Olen mo­ni­sai­ras yli 65-vuo­ti­as, ja si­ten sel­keä ris­ki­ryh­mä­läi­nen.

Olen bunk­ke­roi­tu­nut hu­vi­lal­le­ni Kek­ko­seen. Mi­nul­la ei saa käy­dä ke­tään, en­kä it­se­kään käy mis­sään. Kai­ken li­säk­si ai­noa seu­ra­lai­se­ni, koi­ra­ni, kuo­li lii­ken­ne­on­net­to­muu­des­sa tal­vel­la.

Luu­li­si äk­ki­sel­tään, et­tä oli­sin hy­vin yk­si­näi­nen ja on­ne­ton­kin.

En­päs vaan ole. Osaan naut­tia it­se­näi­syy­des­tä. Ku­kaan ei ole neu­vo­mas­sa ja pääl­le päs­mää­mäs­sä. Joka aa­mu kun he­rään, kii­tän Luo­jaa taas an­ta­mas­taan uu­des­ta päi­väs­tä.

Pe­rus­syy pär­jää­mi­see­ni on isäl­tä­ni pe­rit­ty ”hol­jak­ka mie­len­laa­tu”. Si­vis­tys­sa­na­kir­ja­kaan ei tun­ne tuo­ta sa­naa. Sa­noi­sin, et­tä se on pe­rus­po­si­tii­vi­suus. Ei niin huo­noa asi­aa, et­tei­kö jo­tain hy­vää­kin. Hol­jak­ka ih­mi­nen tal­sii tuis­kus­sa­kin naut­tien tal­vi­päi­vän eri­lai­suu­des­ta, ei­kä mur­jo­ta ja mu­reh­di ka­saan­tu­via lu­mi­töi­tä. Isä­ni hol­jak­kuus ja hy­vän löy­tä­mi­nen oli hä­nen mie­li­lau­lus­saan - Ge­org Ot­sin Ra­kas­tan si­nua elä­mä.

Ke­vät aut­taa tosi pal­jon ko­ro­na­tyl­syyt­tä vas­taan tais­te­lus­sa.

Nyt on ai­kaa ihail­la päi­vä päi­väl­tä luon­non us­ko­ma­ton­ta he­rää­mis­tä ja muut­to­lin­tu­jen pa­luu­ta. Ei­len näin elä­mä­ni suu­rim­man yk­sit­täi­sen han­hi­au­ran pel­to­jen yl­lä. Kar­ke­as­ti las­ket­tu­na sii­nä oli yli sata yk­si­löä. Peip­po­sen ja mus­ta­ras­taan lau­lut soi­vat päi­vä päi­väl­tä ko­vem­paa ja laa­jem­min.

Ol­kaa it­se­näi­siä ja toi­me­li­ai­ta.
Tart­tu­kaa het­keen ja ai­kaan.

Ys­tä­vät ovat toki tär­kei­tä. Tein koko elä­mä­ni töi­tä 24/7, ei­kä mi­nul­le eh­ti­nyt tul­la ys­tä­viä. Työ­to­ve­rei­ta toki, ja har­va su­kum­me jä­sen. Ka­ran­tee­ni­ni saan soit­to­ja lä­hei­sil­tä­ni päi­vit­täin. En­ti­sil­le alai­sil­le­ni soi­tan sil­loin täl­löin.

Mi­nus­ta on mu­ka­va vään­tää peis­tä po­li­tii­kas­ta, ta­lou­des­ta ja ur­hei­lus­ta. Edes­men­neen si­sa­re­ni les­ki on ”maa­li­tau­lu­ni”. Kum­pi­kin seu­raam­me po­li­tiik­kaa hy­vin tar­kal­la sil­mäl­lä ja kor­val­la, ja ta­hal­la­ni kär­jis­tän hä­nel­le kan­to­ja­ni. Vas­tak­kain aset­te­lum­me on huu­mo­rin höys­teis­tä, jos­kin tot­ta asi­a­poh­jal­ta.

Ta­lout­ta seu­raan myös kah­den pk-yri­tyk­sen hal­li­tuk­ses­sa.

Va­rau­tu­mis­suun­ni­tel­mat ko­ro­naa var­ten on päi­vi­tet­ty, ja niis­sä­kin on riit­tä­nyt vään­töä eri ske­naa­ri­oi­den puo­lus­ta­mi­sek­si.

It­se olen alun al­ka­en ol­lut sitä miel­tä, et­tä täs­tä tu­lee so­tia lu­kuun ot­ta­mat­ta pa­hin syök­sy kos­kaan, jon­ka paik­kaa­mi­nen vie vuo­si­kym­me­niä.

Hy­vää täs­sä on elä­män ar­vo­jen uu­del­leen luo­kit­te­lu ja pri­o­ri­soin­ti, ja me- hen­ki suo­ma­lai­sel­la si­sul­la. Me sel­vi­äm­me!

Ih­mi­set. Näh­kää hy­vää ko­ro­nan lan­get­ta­man mus­tan pil­ven al­la.

Ol­kaa it­se­näi­siä ja toi­me­li­ai­ta. Tart­tu­kaa het­keen ja ai­kaan. Ke­vät­tä kes­tää vain nel­jän­nes­vuo­si! Joka päi­väs­tä tu­li­si eh­tiä naut­tia. Aja­tel­kaa ja toi­mi­kaa po­si­tii­vi­ses­ti.

Soh­van poh­jal­ta ko­ro­na jää tal­tut­ta­mat­ta, ja yk­si­löi­nä tei­dän voi käy­dä huo­nos­ti.