"Il­ta-au­rin­ko pais­taa ke­vy­es­ti läm­mit­tä­en kas­vo­ja­ni. On mel­ko hil­jais­ta, mitä nyt vä­lil­lä kuu­len vai­me­aa pu­heen so­ri­naa met­sän sii­mek­ses­tä, telt­tai­li­joi­den tou­hu­tes­sa il­ta­toi­mis­saan. Hie­no, vaa­lea hiek­ka tun­tuu vie­lä ke­säi­sen päi­vän jäl­jil­tä läm­pi­mäl­tä pai­nau­tu­es­saan joka as­ke­leel­la pien­ten var­pait­te­ni vä­liin. Vaih­dan tot­tu­nees­ti as­kel­lus­ta­ni hie­man si­vum­mal­le, jol­loin tun­nen vii­le­än jär­vi­ve­den kas­te­le­man san­nan te­ke­vän jo­kai­ses­ta as­ke­lees­ta­ni tu­ke­vam­man kul­kea. Kais­lik­ko, met­sät, hiek­ka, kaik­ki on vär­jäy­ty­nyt kul­lan rus­ke­ak­si ke­säil­lan au­rin­gos­sa.

'Het­ki on ly­hyt', ajat­te­len. Sil­lä vaik­ka vie­lä lap­si olen­kin, tie­dän et­tä Suo­men kesä ei kes­tä kau­aa – ku­ten ei au­rin­gon läs­nä­o­lo­kaan. Jo ai­van pian tuo läm­pöä ja iloa koko päi­vän tuo­nut tai­vaan­kap­pa­le pai­nuu ho­ri­son­tin taak­se, ot­ta­en seu­raa­vak­si sä­teit­ten­sä sy­liin jon­kun toi­sen lap­sen. Kou­lus­sa on ope­tet­tu, et­tä kun au­rin­ko las­kee meil­lä, se vas­ta nou­see muu­al­la.

As­tun hie­man sy­vem­mäl­le ve­teen, kä­vel­len läpi mu­tai­sen kais­li­kon. Kais­lik­ko on jo tut­tu, ja tie­dän tar­kal­leen jo­kai­sen ve­de­na­lai­sen ki­ven ja puun pai­kan. Muis­tan tar­kal­leen myös koh­dan, jos­sa näin vii­me ke­sä­nä hau­en lai­nat­tu­a­ni vel­je­ni ui­ma­la­se­ja. Sen jäl­keen en ole ha­lun­nut kais­li­kois­sa su­kel­lel­la.

Nuo­ti­o­pai­kal­ta kuu­luu tut­tu tu­len rä­ti­nä, sa­mal­la kun ke­vyt sa­vu­ver­ho nou­see koh­ti pil­ve­tön­tä tai­vas­ta. Mak­ka­ra tuok­suu. Il­ta­pa­laa naut­ti­van per­heen las­ten päät kään­ty­vät seu­raa­maan kul­ku­a­ni, ja jo­ten­kin ais­tin hei­dän kat­sees­saan pien­tä ka­teel­li­suut­ta. He­kin ha­lu­ai­si­vat vie­lä kul­kea ui­ma­pu­vus­sa kais­li­kos­sa.

Per­heen van­hem­mat sel­väs­ti kum­mas­te­le­vat yk­sin ran­nal­la as­te­le­vaa tyt­töä. 'Tai­ta­vat ol­la Tam­pe­reel­ta', nau­res­ke­len. Mi­nun kar­tas­sa­ni Tam­pe­re on maa­il­man suu­rin kau­pun­ki.

Mut­ta voi, ei­vät tai­da tie­tää kuin­ka tut­tu paik­ka tämä mi­nul­le on. Kan­sal­lis­puis­to saat­taa ol­la joil­le­kin tu­ris­ti­koh­de, mut­ta mi­nul­le ke­sän­viet­to­paik­ka. Mat­kaa ko­tiin ei ole pal­joa, ja sik­si usein aje­lem­me­kin tän­ne kan­sal­lis­puis­ton sy­dä­meen, jos­sa met­sän sii­mek­seen on kät­key­ty­nyt upein kos­kaan nä­ke­mä­ni hiek­ka­ran­ta. Minä tun­nen tääl­tä jo jo­kai­sen po­lun ja mut­kan, tie­dän mi­hin puro joh­taa, ja mis­sä koh­ti ja­lat ei­vät enää yh­täk­kiä yle­tä­kään poh­jaan. Tääl­tä saan joka ker­ta uu­sia ka­ve­rei­ta, joil­le yl­pe­ä­nä esit­te­len lä­hi­met­siä. Tääl­lä voi­sin vaik­ka asua.

Pit­kä ran­ta on no­pe­as­ti kul­jet­tu läpi, ja näen jo per­heem­me tel­tan. Pys­ty­täm­me tel­tan joka ker­ta sa­maan paik­kaan, en to­sin tie­dä mik­si. Tel­tal­la isä­ni ja vel­je­ni pe­laa­vat ret­ki­pöy­dän ää­res­sä kort­tia, ja äi­ti on kä­vel­lyt keit­to­ka­tok­sel­le val­mis­te­le­maan il­ta­pa­laa.

Nap­paan ma­ta­lal­la kas­va­van män­nyn jä­reil­tä ok­sil­ta pyyh­kee­ni, ja pyy­hin ja­lois­sa­ni ku­tit­ta­vat ha­vun­neu­la­set pois. Is­tun pie­nel­le ret­ki­jak­ka­ral­le ja isä kaa­taa mi­nul­le ko­ti­me­hua. Pit­kät, hie­kal­ta tuok­su­vat ki­ha­ra­ni va­lu­vat kas­voil­le­ni, kun vii­mein py­säh­dyn ihas­te­le­maan ho­ri­son­tin ta­kaa ka­jas­ta­via vii­mei­siä va­lon­sä­tei­tä. Yk­si­näi­nen muu­ra­hai­nen yrit­tää kii­ve­tä jal­kaa­ni pit­kin, mut­ta pyyh­käi­sen sen no­pe­as­ti pois. Me­ni­si se­kin nuk­ku­maan.

Kun muu­ra­hai­nen läh­tee ko­val­la vauh­dil­la ki­pit­tä­mään koh­ti laa­jas­ti le­vin­nei­tä var­pu­mai­ta, mie­tin, mis­sä­hän sen­kin koti mah­taa ol­la.

Ja mah­tui­si­ko­han sin­ne asu­maan yk­si ki­ha­ra­hiuk­si­nen tyt­tö?”

Tä­män teks­tin löy­sin tie­to­ko­nee­ni tie­dos­to­jen kät­köis­tä, sy­väl­tä kan­si­oi­den uu­me­nis­ta. Teks­ti on alun pe­rin kir­joi­tet­tu kou­lu­teh­tä­vä­nä opis­ke­lu­ai­koi­na, ja näin vuo­sien jäl­keen sitä lu­kies­sa­ni sain het­kek­si upot­tua taas lap­suu­den ke­säi­siin, mus­ti­kal­ta ja juo­lu­kal­ta mais­tu­viin het­kiin. Iha­naa ke­sää!