Aattoonsa joulu loppuu
Kolumni
Otsikon toteamus sanottiin antrealaisittain ”aattohee joulu loppuu”, enkä lapsena ihan tajunnut, mitä sillä tarkoitetaan. Piti kysyä isältä. Hän selitti sen niin, että joulunaika päättyy Nuutinpäivään, joka on aina sama viikonpäivä kuin jouluaatto. Nielin purematta tämän selityksen, enkä ajatellut asiaa enempää.
Aloiteltiin vuotta 1961. Oli perjantaiaamu, tammikuun 13. päivä. Tein lähtöä hakkuupalstalleni, mutta isä alkoi toppuutella: ”Ethä tok lähe metsähommii, nythä o Nuutipäiväkii. Meil sitä on ain pietty puolittai pyhäpäivän. Oo nyt vaa kotisil siekii – mie vähä luule, et Ravantit tulloot päiväl meil kyllää.”
Ravantit olivat karjalaisia naapureitamme, ja isän ennustuksen mukaisesti he tulivatkin kyläilemään alkuiltapäivästä. Kahvipöydässä tuli puhetta Nuutinpäivästä ja vanhasta sanonnasta, miten joulu loppuu omaan aattoonsa. Mutta silloin keksin hätkähtäen, että tänäänhän on perjantai, kun taas jouluaatto oli lauantaina! Sananparsihan ei pidä paikkaansa!
Asia tarkistettiin almanakasta, eikä siitä päästy yli eikä ympäri: Nuutinpäivän pitäisi olla 7.1. tai 14.1. ollakseen samana viikonpäivänä kuin jouluaatto. Miksi siis moista sananpartta toistellaan?
Muutamaa vuotta myöhemmin löysin Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto -teoksesta asialle selityksen. Tanskalainen prinssi ja herttua Knud Lavard kuoli marttyyrina 7.1.1131. Katolinen kirkko julisti hänet pyhimykseksi jo vuonna 1169. Halki keskiajan vuosisatojen Knudin (suomeksi tietenkin Nuutti) kuolinpäivää vietettiin heti loppiaisen jälkeisenä päivänä. Jouluaatosta on tasan kaksi viikkoa tammikuun 7. päivään, joten noin 500 vuodessa kansa tuli kyllä tietämään, että ”aattoonsa joulu loppuu”.
Elääkö Ruovedellä vielä Nuutinpäivään liittyviä muistoja?
Suomalaiseen almanakkaan tehtiin vuonna 1708 muutos, jolla Nuutin päivä siirrettiin kuusi päivää myöhemmäksi, tammikuun 13. päivään. Tämä muutos oli kansalle hämmentävä juttu, kuten tästäkin tarinasta huomaamme. Syntyivät nimitykset vanha Nuutti ja uusi Nuutti. Tanskalaisen herttuan pyhimyspäivän vietto sai aikojen saatossa epäsuomalaisen riehakkaita piirteitä. Vai mitä on sanottava nuuttipukkien hurjista naamioasuista, vallattomista lauluista ja jouluruokien ja sahdin kinuamisesta. Ja jos kestitystä ei saatu, niin sellainen talo haukuttiin suorasukaisesti.
Elääkö Ruovedellä vielä Nuutinpäivään liittyviä muistoja? Ruovesiläinen opettaja, Maija-Liisa Matero kertoi vuosia sitten lapsuutensa Nuutinpäivän tavoista. Lapsijoukko oli kierrellyt Penttilän perällä talosta taloon joululauluja laulaen, olipa joukossa erityinen Nuuttilaulukin. Mitään kestitysvaatimuksia he eivät esittäneet, mutta toivoivat tietenkin saavansa vaikka jotain makeaa. Tällaiset sivistyneesti käyttäytyvät ”nuuttipukit” liikkuivat Penttilän kylällä siis Materon Maija-Liisan mukaan.
Pekka Kuisma