Kuntavaalit näköpiirissä
Ruoveden kunnan keskusvaalilautakunta suoritti maanantaina lippuarvonnan ehdokaslistojen yhdistelmän keskinäisestä järjestyksestä. Perjantaina ehdokkaat saavat ikiomat ehdokasnumeronsa.
Vuoden 2021 kuntavaaleissa mukana Ruovedellä on 11 ryhmää tai puoluetta: Kokoomus, Perussuomalaiset, Vihreä liitto, Feministinen puolue, Kristilliset, Keskusta, Vasemmistoliitto, SDP, Ruoveden Etu yhteislista, Ruoveden Sitoutumattomat yhteislista ja Sitoutumaton Kuntalaisten parhaaksi yhteislista.
Ehdokkaita on yhteensä 67, mikä on 17 enemmän kuin vuoden 2017 vaaleissa. Syy ehdokkaiden määrän kasvuun voi olla vaalien siirtyminen huhtikuulta kesäkuulle, jolloin tuli lisää aikaa hankkia ehdokkaita ja sekin, että Ruovedellä mukana on kaksi uutta ryhmää.
Ennakkoäänestys käynnistyy jo kahden viikon päästä 26. toukokuuta. Äänestyspaikkana toimii tuttuun tapaan kirjasto. Ennakkoon voi äänestää peräti kaksi viikkoa. Varsinainen vaalipäivä on 13. kesäkuuta. Silloin äänestetään oman vaalipiirin vaalihuoneistoissa; Pekkalan ja Visuveden kyläkouluilla, Tapiolassa Väärinmajassa sekä yhtenäiskoululla kirkonkylällä.
On hienoa, että 21 valtuustopaikkaa on lähtenyt tavoittelemaan noinkin moni. Onpahan meillä mistä valita.