Sirkku Somero
Sirkku Somero
Ruovesi on ollut viime vaaleissa innokasta ennakkoäänestysseutua.
Tälläkin kertaa Ruovesi kamppaili pitkään Tampereen kanssa kärkipaikasta Pirkanmaan eniten ennakkoääniä antaneena paikkakuntana. Ruovesi vei voiton, sillä 49,7 % ruoveteläisistä äänesti ennakkoon. Kihniö kiilasi lopulta toiseksi ohi Tampereen.
Vaalikamppailu on käynyt viime viikot kuumana. Kolme suurta puoluetta kisaa paikasta kärjessä. Ylä-Pirkanmaalla jännitetään myös, säilyykö meillä yksi edustaja, vai saammeko kenties heitä lisää. Väen vähyyden vuoksi äänten keskittämistä on pidetty viisaana.
Ruovesi on näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa yksi äänestysalue. Ennakkoon pystyi vielä kuitenkin muutamana päivänä käymään äänestämässä kylillä. Varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikkoja on Ruovedellä vain yksi, Ruoveden yhtenäiskoulu.
Pirkanmaalta valitaan ensimmäistä kertaa 20 edustajaa eduskuntaan. Menijöitä Arkadianmäelle olisi rutkasti enemmän, 239, joukossa myös kaksi ehdokasta Ruovedeltä.
Demokratiaan kuuluu, että kansa antaa vapaissa vaaleissa äänensä niille, jotka se katsoo kykeneviksi edustamaan itseään yhteisten asioiden hoitajina. Ääntä saa ja pitää käyttää.
Äänestää kannattaa ehdottomasti.
On kuin kesä ei vielä olisi mennytkään, sillä kulttuuritarjonta kukoistaa, vaikka syyspäivän tasauskin on ohitettu.

Nuorison alkoholinkäyttö on keskusteluttanut tänä kesänä. Se on pistänyt silmään erityisesti tapahtumaviikonloppuina, jolloin nuorisoa on ollut runsaasti liikkeellä. Nuorten kanssa toimivat ammattilaiset ovat huolissaan. Alkoholi on mukana entistä nuorempien juhlimisessa ja käyttö on muuttunut entistä avoimemmaksi. Päihtyneistä nuorista osa on 13–15-vuotiaita. Kalja- ja lonkerolaatikoiden sekä viinipäniköiden kanssa kuljetaan avoimesti.

Viime viikkoina uutinen toisensa perään on käsitellyt Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmia palveluverkkonsa uudistamiseksi. Näiden päälle on saatu nyt vielä talouden tasapainottamistoimet. Ensi viikolla käynnistyvät yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko henkilöstöä ja tavoittelevat 42 miljoonan euron säästöjä. Ensimmäiselle toimintavuodelle arvioitu 95 miljoonan euron alijäämä on katettava kolmen vuoden sisällä.

hteisöllisyyden voima on väkevä. Siitä osoituksena on Visuveden saama Pirkanmaan Vuoden Kylä 2023 tunnustus.

Ruoveden seurakunnassa on kiristetty vyön nyörejä aina siitä lähtien, kun seurakuntakeskus Aatos rakennettiin. Uuteen uljaaseen seurakuntakeskukseen otettiin runsaasti lainaa, on hakattu metsiä ja myyty maaomaisuutta.

Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmat näyttävät kohtelevan ruovesiläisiä kovalla kädellä. Mikäli ne toteutuvat, Ruovesi menettää sekä vuodeosaston että vastaanoton kivijalkapalvelut. Sen sijaan työikäisten sosiaalipalveluiden hoito laajenisi.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Syksyisenä aamuna Pihlajanmarjat hehkuvat Ruoveden Pilkotulla.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste