Kyllä meidän kelpaa
On kuin kesä ei vielä olisi mennytkään, sillä kulttuuritarjonta kukoistaa, vaikka syyspäivän tasauskin on ohitettu.
Ensimmäistä kertaa järjestetty lukukinkerit osoittautui heti menestykseksi. Konsepti toimi. Vetonaula oli tietysti laadukas kirjailijavieras, mutta toimiva yhteistyö kunnan, seurakunnan ja kirjakaupan välillä synnytti heti odotuksen seuraavista lukukinkereistä. Niitä on syksyllä luvassa ainakin Pihlajalahdella ja Visuvedellä.
Vanhustenviikon tarjonta on vyörynyt yli laitojen. Varsinaisen viikon sijasta Ruovedellä on monipuolista tarjontaa useaksi viikoksi. Vanhusneuvosto ja järjestäjätahot ovat panneet parastaan. Suurin kiitos järjestäjille on osallistua tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
Visuvedellä juhlittiin kylän valintaa Pirkanmaan Vuoden Kyläksi 2023. Nuorisoseurantalo täyttyi lähes ääriään myöten juhlimaan hienoa saavutusta. Pirkan Kylien mukaan tunnustus myönnettiin Visuvedelle kylällä tapahtuneesta monipuolisesta, pitkäjänteisestä ja yhteisöllisestä kehittämisestä. Visuvedellä korostuu ajatus: yhdessä saamme aikaan enemmän. Visuvedellä huokuu talkoohenki ja kylän eri yhteisöt kykenevät ja haluavat toimia yhdessä, samaan suuntaan ja toisiaan tukien.
Visuveden aikaansaannokset yhteisessä tekemisessä ovat ällistyttävät. Hyvä Visuvesi!