Virpi Hämeen-Anttila on pitkän linjan kirjailija jolta on ilmestynyt lukuisia romaaneja ja dekkareita. Lisäksi hänet tunnetaan taitavana kääntäjänä.
Jonne Räsänen
Lukeva Ruovesi: Uudenlaiset lukukinkerit käyntiin – ensimmäisenä kirjailijavieraana Virpi Hämeen-Anttila
Kunta, seurakunta ja Vinhan kirjakauppa ryhtyvät kiertämään kylillä pitämässä lukukinkereitä. Ensimmäiset lukukinkerit pidetään 19. syyskuuta Pekkalan kartanon vieraspirtissä.
Lukukinkerit ovat osa Lukeva Ruovesi -kampanjaa, jonka tavoitteena on luoda Ruovedestä mielikuva lukevana kuntana, jossa lukeminen on osa arkipäivää.
Lukukinkerit on uudenlainen malli entisajan kinkereille. Lukukinkereillä kunnalla, seurakunnalla ja Vinhan kirjakaupalla on kullakin oma tärkeä roolinsa. Kunnanjohtajan johdolla käydään läpi kunnan ja kylän kuulumisia, kirjakauppa hankkii kirjailijavieraan, jonka kanssa syvennytään päivän teemaan ja kannustetaan lukemiseen. Lopuksi pidetään hartaus.
– Seurakunnan kannalta on hieno asia, että me ryhdymme kiertämään kylillä yhdessä. Uskon, että Ruoveden tulevaisuus on siinä, että teemme enemmän ja enemmän yhdessä yhteistä juttua, sanoo pastori Ville Vauhkonen Ruoveden seurakunnasta.
Myös kunnanjohtaja Toni Leppäsen mielestä lukukinkerit on erinomainen uusi yhteistyömuoto.
– Tämä on kyläkierroksille jatkoa. Ajattelen, että tämä on myös keino madaltaa kynnystä osallistua, Leppänen kertoo.
Vinhan kirjakauppias Pasi Vainio pitää lukukinkereitä kiinnostavana kokeiluna.
– Missään muualla ei ole tämmöistä tehty, että seurakunta olisi näin vahvasti mukana. Ennen on luettu Raamattua, nyt luetaan nykykirjallisuutta ja kerrotaan kunnan kuulumisia, Vainio kertoo.
Virpi Hämeen-Anttilan uunituore kirja on "Sarastus", joka käynnistää uuden Synnyinmaa-sarjaan.
Kansi: Piia Aho ja Päivi Puusti
Ensimmäisillä lukukinkereillä paneudutaan Virpi Hämeen-Anttilan samalla viikolla ilmestyvään kirjaan Sarastus, joka aloittaa hänen synnyinmaa -sarjansa. Virpi Hämeen-Anttila myös lukee otteita kirjastaan.
Teemana lukukinkereillä on menneisyyden lumo. Kirjailijaa haastattelee Ville Vauhkonen.
Kirjoja on myös mahdollista ostaa paikan päältä. Kirjastokin laittaa tiloihinsa lukukinkerien kirjailijavieraan teoksia esille tutustuttavaksi ja lainattavaksi.
Lukukinkereitä on sovittu ensi tammikuulle asti. Syksyn muut lukukinkerit ovat ti 31. lokakuuta Pihlajalahdella ja 28. marraskuuta Visuveden nuorisoseurantalolla. Kirjailijavieraiden nimet paljastetaan lähempänä tilaisuuksia.
Lukukinkerit Pekkalan kartanon vieraspirtissä ti 19.9. klo 18. Tarjoilu klo 17.30 alkaen. Kirjailijavieraana Virpi Hämeen-Anttila, teemana menneisyyden lumo. Järj. Ruoveden seurakunta, Ruoveden kunta ja Vinhan kirjakauppa.