Mi­nut va­lit­tiin Ruo­ve­den Noi­dak­si ke­sän noi­ta­kä­rä­jil­lä. Yl­lä­tet­tiin niin, et­tä en eh­ti­nyt val­mis­tau­tua lain­kaan. La­val­la kuun­te­lin tuo­mi­o­ni ja het­kek­si an­net­tiin mik­ro­fo­ni kä­teen, jot­ta voi­sin ker­toa tun­te­muk­si­a­ni. Eh­din juu­ri ke­hua Noi­ta­kä­rä­jiä ja nii­den ny­kyi­siä puu­ha­hen­ki­löi­tä, kun juon­ta­ja jo riis­ti mik­ro­fo­nia kä­des­tä­ni ja ker­toi, et­tä oli­si kii­re tv- haas­tat­te­luun.

Olis pi­tä­nyt pi­tää tiu­kas­ti kiin­ni mik­ro­fo­nis­ta ja oi­keu­des­ta­ni pu­hua, et­tä oli­sin eh­ti­nyt ker­toa, mi­ten kym­me­nen vuot­ta on vie­räh­tä­nyt tääl­lä Ruo­ve­del­lä. Oli­sin ha­lun­nut ko­ros­taa sitä, kuin­ka mu­ka­vaa ja help­poa elä­mä on tääl­lä kau­pun­kie­lä­mään ver­rat­tu­na. Ke­hua sitä kuin­ka pal­jon tääl­lä on te­ke­mis­tä, kuin­ka run­sas on yh­tei­sö­jen ja yh­dis­tys­ten mää­rä, et­tä tääl­tä jo­kai­nen voi löy­tää pai­kan mis­sä toi­mia, jos ha­lua on. Tai jos ei löy­dä jo ole­mas­sa ole­vis­ta, voi ka­ve­rien kans­sa pe­rus­taa ihan oman ryh­män vaik­ka­pa kort­ti­pe­liin. Olis pi­tä­nyt ko­ros­taa sitä tut­kit­tua to­tuut­ta, et­tä va­paa-eh­tois­työ ja yh­tei­söl­li­syys on voi­ma­va­ra ja ter­veyt­tä edis­tä­vä asia jo­kai­sen ih­mi­sen hy­vin­voin­nis­sa. Kan­nat­taa nos­taa kat­se omas­ta na­vas­ta tai kän­ny­käs­tä ja läh­teä toi­mi­maan oman ja yh­tei­sen edun, ilon ja hy­vin­voin­nin eteen.

Sit­ten mi­nua vie­tiin Ylen au­tol­le odot­ta­maan nau­hoi­tuk­sen al­kua, ei sin­ne mi­kään kii­re oli­si ol­lut.

Ylen Toi­mit­ta­jan­kin olis pi­tä­nyt hie­man teh­dä en­nak­ko­työ­tä, tie­toa kun hel­pos­ti oli­si löy­ty­nyt Noi­ta­kä­rä­jien si­vuil­ta. Oli­si eh­kä tul­lut kiin­nos­ta­vam­pi kuva ke­sä­ta­pah­tu­mas­tam­me, jon­ka ää­rel­lä kui­ten­kin ol­tiin.

On syy­tä elää niin, et­tä näi­tä olis pi­tä­ny -lau­sei­ta ei usein tar­vit­se käyt­tää.

Haas­tat­te­lun aluk­si hän sa­noi ky­sy­vän­sä ur­hei­lu­ky­sy­myk­sen, mil­tä nyt tun­tuu?

Olis pi­tä­nyt vas­ta­ta ur­hei­lu­vas­taus. Ihan hy­väl­tä tun­tuu nyt, par­haa­ni yri­tin ja jouk­kue pe­la­si vuo­det hy­vin yh­teen. Ai­ka pa­has­ti ha­pot­ti sii­nä ko­ro­na­vuon­na kun oli ko­koon­tu­mis­kiel­lot pääl­lä ja ylei­söl­le oli to­del­la tar­peen saa­da yh­teis­tä ki­vaa ai­kai­sek­si. Se oli­kin ai­noa vuo­si kun noi­dut­tiin sa­det­ta tu­le­vak­si. Ja sade sit­ten pe­las­ti Noi­ta­kä­rä­jä­vii­kon. Pa­lo­hä­ly­tys­ti­la lop­pui ja saa­tiin ter­va­hau­ta sy­ty­tet­tyä. Saa­tiin ylei­söl­le kat­se­le­mis­ta sur­ke­aan vuo­teen. Kos­ka isoa to­ri­ta­pah­tu­maa ei saa­nut jär­jes­tää, men­tiin useil­la pie­nil­lä. Lop­pu­vuo­det kah­dek­san vuo­den kau­des­ta­ni meni ihan rul­la­ten, jouk­ku­ee­seen saa­tiin teh­tyä mie­his­tön­vaih­dok­sia ja pää­sin suu­rem­mit­ta vam­moit­ta ir­taan­tu­maan.

Sii­hen toi­mit­ta­jan ky­sy­myk­seen, et­tä mil­lai­nen vuo­si on tu­los­sa, olis pi­tä­nyt vas­ta­ta, et­tä ei tämä mi­kään idols- tai mis­si­ki­sa­voit­to ol­lut, ei tä­hän mi­tään kier­tu­et­ta ole tu­los­sa. Vuo­den Noi­dan ni­mi­tys on kii­tos jo teh­dys­tä työs­tä ja sen puo­les­ta voin vain naut­tia elä­mäs­tä. Mitä se ”vain elä­mäs­tä naut­ti­mi­nen” sit­ten on­kaan, se on toi­nen jut­tu.

Täs­sä kui­ten­kin on me­nos­sa elä­män vii­mei­nen nel­jän­nes, et­tä on syy­tä elää niin, et­tä näi­tä olis pi­tä­ny -lau­sei­ta ei usein tar­vit­se käyt­tää. En siis lo­pe­ta ke­hu­mas­ta Ruo­vet­tä maa­il­man par­haa­na paik­ka­na elää ja asua ja muis­tan hen­git­tää (ja eh­kä vä­hän noi­tua).

Kii­tos kai­kil­le on­nit­te­luis­ta!

Sir­pa Bert­ling

Ruo­ve­den Noi­ta 2026