Koulutielle taas
Arki on palannut. Koulut alkoivat eilen. Kaikki ovat lähiopetuksessa. Mikäli koronatilanne niin vaatii, valmiu-det tehdä nopeitakin ratkaisuja ovat olemassa. Perusopetuslakia on muutettu loppuvuodeksi siten, että opetuksen järjestäjä voi korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan siirtyä poikkeusjärjestelyihin. Silloinkin opetus pitää turvata.
Koulutyön alla Ruovesi pääsi valtakunnan otsikoihin myös ikävällä tavalla. Ruovesi oli yksi yhdestätoista kunnasta Suomessa, jotka lomauttivat opettajansa juuri ennen koulun alkua osana säästökuuria.
Koulujen alku tuo taas paljon lapsia ja nuoria liikenteeseen. Tämä on otettava huomioon koulujen läheisyydessä ja muuallakin liikuttaessa. Autoilijoiden kaasujalan on oltava kevyt ja tarkkaavaisuus tapissaan. Kaikilla on oikeus turvalliseen koulutiehen. Me aikuiset olemme siitä vastuussa.
Viikonloppu on tämän kesän vilkkain tapahtumatarjonnaltaan. On e-urheilua, Pelimannien juhlakonsertti, Noitien Kymppi, viihdekonsertti ja Noitien Yön päätapahtuma, joka tällä kertaa pidetään Haapasaaressa. Sunnuntaina näytetään vielä kaiken hyvän päälle nostalginen elokuva ”Elokuu” ulkoilmanäytöksenä. Lähes kaikki viikonlopun tapahtumat ovat ulkoilmatapahtumia, joten niihin voi tulla turvallisin mielin. Aurinkokin näyttää hellivän.