Muis­tan lap­suu­des­ta, kun meil­lä ei ol­lut au­toa, niin ylei­sil­lä kul­ku­neu­voil­la tie­tys­ti mat­kus­tet­tiin. Vä­lil­lä se osoit­tau­tui ai­ka työ­lääk­si.

Kyy­jär­vel­tä Ku­run mum­mu­laan kun ha­lut­tiin men­nä jou­lun viet­toon, niin rei­lus­ti yli 200 ki­lo­met­rin mat­kaan piti läh­teä jo vä­hän en­nen kuin kuk­ko he­rä­si. Tak­sil­la, pos­ti­au­tol­la, ju­nal­la ja lin­ja-au­tol­la kun eteen­päin kep­lo­tel­tiin, niin pe­ril­le pääs­tiin kyl­lä il­taan men­nes­sä, mut­ta tuli sii­nä ase­mat, py­sä­kit ja odot­ta­mi­nen jo ai­ka lail­la tu­tuik­si.

Sit­ten isä meni ja os­ti yl­lät­tä­en Kup­la­volk­ka­rin. Se ei ol­lut mis­tään koh­taa enää uu­den­kar­hea ja sii­nä oli 6 vol­tin vir­ta­veh­keet. Voi et­tä se oli mah­ta­va peli.

Mat­ka Ku­ruun kes­ti sil­lä­kin mon­ta tun­tia, mut­ta pi­has­ta läh­det­tiin ja pi­haan tul­tiin. Se oli niin hie­noa.

Sen ajan Volk­ka­ris­sa ei ol­lut pal­jon va­rus­te­lu­ja. Ei ol­lut ra­di­o­ta, ei ABS:ää, ei oh­jaus­te­hos­tin­ta, ei­kä edes tur­va­vöi­tä, mut­ta niin vaan mat­ka tait­tui. Volk­ka­ris­sa moot­to­ri oli ta­ka­na, eli ta­va­ra­ti­la oli edes­sä ko­ne­pel­lin al­la, heti sii­nä ben­sa­tan­kin ja va­ra­ren­kaan vä­lis­sä. Pal­jon ei ti­laa ol­lut, mut­ta ei sitä pal­jon tar­vit­tu­kaan. 7-hen­ki­sen per­heen pe­ti­veh­keis­tä kas­sei­hin ei tar­vin­nut pa­ka­ta juu­ri mi­tään. Suu­rin osa ka­sat­tiin ta­ka­pen­kil­lä mat­kus­ta­vien sy­liin, et­tei­vät he jää­tyi­si.

6-vol­tin au­to oli sii­tä help­po, et­tä siel­lä ei kos­kaan tul­lut tal­vel­la kuu­ma.

Vaik­ka ajoi koko päi­vän yh­teen me­noon, niin la­sit oli­vat ai­na osit­tain jääs­sä.

Minä is­tuin etu­pen­kil­lä ta­lous­pa­pe­ri­rul­la kä­des­sä ja mi­nun teh­tä­vä­nä­ni oli koko ajan pyyh­kiä tuu­li­la­sia, et­tä isä oli­si edes vä­hän näh­nyt, mitä edes­sä­päin ta­pah­tuu.

Mi­nun teh­tä­vä­nä­ni oli koko ajan pyyh­kiä tuu­li­la­sia, et­tä isä oli­si edes vä­hän näh­nyt, mitä edes­sä­päin ta­pah­tuu.

Kaik­ki kuu­los­taa eh­kä ikä­väl­tä, mut­ta sil­ti se oli oi­ke­as­ti niin mu­ka­vaa, et­tä py­syy ai­na mie­les­sä, to­del­la ki­va­na iki­muis­toi­se­na ajo­ko­ke­muk­se­na.

Ver­tai­lun vuok­si tuli täs­sä mie­lee­ni, kun tar­vit­sin vä­hän ai­kaa sit­ten vält­tä­mät­tä kun­nol­lis­ta au­toa, niin vuok­ra­sin sel­lai­sen. Sen il­mas­toin­ti ja läm­mi­tys pi­ti­vät mat­kus­tus mu­ka­vuu­den hui­pus­saan. Kart­ta­oh­jel­ma neu­voi tar­kas­ti ajo­rei­tin.

Näyt­tö­ruu­tu ja­koi in­foa aja­mi­ses­ta ja ra­dio soi sä­räh­tä­mät­tä mil­lä ka­na­val­la ta­han­sa. Tuu­li­la­sin pyyh­ki­jät läh­ti­vät au­to­maat­ti­ses­ti liik­keel­le, kun la­sil­le ker­tyi vet­tä.

Penk­ki oli läm­min ja sitä pys­tyi sää­tä­mään säh­köi­ses­ti mi­hin suun­taan ta­han­sa.

Au­to osal­lis­tui aja­mi­seen ja moit­ti ää­nek­kääs­ti heti jos ajoin lii­an lä­hel­lä reu­naa, tai kes­ki­vii­vaa. Sa­moin sil­loin kun olin lii­an lä­hel­lä tois­ta, pe­ruu­tin ah­taa­seen paik­kaan, tai pi­din lii­an kau­an kät­tä ir­ti ra­tis­ta. Jos lai­toin ko­keek­si sil­mä­ni kiin­ni, niin au­to vin­kui kuin pa­lo­va­roi­tin. Olin liik­keel­lä päi­väl­lä, mut­ta jos oli­sin aja­nut pi­me­äs­sä, se kuu­lem­ma oli­si vaih­ta­nut it­se va­lo­ja, kun toi­nen au­to oli­si tul­lut vas­taan.

Et­tä hie­man on au­toi­lu muut­tu­nut, ei­kä mis­sään mie­les­sä huo­nom­paan suun­taan. Ai­na tämä uu­si­kin reis­su py­syy mie­les­sä­ni, ki­va­na iki­muis­toi­se­na ajo­ko­ke­muk­se­na.

Toi­saal­ta, ei­hän sii­nä oi­ke­as­taan mi­tään uut­ta ole, et­tä kus­kil­le koko ajan tu­lee moi­tet­ta huo­nos­ta ajo­ta­vas­ta, mut­ta en­nen van­haan se tuli vie­res­tä, tai ta­ka­pen­kil­tä.