Olen ai­na ih­me­tel­lyt sitä, mik­si ka­len­te­rim­me en­sim­mäi­nen kuu on tam­mi­kuu.

Mitä se tar­koit­taa? Kaik­kien mui­den kui­den ni­men pys­tyy kyl­lä hel­pos­ti mie­les­sään hah­mot­ta­maan, mut­ta et­tä tam­mi­kuu? On se jo­ten­kin niin ou­to?

Vuo­sien ai­ka­na muu­ta­ma muu­kin on asi­aa kum­mas­tel­lut ja tar­jon­nut se­li­tyk­se­nä tam­mea, joka tar­koit­taa ko­vaa puu­ta, ku­ten ak­se­lia, na­paa tai ydin­tä.

Ka­le­va­las­sa­kin tai­vaan­tam­mi tar­koit­ti ak­se­lia, jon­ka ym­pä­ri tai­vaan­kan­si pyö­rii.

Mui­nai­ses­sa suo­men kie­les­sä tam­mi tar­koit­ti kuu­lem­ma sy­dän­puu­ta, tai sy­dän­tä. Sen vuok­si jois­sain yh­teyk­sis­sä tam­mi­kuu­ta on kut­sut­tu­kin isok­si sy­dän­kuuk­si ja hel­mi­kuu­ta pie­nek­si sy­dän­kuuk­si.

Se­hän kuu­los­taa ihan hy­väl­tä se­li­tyk­sel­tä, mut­ta ei se vie­lä pois­ta sitä ih­me­tys­tä, mik­si kaik­kien mui­den mai­den kie­lel­lä, joil­la on sama ka­len­te­ri käy­tös­sä kuin meil­lä, vuo­den en­sim­mäi­nen kuu­kau­si liit­tyy Ja­nuk­seen, eli kak­si­kas­voi­seen aloit­ta­mi­sen ja lo­pet­ta­mi­sen ju­ma­laan, joka kat­se­li vuo­den vaih­tees­sa sekä men­nee­seen, et­tä juu­ri al­ka­nee­seen vuo­teen. Jopa vel­jes­kan­sa Vi­ron kie­lel­lä tam­mi­kuu on Jaa­nu­ar.

Mut­ta meil­lä se on siis tam­mi­kuu ja pi­de­tään nyt sii­tä kiin­ni, et­tä ky­sees­sä on ak­se­li­ver­taus, eli tal­ven­sel­kä tait­tuu. Sen kuu­lem­ma oi­kein kuu­lee, kun se nak­sah­taa. Myös kaa­mos päät­tyy ja vii­meis­tään 19. tam­mi­kuu­ta kar­hu kään­tää kyl­ke­ään, ja jos sil­loin on ruo­ka­ko­me­ros­sa vie­lä puo­let syö­mät­tä, ja sama ti­lan­ne on eläin­ten ruo­ka­va­ras­to­jen kans­sa, niin on hy­vät mah­dol­li­suu­det sel­vi­tä taas tal­ven yli.

Eli suo­ma­lai­set ovat aja­tel­leet tal­vea yh­te­nä ko­ko­nai­suu­te­na, yh­te­nä iso­na haas­tee­na, jon­ka ylit­tä­mi­sek­si ka­ruis­sa olo­suh­teis­sa ei ele­tä ka­len­te­rin mu­kaan, ei­kä tär­kein­tä ole­kaan pel­käs­tään se, et­tä jo­hon­kin päi­vy­riin on mer­kit­ty al­ka­vak­si uu­si vuo­si, vaan se, et­tä tal­ves­ta ol­laan pää­se­mäs­sä voi­ton puo­lel­le.

Se tie­tää tul­les­saan sitä, et­tä vä­hi­tel­len päi­vä pi­te­nee ja met­säs­tys- ja ka­las­tus­mah­dol­li­suu­det pa­ra­ne­vat huo­mat­ta­vas­ti.

Li­sään­ty­vä au­rin­gon­va­lo ke­vääl­lä an­taa heti voi­mia niin ih­mi­sil­le kuin eläi­mil­le­kin.

Näin aja­tel­tu­na tam­mi­kuun nimi ei tääl­lä ka­rus­sa poh­jo­las­sa kuul­los­ta­kaan enää ol­len­kaan huo­nol­ta. Päin­vas­toin. Tar­kas­ti on van­ha kan­sa sen­kin har­kin­nut.

Yk­si mie­len­kiin­toi­nen jut­tu vie­lä! Mui­nai­ses­sa roo­ma­lai­ses­sa ka­len­te­ris­sa ai­koi­naan ei ol­lut kuin kym­me­nen kuu­ta. Tam­mi­kuu­ta ja hel­mi­kuu­ta ei ol­lut lain­kaan. Ne li­sät­tiin vas­ta noin 700 vuot­ta en­nen ajan­las­kum­me al­kua. Se oli­si juu­ri sel­lais­ta tal­vea mitä minä olen ai­na toi­vo­nut. Eli jou­lu­kuun jäl­keen siir­ryt­täi­siin heti maa­lis­kuu­hun.

Heik­ki Itä­nen

On se
jo­ten­kin niin
ou­to?

Sen kuu­lem­ma
oi­kein kuu­lee,
kun se nak­sah­taa.