Heikki Itänen.
Yksilön oikeudet
Kolumni
Muutama viikko sitten pääsin käymään mielenkiintoisen keskustelun henkilön kanssa, joka on vuosikymmeniä toiminut sosiaalialan ytimessä ja puolet niistä aivan ylimimmissä päätäntäelimissä. Hän kertoi, että sosiaali- ja terveyspuolella on aina ollut krooninen rahapula. Terveydenhuoltojärjestelmää haluttiin kuitenkin rakentaa määrätietoisesti eteenpäin. Koskaan ei päätöksiä tehdessä valittu automaattisesti halvinta ratkaisua, vaan kokonaisvaikutuksiltaan järkevin, sillä päätöksissä pyrittiin menemään aina yksilötasolle asti, eli ajateltiin juuri niitä, jotka eniten palvelua tarvitsevat ja käyttävät. Tästä menettelytavasta rakentui onnistuneesti esimerkillisen tasa-arvoinen julkisen terveydenhuollon järjestelmä, josta meitä on ihailtu ja kadehdittu pitkään, jo monessa maailman maassa.
Nyt on tehty päätöksiä, esimerkiksi Ruovettä koskevia, joissa on myönnetty, että kyseessä ei ole raha, vaan palvelun laatu ja toiminnan tehostaminen? Kummallisia väitteitä, koska kaikkein eniten nyt kärsitään nimenomaan yksilötasolla, eli ne pienituloiset ja vanhukset, joilla ei ole mahdollisuutta mennä muualle kuin julkiseen terveyden huoltoon, jäävät ihan tyhjän päälle. Nyt ei haluta enää rakentaa, eikä kehittää mitään, vaan purkaa kaikki toimiva järjestelmä pois.
Romukoppaan kertaheitolla kaikki monen kymmenen vuoden työt ja saavutukset.
Alan ammattilainen ihmetteli kanssani, mistä nämä opit ovat peräisin? Onko rahalla jo niin suuri valta, että se pystyy romuttamaan tärkeän julkisen terveydenhuollon?
Valtiovaltahan siirsi satoja miljoonia suoraan yksityiselle terveydenhuollolle?
Suurissa asutuskeskuksissa on varmaan sairaille vaihtoehtoja, mutta maalla ei.
Onko rahalla jo niin suuri valta, että se pystyy romuttamaan tärkeän julkisen terveydenhuollon?
Päätöksen tekijöiden motiiveja puntaroidessamme ja uuden hyvin kalliiksi tulevan virkamieskoneiston aiheuttaman kustannustaakan kauhistelun jälkeen, ehdotin keskustelussamme lopulta vaihtoehdoksi jotain paljon synkempää perussyytä.
Mitä jos liikkuva hoitomalli Ruovedelle on kuitenkin vain niin sanottua saattohoitoa?
Maalla asuminen on nimellisesti sallittua, mutta vain siellä, minkä päättäjät meille valitsevat? Sen ulkopuolella viihtyvät saavat kärsiä omilla kustannuksillaan.
Siis voisiko kaiken takana lopulta kuitenkin olla se vuosikymmeniä Arkadianmäellä eniten allergiaa aiheuttanut vaiva, eli aivan liian suuri kuntamäärä?
Kun tehdään kuntia ja kyliä tarpeeksi hankalaksi asua, niin taistelutahto niiden säilyttämiseksi tietysti automaattisesti hiipuu ja päättäjät voivat viimein toteuttaa yhden kaikkein suurimmista toiveistaan, eli kuntien määrän vähentämisen?
Kun tehdään kuntia ja kyliä tarpeeksi hankalaksi asua, niin taistelutahto niiden säilyttämiseksi tietysti automaattisesti hiipuu.
Keskustelukaverini hymähti kuunnellessaan pari kertaa kevyesti, eikä ottanut asiaan enempää kantaa, muttei sitä kyllä kokonaan kiistänytkään.
Sairaanhoidon rahojen riittämisen suhteen oli hyvällä ystävälläni Kyöstillä taas ihan oma selvä mielipiteensä asiasta.
Hän ehdotti, että Einar Palmenin käyttämistä välineistä yritettäisiin löytää hänen dna ja siitä tehtyä seerumia annettaisiin automaattisesti kaikille tuleville lääkäreille, niin tulos olisi mullistava.
Keikkalääkärit viihtyisivät maalla ja olisivat asuinalueestaan aidosti kiinnostuneita ja tekisivät ainakin kaksi kertaa enemmän töitä, ainakin kolme kertaa pienemmällä palkalla.