Superfoodit talteen
Kesä on edennyt jo satokauden puolelle. Avomaan mansikkakausi alkaa jo olla jopa lopuillaan. Suoalueilla hehkuu keltainen kulta lakkojen muodossa. Vadelmia ja muita puutarhamarjoja vielä kypsytellään.
Erikoisen kylmä ja sateinen heinäkuu verotti mansikoiden laatua, mutta jokakesäinen pakastus- ja hilloussesonki on silti monessa kodissa käynnissä. Tänä kesänä marjat näyttävät menevän kuin kuumille kiville. Moni mansikoita ennakkoon tilannut joutuu pettymään, kun tutusta paikasta ei niitä enää saakaan.
Poimijapula ei onneksi iskenyt pelätyllä tavalla, ja nyt näyttää siltä, että ulkomaisia poimijoita saadaan myös mustikka- ja puolukkasesonkiin lähes entiseen tapaan.
Mustikan ja puolukan sadosta ennakoidaan hyvää. Sienisato on vielä arvoitus. Mikäli vettä saadaan lisää, sekin lienee pelastettu.
Marjastus ja säilöminen ovat taitoja, joita kannattaa pitää yllä. Luonnon antimista saa valtavasti vitamiineja ja muita ravinteita. Ja marjat ja sienet, jos mitkä, ovat puhdasta ja tuoretta lähiruokaa ja superfoodia parhaimmillaan.
Nyt kun suomalaiset ovat löytäneet korona-aikana luonnon aivan uudella tavalla, todennäköisesti myös marjametsässä käy tänä syksynä aiempaa useampi. Se on vain ja ainoastaan hyvä asia.