1.–3.-luokkalaiset saavat jatkossakin lukuvuoden päätteeksi sanallisen todistuksen.
Kämmenniemen koulun medialuokka
Opetushallituksen uusi ohjeistus ei muuta käytäntöä Ruovedellä: numeroarviointi edelleen käytössä nelosluokalta lähtien
Oppilaiden numeroarviointi alkaa ensi lukuvuodesta lähtien jo neljännellä luokalla kaikissa Suomen peruskouluissa. Tämä opetushallituksen uusi ohjeistus ei muuta käytäntöä Ruovedellä, sillä numeroarviointi on käytössä jo nyt neljännellä ja sitä ylemmillä luokilla.
1.–3.-luokkalaiset saavat jatkossakin lukuvuoden päätteeksi sanallisen todistuksen. Lisäksi muilla luokka-asteilla voidaan arvioida sanallisesti sellainen valinnaisaine, jonka kesto on alle kaksi vuosiviikkotuntia.
Aiemmin numeroarvioinnin on voinut aloittaa opetuksen järjestäjän päätöksellä 1.–7. luokilla, mutta viimeistään kahdeksannesta luokasta eteenpäin. Opettaja voi täydentää numeroarviointia sanallisella arvioinnilla.
Sivistyslautakunta hyväksyi 6. toukokuuta perusopetuksen arviointia koskevan osuuden.