Heikki Itänen.
Heikki Itänen.
Kolumni
Muutama viikko sitten pääsin käymään mielenkiintoisen keskustelun henkilön kanssa, joka on vuosikymmeniä toiminut sosiaalialan ytimessä ja puolet niistä aivan ylimimmissä päätäntäelimissä. Hän kertoi, että sosiaali- ja terveyspuolella on aina ollut krooninen rahapula. Terveydenhuoltojärjestelmää haluttiin kuitenkin rakentaa määrätietoisesti eteenpäin. Koskaan ei päätöksiä tehdessä valittu automaattisesti halvinta ratkaisua, vaan kokonaisvaikutuksiltaan järkevin, sillä päätöksissä pyrittiin menemään aina yksilötasolle asti, eli ajateltiin juuri niitä, jotka eniten palvelua tarvitsevat ja käyttävät. Tästä menettelytavasta rakentui onnistuneesti esimerkillisen tasa-arvoinen julkisen terveydenhuollon järjestelmä, josta meitä on ihailtu ja kadehdittu pitkään, jo monessa maailman maassa.
Nyt on tehty päätöksiä, esimerkiksi Ruovettä koskevia, joissa on myönnetty, että kyseessä ei ole raha, vaan palvelun laatu ja toiminnan tehostaminen? Kummallisia väitteitä, koska kaikkein eniten nyt kärsitään nimenomaan yksilötasolla, eli ne pienituloiset ja vanhukset, joilla ei ole mahdollisuutta mennä muualle kuin julkiseen terveyden huoltoon, jäävät ihan tyhjän päälle. Nyt ei haluta enää rakentaa, eikä kehittää mitään, vaan purkaa kaikki toimiva järjestelmä pois.
Romukoppaan kertaheitolla kaikki monen kymmenen vuoden työt ja saavutukset.
Alan ammattilainen ihmetteli kanssani, mistä nämä opit ovat peräisin? Onko rahalla jo niin suuri valta, että se pystyy romuttamaan tärkeän julkisen terveydenhuollon?
Valtiovaltahan siirsi satoja miljoonia suoraan yksityiselle terveydenhuollolle?
Suurissa asutuskeskuksissa on varmaan sairaille vaihtoehtoja, mutta maalla ei.
Onko rahalla jo niin suuri valta, että se pystyy romuttamaan tärkeän julkisen terveydenhuollon?
Päätöksen tekijöiden motiiveja puntaroidessamme ja uuden hyvin kalliiksi tulevan virkamieskoneiston aiheuttaman kustannustaakan kauhistelun jälkeen, ehdotin keskustelussamme lopulta vaihtoehdoksi jotain paljon synkempää perussyytä.
Mitä jos liikkuva hoitomalli Ruovedelle on kuitenkin vain niin sanottua saattohoitoa?
Maalla asuminen on nimellisesti sallittua, mutta vain siellä, minkä päättäjät meille valitsevat? Sen ulkopuolella viihtyvät saavat kärsiä omilla kustannuksillaan.
Siis voisiko kaiken takana lopulta kuitenkin olla se vuosikymmeniä Arkadianmäellä eniten allergiaa aiheuttanut vaiva, eli aivan liian suuri kuntamäärä?
Kun tehdään kuntia ja kyliä tarpeeksi hankalaksi asua, niin taistelutahto niiden säilyttämiseksi tietysti automaattisesti hiipuu ja päättäjät voivat viimein toteuttaa yhden kaikkein suurimmista toiveistaan, eli kuntien määrän vähentämisen?
Kun tehdään kuntia ja kyliä tarpeeksi hankalaksi asua, niin taistelutahto niiden säilyttämiseksi tietysti automaattisesti hiipuu.
Keskustelukaverini hymähti kuunnellessaan pari kertaa kevyesti, eikä ottanut asiaan enempää kantaa, muttei sitä kyllä kokonaan kiistänytkään.
Sairaanhoidon rahojen riittämisen suhteen oli hyvällä ystävälläni Kyöstillä taas ihan oma selvä mielipiteensä asiasta.
Hän ehdotti, että Einar Palmenin käyttämistä välineistä yritettäisiin löytää hänen dna ja siitä tehtyä seerumia annettaisiin automaattisesti kaikille tuleville lääkäreille, niin tulos olisi mullistava.
Keikkalääkärit viihtyisivät maalla ja olisivat asuinalueestaan aidosti kiinnostuneita ja tekisivät ainakin kaksi kertaa enemmän töitä, ainakin kolme kertaa pienemmällä palkalla.
