Koulutielle taas
Koulut alkavat Ruovedellä torstaina 8. elokuuta. Uusinta uutta tänä syksynä on, että jo ekaluokkalaiset pääsevät opiskelemaan englannin kieltä. Englantia on tarjolla tunti viikossa. Ruoveden kirjastolla on myös huomisesta lähtien aivan uusi rooli. Siellä nimittäin hoidetaan kirkonkylän esikoululaisten opetus koko tämän lukuvuoden.
Kun kirjasto on aamupäivisin yleisöltä suljettuna, opiskelee siellä 17 esikoululaista. Eskarit ruokailevat yhtenäiskoulun ruokalassa ja iltapäivätoiminta tapahtuu leikkitilassa koululla. Vapaita tiloja toimintaa varten on haettu ennakkoluulottomasti. Ryhmikset ja päiväkoti ovat tällä hetkellä täpösen täysiä.
Yhtenäiskoulussa aloittaa uusi rehtori sekä muutama uusi opettaja. Koululle on luvassa myös oma koulupsykologi.Tunnetaito-projektit kouluilla ja päivähoidossa jatkuvat vielä tämän vuoden. Koululaisten iltapäiväkerhotarjontaa lisätään. Näiden lisäksi koulun ympärille rakentuu – on jo osin valmistunutkin – hieno lähiliikuntapaikka.
Oppilasmäärä perusopetuksessa on hieman vähentynyt, mutta lukiossa kasvanut. Kehitystyö kurssitarjottimien kanssa jatkuu.
Päiväkotihankekin on nytkähtämässä eteenpäin. Kaavasta tai rakentamispäätöksestä ei ole valitettu. Nyt vain tuumasta toimeen.
Työteliästä alkavaa kouluvuotta!