Päätoimittajalta: Iloisia juhlia!
Vehreyttä on luonto jo tulvillaan. Kolean kevään jälkeen siitä voi riemuita. Muitakin ilonaiheita on ilmassa.
Tällä viikolla lauletaan kouluissa ja oppilaitoksissa taas Suvivirttä. Viikonloppuna juhlitaan päättäjäisiä ja lakkiaisia. Ruoveden lukiosta valkolakin hiuksilleen nostaa 30 ylioppilasta. Peruskoulun päättää myös moni nuori. Lisäksi moni nuori valmistuu ammattiin. On siis juhlan aika!
Peruskoulun päättäminen, ylioppilaaksi tuleminen tai ammattiin valmistuminen ovat elämässä tärkeitä etappeja. Nuorilla on kuitenkin edessään vielä monta päätöstä ja kysymystä. Missä jatkaa opintoja tai mikä minusta ylipäätään isona tulee? Nykyään moni nuoria saa opiskelupaikan jo todistuksen perusteella, osa puolestaan pyrkii opiskelemaan pääsykokeiden kautta. Hyvillä arvosanoilla jatko-opiskelupaikan saaminen on helpompaa, mutta elämässä voi pärjätä huonoillakin arvosanoilla. Arvosanat eivät myöskään määritä ihmisarvoa. Huononkin todistuksen saanut voi päästä huipulle. Se elämässä onkin niin mahtavaa!
Ruovedellä on ollut tapana, että lukion ylioppilasjuhliin osallistuvat 50 vuotta sitten ylioppilaaksi kirjoittaneet, eli niin kutsutut riemuylioppilaat. Yksi heistä pitää ylioppilasjuhlassa yleensä myös puheen. He piipahtavat myös entisen rehtorin haudalla. Tuoreet tämän vuoden ylioppilaat puolestaan käyvät oman juhlansa päätteeksi kunniakäynnillä sankarihaudoilla näyttävästi siniristilippua mukanaan kantaen.
Ruovesi-lehti striimaa tänäkin vuonna ylioppilasjuhlan suorana lähetyksenä lauantaina alkaen kello 11. Striimi löytyy lehden nettisivuilta osoitteesta: ruovesi-lehti.fi
Lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille, tuoreille ylioppilaille ja koulunsa päättäneille!