Sirkku Somero
Tapahtumien viikonvaihde
Kesään otetaan vauhdikas varaslähtö viikonloppuna. Menojalalle on tarjolla monta suuntaa. Ehtivin voi osallistua vaikka kaikkiin.
Melojat tukijoukkoineen kansoittavat Pihlapirtin ympäristön ja lähivedet Melonnan Pihla Cupin maratonmelontakisassa lauantaina. Siitä starttaa perinteisesti kesän kilpamelontakausi.
Haapasaari on lauantaina toista kertaa järjestettävien KevätHulinoiden pitopaikka. Ruoveden Yrittäjien ja kunnan yhteinen messutapahtuma on lastattu monipuolisella ohjelmalla. Tarjolla on muun muassa stand up -komiikkaa, lastenohjelmaa, Hulinalenkki, piirustustyöpaja, minigolfia, polkuautoja, musiikkiesityksiä ja niin edelleen. Ilmainen bussikyytikin on järjestetty linja-autoasemalta Haapasaareen koko tapahtuman ajaksi.
Muroleessa rakennetaan lauantaina Saanko luvan -ympäristö ja yhteisötaidenäyttelyä. Näyttelyn avajaisia vietetään juhlavasti iltapäivällä. Samalla juodaan juhlakahvit 40 vuotta täyttävän Muroleen Kylät ry:n kunniaksi.
Koiraihmiset valtaavat puolestaan urheilukeskuksen koko viikonlopun kestävää koiranäyttelyä varten. Koiria on näyttelyyn ilmoitettu yli 1000. Hännän huisketta riittää siis molemmille päiville.
Paras kiitos tapahtumien järjestäjille on runsas osallistuminen. Nähdään siellä!