Ruo­ve­si on tun­ne­tus­ti kau­niin pi­tä­jän mai­nees­sa. Se on saa­nut asi­as­ta oi­kein vi­ral­li­sen tit­te­lin­kin 1957 jär­jes­te­tys­sä Yleis­ra­di­on kil­pai­lus­sa.

En ole oi­kein sel­vil­lä, on­ko va­lin­taa kun­nol­la hyö­dyn­net­ty, mut­ta Ruo­ve­si on kui­ten­kin hy­vin säi­lyt­tä­nyt kau­niin pi­tä­jän mai­neen­sa, vuo­si­kym­me­niä eteen­päin.

Olen it­se­kin maa­il­mal­la tou­hu­tes­sa­ni tör­män­nyt tuo­hon asi­aan usei­ta ker­to­ja.

Esi­mer­kik­si. Olin suo­rit­ta­mas­sa ase­pal­ve­lus­ta Pa­ro­las­sa 70-lu­vun lo­pul­la.

Pri­kaa­tin ti­laa ha­lut­tiin tul­la kor­ke­al­ta ta­hol­ta tar­kas­ta­maan. Kaik­ki va­rus­kun­nan nur­kat sii­vot­tiin. Mars­si­tai­toa ja lau­la­mis­ta hi­ot­tiin kyl­läs­ty­mi­seen as­ti. Sit­ten kun nii­den saa­vu­tuk­set oli esi­tel­ty, sei­sot­tiin jo­kai­nen sän­ky­jem­me vie­res­sä kaap­pi au­ki ja si­sään as­tui ryh­di­käs lei­jo­na­kau­lai­nen so­ta­her­ra asi­an­mu­kai­ses­ti ter­veh­tien.

Ken­raa­li kat­se­li paik­ko­ja tar­kal­la sil­mäl­lä ja ky­se­li sat­tu­man­va­rai­ses­ti muu­ta­mal­ta va­rus­mie­hel­tä ru­tii­ni­luon­tei­sia asi­oi­ta. Mi­nun koh­dal­la­ni hän ky­syi et­tä kuka olen.

Il­moi­tin mah­dol­li­sim­man so­ti­laal­li­ses­ti ni­me­ni ja so­ti­la­sar­vo­ni.

Ken­raa­li ky­syi mis­tä olen ko­toi­sin ja vas­ta­sin et­tä Ruo­ve­del­tä. Hä­nen kat­seen­sa nou­si ai­na­kin kym­men­tä as­tet­ta ylä­viis­toon, kun hän verk­kai­ses­ti, mut­ta jä­mä­käs­ti to­kai­si ”Ruo­ve­si, se on kau­nis­ta seu­tua.”

Ta­ka­na tul­leet vä­hem­pi­ar­voi­set up­see­rit vil­kai­si­vat häm­mäs­ty­nee­nä toi­si­aan, kos­ka il­mi­sel­väs­ti sen sa­no­es­saan ken­raa­lin suu­pie­leen il­mes­tyi pie­ni hy­myn­häi­vä.

Yleen­sä il­maan­tui sel­lai­si­a­kin, jot­ka oli­vat lähi vuo­si­na käy­neet Ruo­ve­del­lä ihas­tu­mas­sa mai­se­miin, jos­sain ka­ve­rin tut­ta­van mö­kil­lä tai ve­neel­lä.

Ar­mei­jan jäl­keen työ­e­lä­mäs­sä olin useis­sa Kes­kon kou­lu­tuk­sis­sa Tam­pe­reel­la tai Hel­sin­gis­sä. Mo­nes­ti kävi niin, et­tä ker­to­es­sa­ni ole­va­ni Ruo­ve­del­tä, löy­tyi jou­kos­ta hen­ki­löi­tä, jot­ka heti en­sim­mäi­ses­sä lau­sees­saan ke­hui­vat Ruo­vet­tä kau­niik­si.

Jos kes­kus­te­lim­me asi­as­ta pi­tem­mäl­lä kaa­val­la, niin yleen­sä il­maan­tui sel­lai­si­a­kin, jot­ka oli­vat lähi vuo­si­na käy­neet Ruo­ve­del­lä ihas­tu­mas­sa mai­se­miin, jos­sain ka­ve­rin tut­ta­van mö­kil­lä tai ve­neel­lä.

80-lu­vun lo­pus­sa, kun aloin kir­joi­tus­hom­miin, sama ku­vio tois­tui.

Oh­jel­mien tuo­tan­to­pa­la­ve­rit tai kir­joit­ta­ja­kou­lu­tuk­set oli­vat Tam­pe­reel­la tai pää­kau­pun­ki­seu­dul­la. Lä­hes poik­keuk­set­ta po­ru­kas­ta löy­tyi joku on­nel­li­nen Ruo­ve­den ran­noil­la jos­kus sau­no­nut ja it­sen­sä kyp­säk­si gril­lan­nut, ja hä­nen ai­noa var­ma muis­ti­ku­van­sa ta­pah­tu­mas­ta oli, et­tä paik­ka oli har­vi­nai­sen kau­nis.

”Ku­ri­kan jät­ti ”Juha Mie­to ki­teyt­ti ai­ka­naan kau­neus asi­an hie­nos­ti, kun oli rau­ta­kau­pas­sam­me mark­ki­na­päi­vä­nä ja­ka­mas­sa ni­mi­kir­joi­tuk­sia ja pi­tä­mäs­sä huu­to­kaup­paa. Hän ker­toi tu­le­van­sa Ruo­ve­del­le ta­paa­mi­siin ai­na pari tun­tia so­vit­tua ai­em­min, kos­ka ha­lu­aa rau­has­sa kier­rel­lä ihai­le­mas­sa paik­ko­ja.

Hän ker­toi asu­van­sa isol­la pel­to­au­ke­al­la, jon­ka kes­kel­lä lo­ri­see vain pie­ni jo­e­nuo­ma, mut­ta Ruo­ve­si on kuin pa­ra­tii­si.

”Te et­te vain it­se sitä huo­maa, kun elät­te sii­nä päi­vit­täin”.