Tukea työllistymiseen
Ruovesi on mukana työllisyydenhoidon kuntakokeilussa. Se tarkoittaa sitä, että noin 150 työtä vailla olevaa ruovesiläistä siirtyy kokeilun myötä oman kotikunnan palvelujen asiakkaaksi. Heidän asioihinsa paneutuu kaksi omavalmentajaa. Toisen palkkaa kunta ja toisen TE-keskus. Asiakkaille räätälöidään yksilölliset suunnitelmat, joiden avulla heille etsitään opiskelu-, harjoittelu- ja työpaikkoja.
Tuoreet työttömyysluvut kertovat työttömyyden kasvusta koko maakunnassa. Pirkanmaan työttömyysprosentti oli tammikuussa 12,3, Ruoveden puolestaan 11,2.
Työttömänä oli Ruovedellä tammikuun lopussa 190 henkeä ja lomautettuna 41 henkeä.
Silmiinpistävää Ruoveden työttömyysluvuissa on yli 50-vuotiaiden määrä. Heitä oli työttömistä yli puolet, 103 henkeä. Alle 25-vuotiaita työttömistä oli puolestaan 15 ja pitkäaikaistyöttömiä 29 henkeä.
Ilahduttavaa työllisyystilastossa oli avoimien työpaikkojen roima kasvu. Avoimia työpaikkoja Ruovedellä oli tammikuussa 32. Kasvua on peräti 18 työpaikan verran vuoden takaiseen verrattuna. Prosenteissa se on lähes 130 %.
Oman polun löytäminen elämässä on tärkeä asia. Kaikki apu ja tuki sen löytämisessä on kullanarvoista. Tähän vastaa omalta osaltaan toivottavasti myös uusi työllisyydenhoidon kuntakokeilu.