Nimet ovat vaikeita
Vastoin tapojani avasin sunnuntaina aamupäivällä television katsoakseni talviurheilukilpailuja, kun kuulin radiosta, että Leevillä oli menossa pujottelukisa. Löysin kanavan, ja aivan oikein: sumuinen Levin rinne Finnairin mainoksineen täytti ruudun.
Pujottelu ei ole lempiurheilulajini, minua suorastaan kiusaa se, miten miehet suihkivat keppien välistä, näyttää siltä kuin kepit suorastaan piiskaisivat heitä. Koska tämän sunnuntain kisoissa ei ollut suomalaisia, joita olisin mielessäni voinut kannustaa, peukutin itävaltalaisille, mutta kärkeen ei heistä kukaan sijoittunut.
Ennen sai Itävallassa katsella mäenlaskua paikasta nimeltä Laati. Joku on varmaan kertonut selostajille, että paikan nimi äännetään Lahti, niin kummalliselta kuin se heistä tuntuukin: saksan kielessä ei h-kirjainta äännetä, ellei sen edellä ole c-kirjainta. Esimerkiksi sana ´opettaja´, Lehrer, äännetään ´leerer´.
Kun lapseni olivat pieniä, meillä oli tapana seurata uudenvuodenpäivänä mäenlaskua Garmisch-Partenkirchenistä, kisat kuuluivat yksinkertaisesti sen päivän tunnelmaan. Puuhailin juuri keittiössä, kun tyttäreni huusi:
-–Äiti, äiti, tu kattoon, ne sanoo, että suomalainen Ilipuli hyppää kohta!
Niin „ne“ sanoivat, mutta epäilin, ettei sellaista suomalaista urheilijaa voi olla. Olin väärässä: suomalainen Ylipulli oli hyppyvuorossa! Miten hyvin se hyppy meni, siitä minulla ei näin vuosien perästä ole enää aavistustakaan.
Jokaisessa kielessä on omat ääntämissääntönsä. Kesti jonkin aikaa oppia unkarin kielen ääntäminen, alussa en edes tiennyt, että kotikyläni nimi Várbalog äännetään Vaarbalog puhumattakaan siitä, että olisin osannut ääntää silloisen kotikatuni nimen, Felszabadulás utca (= Vapautuksen katu). Siihen aikaan, vuonna 1994, jokaisen kylän pääkatu oli Vapautuksen katu, sittemmin nämä kadut on muutettu Fö utciksi eli Pääkaduiksi.
Samasta syystä minulla oli aluksi ongelmia ostoksia tehdessäni. Katsoin sanakirjasta sanan ´kananmuna´, kun halusin leipoa kakun, ja kyläkaupassa päästin ylpeänä suustani sanan ´tojas´, mutta myyjä tuijotti minua ymmällään. Toistin: tojas, hän kohautti harteitaan. Vasta elekieltä käyttäen, kotkottaen ja kaakattaen, sain kuin sainkin ostoskassiini kananmunakennon. Kotona selasin unkarin kielen oppikirjaani ja sain selville, että sanan ´tojas´ loppu-s on lausuttava suhu-ässänä, siis kunnolla suhistellen. Juuri nämä suhisevat ja soinnilliset ässät tavallisten ässien ohella ovat yksi unkarin kielen vaikeus, ainakin meille suomalaisille, jotka pärjäämme kielessämme yhdellä ainoalla ässällä.
Palaan nimiin, ne ovat joskus vaikeita sille, joka ei tunne kyseisen kielen sääntöjä. Ja miten vaikkapa urheiluselostaja voisikaan tuntea kaikkien niitten maitten kielten ääntämisen, joitten edustajien nimiä hän joutuu selostuksissaan pudottelemaan. Ei ihme, että nimet Mäkäräinen ja Kymäläinen tuottavat ongelmia itävaltalaiselle selostajalle.
Kerran Itävallan radiossa puhuttiin kuuluisasta suomalaisesta runoilijasta Aino Lainosta, miehestä, jonka säkeet elävät, vaikka hän on aikoja sitten kuollut. Kesti sekunnin pari ennen kuin tajusin, kenestä oli kyse: Eino Leinostapa tietenkin! Eeii-diftongi äännetään saksan kielessä ai:ksi, ja niin Einosta tulee Aino ja Leinosta Laino.
Omankin nimeni kanssa minulla on ongelmia niin Itävallassa kuin Unkarissakin. Joskus sanon puhelimessa esimerkiksi hammaslääkärin aikaa varatessani käytännön syistä vain nimen alkuosan, Asunta, mutta silloin kuuluu vastaus: Mikä on sukunimenne! Toistan: Asunta, se on sukunimeni. Ongelma johtuu siitä, että nimi Assunta tai Asunta on italialainen etunimi.
Hyvät naurut sain kerran, kun näin ulkomainoksissa italialaisen tanssitaiteilijan nimen Assunta Pissi, hän oli vuosia sitten melko tunnettu taiteilija. Google ei tosin löytänyt hänen nimeään, sen sijaan se tarjosi minulle latinalais-amerikkalaisen tanssiryhmän kotisivun, ryhmän nimi on Kusi-Kay. Jään ihmettelemään, tietääkö google tosiaan, että pissi ja kusi ovat suomen kielessä synonyymejä!
Várbalog 24.11.2019