Sirkku Somero
Luonto kiittää luonnonystävää
Otsikon sloganilla on Suomessa jo vuosikymmenien ajan markkinoitu kierrätyskuidusta, eli keräyspaperista tehdystä puukuitumassasta valmistettuja kotitalouspapereita. Suomalaiset ovat ottaneet kierrätyksen hyvin omakseen: paperin ohella lasia ja metallia on kierrätetty jo pitkään, ja vähitellen kierrätyspisteitä on saatu myös muoveille ja tekstiileille. Myös biojätteen kierrätys ja kotikompostointi on lisääntynyt.
Itse olen kierrättänyt ja lajitellut saatavilla olevien resurssien puitteissa koko aikuisikäni – kaupungissa asuessani taloyhtiön ja yleisten jätepisteiden tarjoamissa raameissa, maalaisympäristössä lisäksi myös kompostoiden. Mahdollisuuksien mukaan meidän taloudessamme korjataan vanhaa tai siitä muokataan uutta. Se mikä voidaan, hankitaan käytettynä, ja vastaavasti käyttökelpoinen, tarpeettomaksi käynyt esine, astia, huonekalu, kirja tai vaate lähtee kiertoon joko sukulaisille, ystäville, kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.
Tiedostan vahvasti erilaisten kulutustottumusteni ympäristökuormituksen. Syyllisyydentuntoni jaksaa muistuttaa minua niistä ympäristön kannalta huonoista valinnoista, joita en usko saavani hyvillä valinnoilla mitenkään kompensoitua.
Viime vuosina on alettu puhua ilmastoahdistuksesta. Se on määritelty osaksi laajempaa ympäristöahdistuksen kokemusta, joka kumpuaa ympäristöongelmista ja niiden uhasta. Ilmastoahdistuksessa ihminen kokee psyykkistä kuormitusta ilmastomuutoksen vuoksi. Oireita ovat muun muassa syyllisyydentunto, suru, toivottomuus, turhautuneisuus, suuttumus, jopa viha. Käsi kädessä ilmastoahdistuksen kanssa kulkee usein pelko tulevaisuudesta.
Tunnistan itsessäni jonkinasteisia ympäristö- ja ilmastoahdistuksen oireita. Vaikka pyrin tekemään asioita ympäristön puolesta, vähentämään hävikkiä, kierrättämään, ja valitsemaan eettisempiä ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, tiedän, että voisin tehdä enemmän.
Maanantaina saavutettiin maailman ylikulutuspäivä, eli se laskennallinen päivä, jona vuosikulutuksemme ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden aikaansaamia hiilidioksidipäästöjä. Nykyisen suuruista kulutusta kattamaan tarvitsisimme 1,75 maapalloa.
Entä me suomalaiset sitten. Me kulutamme luonnonvaroja huolettomasti vielä maailman keskiarvoa enemmän. Suomalaiset olivat käyttäneet laskennallisen osuutensa maapallon luonnonvaroista jo 5. huhtikuuta. Jos tämä olisi koko maailman kulutustahti, sitä kattamaan tarvittaisiin maapalloja jo 3,8 kappaletta. Onko ihme, että ympäristö- ja ilmastoahdistus nostaa päätään.
Viimeistään nyt on hyvä hetki herätellä itseään tutkimaan omaa kulutuskäyttäytymistään ja pohtimaan, mitä voisi tehdä toisin. Tiedän, etten esimerkiksi autoilustani pysty käytännön syistä juurikaan tinkimään, mutta aivan varmasti petraamisen varaa löytyy monessa muussa asiassa. Lupaan tehdä kaikkeni ollakseni jatkossa aiempaa parempi luonnonystävä.