Huo­les­tut­ta­van mo­nen ny­ky­ai­kai­sen me­ne­vän ih­mi­sen vuo­si­ryt­mi on ja­kau­tu­nut enää vain kol­meen vuo­de­nai­kaan.

En­sin on ke­vät­vä­sy­mys, sit­ten lo­mast­res­si ja lo­pul­ta kaa­mos­ma­sen­nus.

Kil­pa­juok­su kel­lon kans­sa työ­ai­ka­na on jo it­ses­sään ras­kas­ta ja kun ren­tou­tu­mi­seen tar­koi­tet­tu va­paa-ai­ka­kin on kel­lo­tet­tu mi­nuut­ti­ai­ka­tau­lul­la, ei ke­hol­le jää ai­kaa pa­lau­tu­mi­seen.

Näin kävi myös hy­väl­le ys­tä­väl­le­ni, joka tais­te­li uu­pu­muk­sen kans­sa muu­ta­man vuo­den ja oli to­del­la ih­meis­sään, kun kaik­ki oli tes­tien mu­kaan nä­en­näi­ses­ti hy­vin, mut­ta ei vaan jak­sa­nut teh­dä mi­tään.

Piti syö­dä aa­mul­la pil­le­ri, et­tä py­syy he­reil­lä ja il­lal­la toi­nen pil­le­ri, et­tä pys­tyy nuk­ku­maan. Sen pääl­le pit­kin päi­vää kai­ken­lai­sia nä­räs­tys­lääk­kei­tä. Vas­ta kun al­koi tul­la sy­dä­noi­rei­ta, hän äly­si men­nä te­ke­mään elä­män­ta­pa­kar­toi­tuk­sen. Se osoit­ti, et­tä hä­nel­lä on pii­lost­res­si, sa­la­ka­va­la sai­raus, joka vie kaik­ki voi­mat ja ha­lut.

Hän muut­ti neu­vo­jen mu­kaan elä­män­ta­po­jaan ja kuin­ka ol­la­kaan sy­dä­noi­reet ka­to­si­vat ja nuk­ku­a­kin pys­tyy taas il­man pil­le­rei­tä, ei­kä nä­räs­tys­kään enää vai­vaa.

Stres­si on sii­tä ka­va­la, et­tä edes hy­vil­lä elä­män­ta­voil­la ei sitä pys­ty vält­tä­mään.

Jos niin sa­not­tu ter­ve krop­pa on koko ajan ki­reä kuin viu­lun kie­li, niin stres­si pys­tyy luo­maan eli­mis­töön ihan uu­sia omi­tui­sia vai­vo­ja. Yleen­sä ne ovat sa­la­pe­räi­siä tu­leh­duk­sia, joi­ta lää­kä­rit­kin ih­met­te­le­vät, kos­ka sel­lai­sia tau­te­ja ei oi­ke­as­ti ole ole­mas­sa, ei­kä nii­hin siis var­si­nais­ta lää­ki­tys­tä­kään ole, ei­kä sitä kyl­lä tar­vi­ta­kaan, kos­ka heti kun stres­si hel­pot­taa, niin oi­reet­kin ka­to­a­vat.

Sii­nä oli­si hyvä uu­den vuo­den lu­paus­mal­li meil­le kai­kil­le, et­tä py­ri­tään vält­tä­mään stres­siä. Sen kun on to­det­tu ole­van käy­tän­nös­sä vä­hän kaik­kien vai­vo­jen taus­tal­la.

Ihan uu­te­na sain juu­ri kuul­la, et­tä stres­si ai­heut­taa ai­vo­su­mua. En ole eh­ti­nyt ot­taa vie­lä sel­vää, mitä se tar­koit­taa, mut­ta ni­mes­tä pää­tel­len ei mi­tään kau­he­an hy­vää.

Toi­nen eri­koi­nen asia on tul­lut esil­le, et­tä kes­ki­var­ta­lon li­ha­vuus­kaan ei joh­du syö­mi­ses­tä, vaan stres­sis­tä.

Se tie­tys­ti hel­pot­taa kes­kus­te­lu­na­vaus­ta jois­sa­kin ta­pauk­sis­sa. Jos vas­taan tu­lee vaik­ka nuo­ruu­den ys­tä­vä, jol­la on huo­mat­ta­vas­ti maha kas­va­nut, niin ei tar­vit­se enää miet­tiä, mi­ten sii­tä keh­tai­si hie­no­va­rai­ses­ti sa­noa, kun voi vain mai­ni­ta, et­tä si­nul­la on tain­nut vii­me vuo­si­na ol­la jon­kun ver­ran stres­siä.

Ruo­ve­si-leh­den uu­si ko­lum­nis­ti