Heikki Itänen.
Heikki Itänen.
Kolumni
Sanotaan, että jos ihmisellä ei ole omaisuutta, eivätkä rahat riitä kunnolla edes joka päiväiseen elämään, niin hän nukkuu yönsä huonosti.
Mutta jos omaisuutta on valtavasti ja rahaa roppakaupalla, niin hän nukkuu vielä huonommin. Suuri pelko valvottaa, kun on niin paljon menetettävää.
Onneksi yöuniaan voi siinä tapauksessa parantaa ottamalla vakuutuksia.Vakuuttaa voi maailmassa melkein mitä vain. Metsät, kiinteistöt, irtaimiston, kaikki arvoesineet tietenkin, lemmikit, matkat, perheensä ja itsensäkin.
Aikoinaan eräs ison poven myötävaikutuksella elokuvarooleja saanut näyttelijätär tiesi, että ilman niitä avuja hänen panoksensa jäisi filmimaailmassa vähäiseksi. Niinpä hän fiksusti vakuuttikin rintansa, jos vaikka sattuisi joku onnettomuus.
Vakuuttaminen on hyvin vanha keksintö. Jo Babyloniassa 4000 vuotta sitten rahoittajat turvasivat kaupunkiin tulleita kauppiaita mahdollisten ryöstäjien varalta.
En tiedä oliko faaraolla aikoinaan Egyptissä täysarvovakuutusta pyramidille? Vaikka materiaali on vankkaa sorttia, niin voisihan siihen iskeä vaikka iso maanjäristys.
Vakuutusta ottaessa kannattaa aina lukea koko sopimusteksti loppuun saakka.
Itselleni kaupattiin joskus kotivakuutukseen lisänä lentokonevakuutusta. Se ei ollut edes kovin kallis, niin mielenkiinnosta luin ehdot läpi. Korvaus tulisi, jos talon päälle putoaisi lentokone. Paitsi Finnairin, jolla on omat vakuutukset. Samoin puolustusvoimat hoitavat itse vahinkonsa. Vieraan vallan sotilaskonetta ei kuulemma koskaan korvata ja ulkomaisilla lentoyhtiöillä on omat käytäntönsä.
Ei siinä montaa riippuliitäjää jäänyt enää talon yli kaartelemaan, joten en ottanut.
Vakuutusyhtiöille on monta kertaa naureskeltu, kun korvauksen saaminen tuntuu joskus olevan tiukassa. Joku humoristi sanoikin, että kaikista halvimmasta autovakuutuksesta saa korvausta vain silloin, jos palava hirvi varastaa autosi.
Vakuutukset itsessään ovat meille elintärkeitä, niin liikenteessä, tapaturmissa, kuin asunnoissakin. Minäkin tiedän monta tapausta, jossa elämä on päässyt jatkumaan tulipalosta, vesivahingosta, tai muista pahoista onnettomuuksista huolimatta.
Vakuutusta ottaessa kannattaa aina lukea koko sopimusteksti loppuun saakka, ettei käy kuin ystävälleni Kyöstille, joka aikoinaan kotoa lähtiessään oli selvillä luonteensa heikkouksista kohdatessaan ison maailman tarjoamia houkutuksia.
Kyösti otti varmuuden vuoksi isyysvakuutuksen ja tyhjätaskuna tietysti halvimman. No niinhän siinä kävi, että vahinko sattui ja Kyösti oli iloinen, kun oli kerrankin ollut kaukaa viisas. Hän ei ollut kuitenkaan lukenut sitä pientä tekstiä alimmaisella rivillä. Edullisin vakuutus oli yhden lapsen omavastuulla.
On olemassa kolme hyvin tärkeää asiaa, jotka pienen lapsen pitää mahdollisimman nopeasti oppia päästäkseen normaalin kehityskaaren mukaisesti kasvavien lajitoveriensa joukkoon. Pitää oppia kävelemään ja puhumaan, eikä se ole tärkeää kumman oppii ensin, sillä vanhemmat löytävät siitä kuitenkin hyvää keskustelun aihetta tuttujen ja sukulaisten kanssa vielä seuraavat kymmenen vuotta.

Helppoa kuin heinänteko. Sen lauseen ovat todennäköisesti kaikki meistä joskus kuulleet. En oikein tiedä, mistä sanonta tulee ja miksi sitä helppona pidettiin, sillä raskasta se mielestäni aina oli. Mutta kieltämättä sen verran mukavaa kyllä, kun isolla porukalla yhdessä tehtiin ja kaikki ikäpolvet saivat olla mukana, niin raskaskin työtaakka saattoi lopulta tuntua jälkeenpäin helpolta.

On tunnettua ja yleisesti hyväksyttyäkin, että valon ja lämmön lisääntyessä ihminen saattaa menettää osan hillitystä käyttäytymiskontrollistaan ja voi jopa tunteiden myllerryksessä hetkellisesti oikein villiintyä. Syynä on tietysti Suomen kesä.

Kun joku keksii jotain oikein nerokasta, tai oikein tyhmää, niin se saa minut aina hämmästymään. Viimeksi tämä tapahtui aivan äskettäin, kun kuulin, että Haapasaari aiotaan kaavoittaa puoliksi omakotitalotonteiksi.

Kun toimimme arkielämässä totuttujen tapojen mukaan, niin voimme pitää varmana, että kaikki sujuu mahdollisimman hyvin. Keinot ovat jokaisella hieman erilaisia, niin myös elintavat, mutta käytännössä tavoitteena kaikilla on helpottaa elämäänsä.

Nyt on vuorossa taas sellainen kevät, jolloin tilastonikkarit pääsevät näyttämään parasta osaamistaan.
Nyt on vuorossa taas sellainen kevät, jolloin tilastonikkarit pääsevät näyttämään parasta osaamistaan.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Syksyisenä aamuna Pihlajanmarjat hehkuvat Ruoveden Pilkotulla.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste