Mielipide: Sua lähde kaunis katselen?
Voidaanko tänä päivänä yhtyä vanhaan laulun/runon sanoihin. Ei todellakaan. On surkeaa katsella Runebergin lähteen alennustilaa, joka alkoi viimeisimmästä toimenpiteestä muutama vuosi sitten. Silloin reunahirret poistettiin ja puinen pato purettiin. Padon poiston yhteydessä vesi laski noin 30 cm. Nyt kasvillisuus valloittaa reuna-alueet ja koko alue umpeutuu nopeasti. Vanha pato mahdollisti pienen putouksen ja veden solina oli rauhoittavaa kuunnella. Lähteellä oli kiva istuskella.
Olen kohdannut useita ihmisiä, jotka muistavat lähteen vanhoilta ajoilta ja käyvät katsomassa ja ihmettelevät lähteen alennustilaa. Alueella käy paljon ihmisiä sen maineen ja kuuluisuuden vuoksi. Lähteelle olisi tehtävä järkeviä parannustöitä.
Myös kulkureitti olisi korjattava asialliseksi. Lahoille kaiteille on annettu ensiapua vuositolkulla. Ei kyllä täytä minkäänlaisia turvallisuusdirektiivejä. Käyttäjiä on kovasti ympäri vuoden.
Jukka Raivio



