Kirjallisuuden iloista
Kolumni
Loppuviikolla vietetään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kiveä kutsutaan usein suomalaisen kirjallisuuden isäksi. Seitsemän veljestä on hieno teos.
Teatterintekijä Juha Hurme on kääntänyt Seitsemän veljestä nykysuomelle, koska nuoret eivät enää ymmärrä Kiven vanhaa kieltä.
Mikäs siinä, kyllä Kivi sen kestää. Onhan Seitsemästä veljeksestä versioita tehty, yksi suosituimpia lienee Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä. Tarina tulee tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi. Hurmeen mukaan kyse ei ole selkokielestä. Sellainenkin versio Seitsemästä veljeksestä on tehty.
Mutta toisaalta on sääli, että rikas ja monimuotoinen teksti halutaan muuttaa selkeämmäksi, koska emme muka kykene ymmärtämään vanhaa ja koukeroista.
Monenkirjava ja koukeroinenkin teksti haastaa aivonystyrämme.
Tätä kirjoittaessani opin uuden sanan: kaasi. Etsin lainausta Seitsemästä veljeksestä. Silmiini osui kohta, jossa veljekset ovat juuri saapuneet muuttokuormansa kanssa Impivaaraan. He pohtivat seuraavan päivän töitä. Juhani toteaa, että ”niin kohta pojat kaasinsa haalimiseen”. Interwebin ihmeellinen maailma auttoi tässäkin ymmärrystä: kaasi tarkoittaa muonaa. Siis ruokaa, jos muonakaan ei ole tuttu sana.
Monenkirjava ja koukeroinenkin teksti haastaa aivonystyrämme. Eikös se ole yksi kaunokirjallisuuden tehtävistä? Tarjota jotain, mitä päivittäinen kaurapuuro ei anna, jotain herkkua ja vähän vaikeasti sulavaakin. Vaikeasti sulava osuus voi olla teoksen tarjoama, omasta poikkeava maailmankuva. Tai se voi olla kirjailijan tapa käyttää suomen kieltä eri tavalla kuin olemme tottuneet.
En suinkaan kannata ajatusta, jonka mukaan hienoa kirjallisuutta ovat vain vaikeasti sulavat teokset. En todellakaan! Olen usein puolustanut teoksia, joita on leimattu helppoutensa vuoksi viihteeksi (eikä siinäkään mitään vikaa ole).
Ystävien kanssa kirjoista keskustellessamme päätimme, että tamperelainen Anneli Kanto voisi vihdoinkin saada Finlandiansa. Häntä ei voi koukeroisuudesta syyttää, vaikka viimeisin teos Rottien pyhimys sisältää aivan mahtavia vanhoja sanoja. Mitä mieltä olette vaikkapa sanasta kryppyperse? Kuvaava on.
Rikkaasta kielestä huolimatta Kannon teksti on sujuvaa ja joustavaa luettavaa. Kirja on tulvillaan tunteita, myös tietoa ja lisää ymmärrystä. Hieno lukukokemus, Finlandian arvoinen ehdottomasti. Tulimme kirjapiiriläisten kanssa tosin siihen tulokseen, että se taitaa olla liian helppo kelvatakseen viralliselle raadille. Kanto saa kuitenkin meiltä kirjatädeiltä Finlandian.
Ystävien kanssa kirjoista keskustellessamme päätimme, että tamperelainen Anneli Kanto voisi vihdoinkin saada Finlandiansa.
Onneksi meillä on Aleksis Kivi, Anneli Kanto, Juha Hurme ja kaikki muut suomalaiset kirjailijat. Ehkäpä Hurmeen muokattu versio saa jonkun etsiytymään Kiven alkuperäistekstin äärelle. Hurmeen omiakin tekstejä kannattaa kirjastosta etsiä, hänellä on suomi hallussa (ja se Finlandiakin palkintokaapissa).
Oikein ihanaa suomalaisen kirjallisuuden päivää, mitä ikinä luettekin!