Syksyllä ja vuodenvaihteella ei äkkiseltään ajateltuna tunnu olevan mitään yhteistä, mutta kumpikin ajankohta edustaa uuden alkua.
Syksyllä ja vuodenvaihteella ei äkkiseltään ajateltuna tunnu olevan mitään yhteistä, mutta kumpikin ajankohta edustaa uuden alkua.
Pienestä pitäen olen tottunut ajatukseen, että vanhat sanonnat pitävät aina paikkansa ja luulen että moni muu on kokenut aivan samoin. Joskus olen kuitenkin pysähtynyt tarkemmin miettimään jotain erikoista sanontaa, jonka todenperäisyyttä olen uskaltanut epäillä, kuten: ”Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville”.
Pienestä pitäen olen tottunut ajatukseen, että vanhat sanonnat pitävät aina paikkansa ja luulen että moni muu on kokenut aivan samoin. Joskus olen kuitenkin pysähtynyt tarkemmin miettimään jotain erikoista sanontaa, jonka todenperäisyyttä olen uskaltanut epäillä, kuten: ”Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville”.
Iät ajat on verrattu maalais- ja kaupunkilaiselämää. Suurin ero lienee edelleen se, että maalla ei tarvitse tuijottaa kelloa niin usein kuin kaupungissa, elämä ei yleensä ole minuutista kiinni. Maalla voi nostaa katseen maisemaan ja mieli tyyntyy. Läsnä on moniaistinen kokemus. Silmät ja korvat herkistyvät ottamaan vastaan luonnon ilmiöitä, huomaamaan pieniäkin rasahduksia ja tirskutuksia ja välillä täyttä hiljaisuutta. Maaseudulla vääjäämättä altistuu rauhallisiin hetkiin.
Iät ajat on verrattu maalais- ja kaupunkilaiselämää. Suurin ero lienee edelleen se, että maalla ei tarvitse tuijottaa kelloa niin usein kuin kaupungissa, elämä ei yleensä ole minuutista kiinni. Maalla voi nostaa katseen maisemaan ja mieli tyyntyy. Läsnä on moniaistinen kokemus. Silmät ja korvat herkistyvät ottamaan vastaan luonnon ilmiöitä, huomaamaan pieniäkin rasahduksia ja tirskutuksia ja välillä täyttä hiljaisuutta. Maaseudulla vääjäämättä altistuu rauhallisiin hetkiin.
Ajettuani ajokortin ihmettelin, millaisille kuskeille sitä ajolupa myönnetäänkään. Sittemmin on kilometrejä kertynyt, ja vuosien mittaan olen tyypitellyt kuljettajia ajotavan mukaan.
Ajettuani ajokortin ihmettelin, millaisille kuskeille sitä ajolupa myönnetäänkään. Sittemmin on kilometrejä kertynyt, ja vuosien mittaan olen tyypitellyt kuljettajia ajotavan mukaan.
Kasvihuoneilmiön uhka on havaittu alun perin jo 1880-luvulla, mutta maailma oli silloin vielä elämäntyyliltään niin perinteinen, että on helppo ymmärtää asian tuntuneen oudolta ja todellisen noteeraamisen siirtyneen pitkälle tulevaisuuteen.
Kasvihuoneilmiön uhka on havaittu alun perin jo 1880-luvulla, mutta maailma oli silloin vielä elämäntyyliltään niin perinteinen, että on helppo ymmärtää asian tuntuneen oudolta ja todellisen noteeraamisen siirtyneen pitkälle tulevaisuuteen.
Herään aamulla puhelimen herätykseen. Sammutan sen ja näen ilmoituksen ponnahtavan puhelimen yläreunasta. Se herättää kiinnostukseni ja klikkaan sovellukseen. Sovelluksessa on muutaman sekunnin pituisia lyhytvideoita peräjälkeen loputtomasti. Alan selaamaan alaspäin, sillä ensimmäinen video sai dopamiinin kiertämään aivoissani.
Herään aamulla puhelimen herätykseen. Sammutan sen ja näen ilmoituksen ponnahtavan puhelimen yläreunasta. Se herättää kiinnostukseni ja klikkaan sovellukseen. Sovelluksessa on muutaman sekunnin pituisia lyhytvideoita peräjälkeen loputtomasti. Alan selaamaan alaspäin, sillä ensimmäinen video sai dopamiinin kiertämään aivoissani.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Syyskuun aurinkoiset terveiset Kurusta!
Terttu Kylmäniemi
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste