Kirkonkellot
Lausahdus ”Ecce homo” elää elämäänsä lukuisissa taideteoksissa. Alkulähteenä sille on evankeliumin kohta, jossa Pilatus ei ymmärrä juutalaisten uskonnollisia syytöksiä Jeesusta kohtaan.
Hänen sanansa ”Katso: ihminen!” (Joh. 19:5) lienee liennytysyritys vihantäyteisiä ”juutalaisten kuningas” ja ”Jumalan Poika” -syytöksiä vastaan.
Siinä huudahduksessa puhuttiin Jumalasta ihmisille. Mutta Psalmeissa ja lukemattomissa muissakin kirjoituksissa ”katso ihmistä” -pyyntö muuttuu puheeksi ihmisestä Jumalalle. Ihmisen kaipaus – niin Raamatun lehdillä kuin tässä ja nyt – on tulla nähdyksi. Oletko olemassa, Jumala? Jos olet, etkö näe ahdistustani, etkö kipuani? Katso minua!
”Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta,
minun asiastani ei Jumala välitä.” (Jes. 40:27)
Tuossa viime pyhän lukukappaleessa on Israelin kansa tullut tutunoloiseen päätelmään. Siihen lohduttomuuteen, ettei Jumala tuskaani näe tai ainakaan minua auta, on helppo luisua. Toivottomuudessa voi kieltää Jumalan olemassaolonkin, mutta viisaammat ovat opettaneet, että jo hänen kosketuksensa kaipaaminen on Pyhän Hengen työtä meissä – ja todiste siitä olemassaolosta.
Siispä Jumalan edessä kipuilu, ahdistus ja avunhuuto kätkevät itseensä sinapinsiemenen verran uskoa. Jumalan armollisten kasvojen näkeminen voi olla ihmiseltä hukassa, mutta ihminen ei Jumalalta, vakuuttaa Raamattu loputtomasti. Vaikka monesti luulen jo pysyvästi eksyneeni.
Kolmanneksi, ”Ecce homo” on hyvän elämän ehtona myös ihmisten välillä, sillä muumitarinoiden näkymättömänä Ninninä on raskasta elää. Mikä toisen puheissa tai reaktioissa oudoksuttaa, saattaisi saada selityksensä, jos hänen kipupisteensä tuntisi. Mistä tiedämme, mikä sana tai ele satuttaa toista juuri siihen kohtaan sielua, missä entisetkään haavat eivät ole parantuneet?
Siunaussanat ”Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne…” saattelevat ihmistä kirkosta lähtiessä. Sen kaipaaminen meidät toisiimmekin yhdistää.
”Tahdotteko tekin mennä pois?” kysyi Jeesus opetuslapsiltaan kriittisellä hetkellä, jolloin monien kerrotaan loukkaantuneen häneen. Muuan heistä vastaa: ”Herra, kenen tykö me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat!?” Tuon tunteen ja toteamuksen olen usein kokenut omakseni.
”Tahdotteko tekin mennä pois?” kysyi Jeesus opetuslapsiltaan kriittisellä hetkellä, jolloin monien kerrotaan loukkaantuneen häneen. Muuan heistä vastaa: ”Herra, kenen tykö me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat!?” Tuon tunteen ja toteamuksen olen usein kokenut omakseni.
Ellei itseään hyväksy tai itselleen koskaan anteeksi anna, pystyykö siihen muitakaan kohtaan? Milläpä annat sellaista hyvää toisille, mitä et ole itsekään maistaa saanut? Materian maailmassa se on toki mahdollista, mutta onko myös ihmismielen syvyyksissä? Heikkouksien keskellä tai koettujen vääryyksien painaessa?
Ellei itseään hyväksy tai itselleen koskaan anteeksi anna, pystyykö siihen muitakaan kohtaan? Milläpä annat sellaista hyvää toisille, mitä et ole itsekään maistaa saanut? Materian maailmassa se on toki mahdollista, mutta onko myös ihmismielen syvyyksissä? Heikkouksien keskellä tai koettujen vääryyksien painaessa?
Virsistä on moneksi. Kun niitä yhdessä lauletaan, syntyy parhaimmillaan uskon ja osallisuuden kokemus toisten kanssa. Yksin niitä hyräillessään tai tekstejä miettiessään voi kaikessa rauhassa ammentaa syvältä ja antaa ajatustensa harhailla. Toisinaan yksi osuva runon säe tarjoaa uskon oivalluksia ja kulkee matkassa pitkäänkin.
Virsistä on moneksi. Kun niitä yhdessä lauletaan, syntyy parhaimmillaan uskon ja osallisuuden kokemus toisten kanssa. Yksin niitä hyräillessään tai tekstejä miettiessään voi kaikessa rauhassa ammentaa syvältä ja antaa ajatustensa harhailla. Toisinaan yksi osuva runon säe tarjoaa uskon oivalluksia ja kulkee matkassa pitkäänkin.
Anna meille iloa, Herra, tänäänkin… pyydetään virressä 514. Tarkemmin virsikirjaa tutkiessaan huomaa, että iloon ja luottamukseen kannustaa joka ainoa laulu. Nekin, joiden pohjavire on vakavampi. Valitettavasti murehtiminen sujuu useilla meistä kuitenkin paremmin.
Anna meille iloa, Herra, tänäänkin… pyydetään virressä 514. Tarkemmin virsikirjaa tutkiessaan huomaa, että iloon ja luottamukseen kannustaa joka ainoa laulu. Nekin, joiden pohjavire on vakavampi. Valitettavasti murehtiminen sujuu useilla meistä kuitenkin paremmin.
Ajan kulku on nopeaa. Vallankin iän karttuessa huomaa, miten joulut ja juhannukset, omista syntymäpäivistä puhumattakaan, kiitävät vilkkaasti kuin nopeutetulla tahdilla.
Ajan kulku on nopeaa. Vallankin iän karttuessa huomaa, miten joulut ja juhannukset, omista syntymäpäivistä puhumattakaan, kiitävät vilkkaasti kuin nopeutetulla tahdilla.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste