Äi­dit vain nuo toi­vos­sa vä­ke­vät,

Ju­ma­lan nä­ke­vät.

Heil­le on an­net­tu voi­ma ja val­ta

ko­ho­ta unes­sa pil­vien al­ta

ja kat­sel­la kor­ke­am­mal­ta.

Nämä Lau­ri Vii­dan Alf­hil­din sa­nat nou­se­vat vah­vas­ti mie­leen, kun sun­nun­tai­na vie­tet­tä­vä äi­tien­päi­vä taas lä­hes­tyy.

Äi­tiy­del­lä on mo­net kas­vot. Äi­din mer­ki­tys elä­män tai­pa­leel­la on myös muut­tu­va. Lap­sel­le äi­ti on huol­ta­ja, kas­vat­ta­ja ja elä­män jy­ke­vin tu­ki­pi­la­ri. Tei­ni-ikäi­sel­le eh­kä jo rin­nal­la kul­ki­ja ja ra­jo­jen aset­ta­ja. Kun it­se tu­lee äi­dik­si (tai isäk­si), oman äi­din mer­ki­tys saa toi­sen­lai­sen luon­teen. Kun äi­ti hii­puu esi­mer­kik­si muis­ti­sai­rau­den myö­tä omaan maa­il­maan­sa ja se­kin ai­ka koit­taa, kun maan povi kut­suu, äi­dis­tä jää­vät muis­tot.

Äi­tien­päi­vän mer­ki­tys on eri elä­män­vai­heis­sa se­kin eri­lai­nen. Sil­ti aa­mu­kah­vit sän­kyyn ja ruu­su­pus­ka tai si­ni­vuok­ko­kimp­pu muis­ta­mi­sen osoi­tuk­se­na ovat mer­ki­tyk­sel­li­siä ja tär­kei­tä. Ne ovat merk­ki vä­lit­tä­mi­ses­tä – ja kii­tos­kin.

Elä­mä on ilon ai­he. Sa­moin äi­tiys ja iso­äi­tiys. Uu­si elä­mä on ai­na suu­ri ih­me. Sik­si vie­lä pät­kä Alf­hil­dis­tä:

Oi kuin­ka on iha­na elää

ja tuu­tia las­ten­lap­si­aan

ja ker­toa kau­nii­ta uni­aan!

Niin suu­ri on Ju­ma­lan tai­vas ja maa,

oi lap­se­ni, ra­kas­ta­kaa!