Lue lehti diginä tai hae toimituksesta
Postin kolmatta päivää jatkuva lakko vaikeuttaa merkittävästi lehtien jakelua. Ruovesi-lehti jaetaan tänään varhaisjakelualueilla normaalisti, mutta ne, joille lehden ovat jakaneet postinkantajat, eivät saa lehteään paperisena kotiin saakka kannettuna lakon aikana. Sama on tilanne etätilaajilla.
Ruovesi-lehden voi lakon aikana lukea kuitenkin digiversiona. Lehden sisältö löytyy juttukohtaisesti nettisivuiltamme, mistä löytyy myös näköislehti, joka on yksi yhteen paperilehden kanssa. Siellä ovat siis mukana myös mainossisällöt. Sisältöihin pääsee käsiksi omilla tilaajatunnuksilla, osaan myös ilman tunnuksia.
Tämän lisäksi olemme varanneet 800 lehteä toimitukseen, josta lehden tilaaja voi käydä lehden noutamassa. Mikäli lakko jatkuu pidempään, voidaan lehtiä toimittaa sovitusti esimerkiksi kyläkunnille.
Paikallisissa kaupoissa lehteä on myynnissä normaalisti.
Toisen lehtemme, naapurissa ilmestyvän Teisko-Aitolahti-lehden jakelu on kokonaan Postin jakelun varassa. Tilanne jakelun suhteen on siellä siis Ruovettä ongelmallisempi.
Tällä viikolla lehteä jaetaan torstaista alkaen Terälahden ja Kämmenniemen Saleissa, Aitolahden Teboililla ja K-Market Aitolahdessa. Näköislehti on luettavissa vapaasti.
Lakon kestosta ei ole tarkkaa tietoa. Lakon osapuolet istuvat neuvottelupöytään tänään. Jo nyt kuitenkin tiedetään, että jakelun jälkiä korjataan ensi vuoden puolelle asti.