Koulukyydissä pysyy ajan hermolla
Bussiyrittäjänä ja -kuljettajana pääsee mukaan moneen sellaiseen toimintaan ja paikkaan, johon muuten ei olisi mitään mahdollisuutta päästä. Ammatissa saa myös olla monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Yksi merkittävästi autoja ja kuljettajia työllistävä asiakasryhmä on koulukyytiläiset, joiden kuljettaminen on ainakin itselleni mukavaa vaihtelua aikuisten kanssa reissaamiseen.
Kuljettajana pääsee aitiopaikalta seuraamaan lasten kasvua eskari-ikäisestä läpi lapsuuden ja teini-iän aina aikuisuuden kynnykselle asti. Kyytioppilaat viettävät merkittävän osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan bussissa tai taksissa. Laskin joskus, että peruskoulun yhdeksän vuoden aikana moni koululainen on bussin kyydissä yhteensä saman verran kuin yläasteen aikana koulun penkillä.
Peruskoulun yhdeksän vuoden aikana moni koululainen on bussin kyydissä yhteensä saman verran kuin yläasteen aikana koulun penkillä.
Tänä syksynä alkoi 22. lukuvuosi kun ajan koulukyytejä. Kyydissä kulkee jo iso joukko sellaisia lapsia, joiden isiä ja äitejä olen aikanaan kuljettanut kouluun. Moni asia on vuosien aikana muuttunut, onneksi lähes kaikki parempaan suuntaan. Ainoa negatiivinen asia taitaa olla kuljetettavien määrän hurja pudotus; ennen esimerkiksi Väärinmajan suunnasta tuli joka aamu koululaisia useampi iso bussillinen kirkonkylälle ja tämän lisäksi pienemmät oppilaat jäivät kyläkouluihinsa. Nyt kaikki sopivat muutamaan pikkubussiin, vaikka pienimmätkin tulevat perille kirkonkylälle asti.
Vaikka nykyään paljon puhutaan, että nuoret ovat levottomampia kuin ennen, ovat koulukyydit mielestäni huomattavasti rauhallisempia kuin nykylasten vanhempien kouluaikana. Lieneekö yksi syy se, että bussissa matkustettaessa suurimmalla osalla on edessään kännykkä, jolla matkan aikana pelataan jotain, kuunnellaan musiikkia tai hoidetaan sosiaalista kanssakäymistä bussin ulkopuolelle. Vain eskarit ja pienimmät koululaiset yleensä juttelevat keskenään, koska heille ei vielä ole annettu puhelinta kouluun mukaan.
Korona-aikana on ilmeisesti tullut yliannostus elektronisten laitteiden käytöstä, koska tänä syksynä olen useana aamuna havahtunut takaa kuuluvaan mukavaan puheensorinaan, kun lapset kertovat kuulumisia toisilleen. Ja nyt kuljettajakin pysyy taas paremmin ajan tasalla lasten arjesta; muun muassa mitä kaikkea isät ovat viikonloppuna puuhastelleet, miten äidit ajavat autoa ja kuka opettaja on ärsyttävin.
Niin kauan kuin omat lapset olivat saman ikäisiä kuin kuljetettavat, pysyi itsekin aika hyvin kärryillä mistä lapset keskustelivat. Nyt puheissa on alkanut vilisemään sellaisia sanoja, joista ei aina tiedä edes mihin ne liittyvät. Enää ei paljon naurata isälleni 80-luvulla tapahtunut tapaus: yksi koululainen kysyi häneltä ”Tykkäätkö sinä Kissistä?”, tarkoittaen sen aikaista kuuluisaa metalliyhtyettä. Isä-Esko luuli, että puheena olivat lemmikit ja vastasi ”Kyllä minä tykkäisin, muuta Harri ja Anssi ovat allergisia niille, niin ei voida ottaa meille”. On siinä kysyjä varmaan ollut vastauksesta hieman ymmällään.
Yksi ilmiö, joka on ainakin meidän busseistamme kokonaan poistunut, on ilkivalta. En muista koska viimeksi olisi esimerkiksi penkkejä viillelty tai muuta rikottu, kun vielä muutama vuosikymmen sitten penkkejä ommeltiin kuntoon tämän tästä. Myöskään kurinpitotoimille ei nykyään juuri ole tarvetta. Aikanaan jouduin aina silloin tällöin laittamaan jonkun rääväsuisen tai muuten tottelemattoman tytön tai pojan kävelemään muutaman viimeisen kilometrin kotimatkasta. En muistaakseni kuitenkaan koskaan kahta kertaa samaa oppilasta, sen verran tehokas toimenpide oli. Nykyaikana tällaista ei edes voisi tehdä, mutta onneksi ei ole tarvettakaan. Sen verran ovat pojat ja tytöt polvesta parantuneet.