Vä­lil­lä näyt­tää jo hie­man sil­tä, et­tä ko­ro­nas­ta­kin vih­doin voi­daan sel­vi­tä.

Vie­lä pit­kään se on sil­ti suu­ri ra­si­te ih­mis­kun­nal­le, mo­nen muun har­min li­säk­si. Il­mas­to läm­pe­nee, jää­ti­köt su­la­vat, sa­de­met­sät ka­to­a­vat, mil­joo­nia pa­ko­lai­sia odot­taa pää­syä pa­rem­piin oloi­hin ja me­ret ovat täyn­nä muo­via.

Tu­lee­ko­han jos­kus niin huo­no ai­ka, et­tä tä­tä­kin het­keä muis­tel­tai­siin sa­no­mal­la: ”Se oli sil­loin, van­haan hy­vään ai­kaan”. Toi­vot­ta­vas­ti ei, sil­lä asi­at oli­si­vat sit­ten jo to­del­la huo­nos­ti.

Jos käyt­tää sa­non­taa ”van­haan hy­vään ai­kaan”, on pa­ras­ta hy­pä­tä ko­ko­naan tä­män ajan yli hie­man kau­em­mak­si. Mut­ta mi­hin as­ti, kun koko 2000-lu­vun ajan on ol­lut ta­lousk­rii­siä ja kaik­ki muut­kin äs­ken lu­e­tel­lut on­gel­mat?

Minä olen ai­na­kin päät­tä­nyt li­sä­tä sa­na­va­ras­too­ni täs­tä päi­väs­tä läh­tien uu­den sa­non­nan: ”En­nen van­haan huo­noon ai­kaan”.

90-lu­vul­la koko ta­lous­kur­ji­mus al­koi, kii­tos 80-lu­vun hol­tit­to­man ra­han­käy­tön.

1992 oli ihan hil­kul­la, et­tei koko maa men­nyt kon­kurs­siin.

80-lu­vul­la oli eh­kä mu­ka­vaa, kos­ka elet­tiin kuin kup­las­sa. Lai­na­ra­hal­la pe­lat­tiin ja osak­keil­la kei­no­tel­tiin. Ku­kaan ei enää muis­ta­nut, et­tä jos­kus ve­lat tu­le­vat mak­suun.

70-lu­vul­la oli ener­gi­ak­rii­si, työt­tö­myyt­tä ja jat­ku­vaa lak­koi­lua.

60-lu­vul­la oli hi­pit ja huu­meet, maal­ta pa­koa ja noot­tik­rii­siä.

50-lu­vul­la, niin, mi­täs sil­loin oli? So­ta­kor­vauk­sis­ta sel­vit­tiin. Sään­nös­te­lyt lop­pui­vat. Te­le­vi­sio teki tu­lo­aan. Yleis­lak­ko ki­ris­ti kyl­lä ai­ka lail­la tun­nel­maa. Rok­ki­mu­siik­ki tuli, mut­ta se­kään ei ai­heut­ta­nut kai­kil­le mie­len­vi­kai­suut­ta, niin kuin alus­sa epäil­tiin.

Eh­kä se oli kui­ten­kin jo ylei­ses­ti ot­ta­en mel­ko hy­vää ai­kaa.

40-luku. Sii­tä ei kan­na­ta so­dan ta­kia pu­hua mi­tään.

30-luku. Kiel­to­lain jäl­keen meni it­se asi­as­sa Suo­mes­sa ai­ka hy­vin.

Pent­ti Lin­ko­la oli sitä miel­tä, et­tä 30-luku on eh­dot­to­mas­ti pa­ras­ta ai­kaa. Sil­loin maa­il­ma oli tar­peek­si ke­hit­ty­nyt, mut­ta vie­lä pie­ni­muo­toi­nen ja yh­tei­söl­li­nen, ei­kä ku­lut­ta­nut maa­pal­lon va­ro­ja vie­lä lii­ak­si.

Lin­ko­lan mie­les­tä maa­il­ma oli­si saa­nut jää­dä py­sy­väs­ti sil­le ajal­le. Eh­kä hän oli sii­nä asi­as­sa oi­ke­as­sa. Mitä jos se oli sitä pa­ras­ta ”van­haa hy­vää ai­kaa”.

Rok­ki­mu­siik­ki tuli, mut­ta se­kään ei ai­heut­ta­nut kai­kil­le mie­len­vi­kai­suut­ta, niin kuin alus­sa epäil­tiin.

Mi­tä­hän oli­si­kaan ta­pah­tu­nut, jos ei so­taa oli­si tul­lut?

Sitä on vai­kea tie­tää näin jäl­keen­päin, mut­ta sii­hen mal­liin on maa­il­ma men­nyt, et­tä minä olen ai­na­kin päät­tä­nyt li­sä­tä sa­na­va­ras­too­ni täs­tä päi­väs­tä läh­tien uu­den sa­non­nan: ”En­nen van­haan huo­noon ai­kaan”.

Sa­mal­la toi­von sy­dä­mes­tä­ni, et­tä ih­mis­kun­ta vii­mein vii­sas­tui­si, ei­kä sa­non­ta tu­le­vai­suu­des­sa kuu­los­tai­si enää ol­len­kaan tyh­mäl­tä.