Jas­saa, jas­saa. Näin kan­nus­ti ys­tä­vä­ni ty­tär­tään, joka ei oli­si mil­lään ha­lun­nut syö­dä päi­vän ate­ri­aa. Ruo­ka oli mau­kas­ta, mut­ta pie­nel­le ih­mi­sel­le ei mais­ta­nut. Sa­non­ta jäi elä­mään, sa­mal­la sa­na­pa­ril­la on sit­tem­min kan­nus­tet­tu ys­tä­vä­pii­ris­sä niin lap­sia kuin ai­kui­sia eri­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa.

Syk­sy on meis­tä joil­le­kin ai­kaa, jol­loin tar­vi­taan kan­nus­tus­ta. Tänä vuon­na olem­me saa­neet jo naut­tia upeis­ta syys­säis­tä, mut­ta myös niis­tä syn­kis­tä ja sa­tei­sis­ta päi­vis­tä. Mi­nun on pi­tä­nyt nii­nä päi­vi­nä ho­kea it­sel­le­ni, et­tä jas­saa, jos­sa, vaik­ka tie­dän sa­teen ole­van kai­kin puo­lin hy­väk­si luon­nol­le ja poh­ja­ve­del­le.

Olen saa­nut poh­tia jak­sa­mis­ta myös työ­hy­vin­voin­nin nä­kö­kul­mas­ta. Osa-ai­kai­set opin­to­ni ovat eden­neet kii­vaa­seen har­joit­te­lu­vai­hee­seen. Mi­nus­ta tu­lee toi­vot­ta­vas­ti en­si vuo­den al­ku­puo­lel­la työ­noh­jaa­ja. Sii­hen työ­hön kuu­luu olen­nai­se­na osa­na jak­sa­mi­sen ja työ­hy­vin­voin­nin poh­ti­mi­nen.

On­han se vä­hän su­rul­lis­ta, et­tä työ­e­lä­män kii­re ja stres­si vie niin mo­nel­ta työs­tä ilon ja jos­kus jopa ter­vey­den. Näi­tä asi­oi­ta – mui­den mu­as­sa – olen miet­ti­nyt asi­ak­kai­den kans­sa. Kii­reel­le tai työ­pai­kan hen­ki­lös­tö­pu­lal­le me työ­noh­jaa­jat em­me eh­kä voi mi­tään. Mut­ta voim­me yh­des­sä poh­tia, mi­ten sitä kii­ret­tä voi­si sie­tää, mil­lä kei­noil­la voi­si aut­taa it­se­ään voi­maan pa­rem­min muu­tos­ten kes­kel­lä.

Ra­jaa­mis­ta on myös sa­noa ”ei”, kun työ­ka­len­te­ri on täyn­nä.

Kak­si sa­naa on nous­sut vah­vas­ti esiin näis­sä kes­kus­te­luis­sa: mer­ki­tyk­sel­li­syys ja ra­jaa­mi­nen.

Ra­jaa­mi­nen aut­taa vaik­ka­pa sil­loin, kun koh­taa työs­sään ko­via ih­mis­koh­ta­loi­ta tai mah­dot­to­mia vaa­ti­muk­sia esit­tä­viä asi­ak­kai­ta. Sil­loin voi yrit­tää ve­tää ra­jan työn ja ko­din vä­liin, aut­taa it­se­ään jak­sa­maan.

Ra­jaa­mis­ta on myös sa­noa ”ei”, kun työ­ka­len­te­ri on täyn­nä. Yhä use­am­min töis­sä tör­mää teh­tä­viin, jot­ka ei­vät kuu­luu eri­tyi­ses­ti kel­le­kään. Usein niis­tä hom­mis­ta so­vi­taan kes­ke­nään, ja usein käy myös niin, et­tä yk­si tai kak­si ih­mis­tä ot­ta­vat ne ai­na teh­däk­seen. Jos yh­tei­ses­ti ja­et­ta­vat hom­mat hoi­taa ai­na sama ih­mi­nen, voi taak­ka käy­dä yli voi­mien. Sil­loin on hyvä ope­tel­la sa­no­maan ei.

Mer­ki­tyk­sel­li­syys on it­sel­le­ni tär­keä ar­vo. Työ on usein it­se­sään haus­kaa, mut­ta tyl­si­ä­kin työ­teh­tä­viä jak­saa, kun te­ke­mi­sel­lä on mer­ki­tys­tä. Toi­mit­ta­jan työs­sä mer­ki­tyk­sel­li­syys on tul­lut muun mu­as­sa sii­tä, et­tä saan tar­jo­ta lu­ki­jal­le tie­toa ja tun­tei­ta. Tie­toa tär­keis­tä, hei­dän elä­mään­sä vai­kut­ta­vis­ta asi­ois­ta. Tun­tei­ta vaik­ka sitä kaut­ta, et­tä haas­ta­tel­ta­van elä­män­ta­ri­na on kos­ket­ta­nut.

Poh­dim­me pit­kään erään opet­ta­jan kans­sa sitä, mis­tä hän löy­täi­si uu­del­leen mer­ki­tyk­sel­li­syy­den työ­hön­sä. Kou­lu­maa­il­ma oli hä­nen mie­les­tään muut­tu­nut niin, et­tä hän ei saa­nut enää sa­maa iloa ja mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tun­net­ta työs­tään kuin ai­em­min. Sil­lä het­kel­lä hän­tä aut­toi jak­sa­maan jo aja­tus sii­tä, et­tä mer­ki­tyk­sel­li­syys on mah­dol­lis­ta löy­tää uu­del­leen.

Mi­nua aut­toi jak­sa­maan hä­nen toi­vei­kas il­meen­sä ja ko­hen­tu­nut ryh­tin­sä ta­paa­mi­sem­me jäl­keen.

Niin et­tä jas­saa, jas­saa vaan. Syk­syn pi­meys väis­tyy jos­kus, työs­tään voi taas iloi­ta. Ys­tä­vän lap­si­kin op­pi syö­mään ja on koh­ta val­mis ju­ris­ti.

Jak­sa­mis­ta kai­kil­le!