Ta­pio Heik­ko­sel­le on ka­tet­tu sa­ta­vuo­tis­kah­vit, ja lah­ja­pöy­tä pur­su­aa ruu­su­kort­te­ja. Päi­vän­san­ka­ri on va­rau­tu­nut lau­la­maan pie­nel­le su­ku­lais­jou­kol­le lau­lun. Kir­jas­ta va­li­koi­tuu Pa­la­ja Sor­ren­toon.

Muis­tat­ko sä me­ren laa­jan / Joka luo­na ko­din ar­maan / Kie­toi lem­men pau­lan lail­la / Ran­nan kau­niin Sor­ren­ton.

Ta­pi­on poi­ka Sep­po Heik­ko­nen ta­pai­lee sä­es­tys­tä, ja kaik­ki hil­je­ne­vät. On var­mas­ti en­sim­mäi­nen ker­ta, kun kuu­lem­me sa­ta­vuo­ti­aan ka­jaut­ta­van näin vaa­ti­van lau­lun.

Vie­lä kak­si vuot­ta sit­ten van­hai­sän­tä au­toi­li ko­to­aan Jä­min­ki­poh­jas­ta kaup­paan, teki omat ruo­kan­sa ja huo­leh­ti ta­lou­des­taan.

Onnittelumaljat nostettiin pienellä sukulaisjoukolla.

Terhi Kääriäinen

Neläj sukupolvea: Tapio Heikkosen vierellä Seppo (vas.), Matti ja Vilho Heikkonen.

Terhi Kääriäinen

Ta­pio Heik­ko­nen ei ole muu­ten­kaan huo­nos­ta puus­ta veis­tet­ty. Vii­koit­tai­sil­la kun­to­jum­pil­la mie­lui­sim­pia ovat ve­to­lait­teet, työn­tö- ja sou­tu­liik­keet. Omas­sa asun­nos­sa on kun­to­pyö­rä, jota tu­lee pol­jet­tua. Niin not­ke­a­kin hän on, et­tä kä­det ulot­tu­vat lat­ti­aan suo­ril­la ja­loil­la seis­ten.

Hon­ka­ko­din mais­tu­vil­la lou­nail­la on tul­lut kym­me­nen ki­loa li­sää, min­kä hän ha­lu­aa saa­da pois tiu­kal­la die­e­til­lä: puo­let an­nok­ses­ta pois, jäl­ki­ruu­at pois.

Vie­lä kak­si vuot­ta sit­ten van­hai­sän­tä au­toi­li ko­to­aan Jä­min­ki­poh­jas­ta kaup­paan, teki omat ruo­kan­sa ja huo­leh­ti ta­lou­des­taan. Sit­ten pol­vet te­ki­vät te­nän, ei­kä voi­mia ol­lut kul­kea 32 rap­pus­ta ylä­ker­taan, jo­ten hän muut­ti Hon­ka­la­ko­tiin.

Onnitteluruusut.

Terhi Kääriäinen

Satavuotiasta oli muistettu monin kortein, kukkasin ja lahjoin.

Terhi Kääriäinen

Syn­ty­mä­päi­vä sat­tuu ke­sän tois­tai­sek­si kuu­mim­paan päi­vään. Kak­ku­kah­vil­la on hyvä ky­syä, mikä mah­taa ol­la pit­kän iän sa­lai­suus.

– Joku on sa­no­nut, et­tei sii­nä muu­ta kuin muis­taa hen­git­tää, Heik­ko­nen nau­rat­taa.

Tyt­tä­ret Sirk­ka ja Sir­pa huo­maut­ta­vat vie­res­tä, et­tä isäl­lä on ol­lut hy­vät elä­män­ta­vat. Tu­pak­ka ja al­ko­ho­li ei­vät ole mais­tu­neet. Kun­nan­lää­kä­ri Por­ri veik­ka­si erään ker­ran, et­tä näil­lä keuh­koil­la pää­see sa­taan vuo­teen as­ti. Ve­ri­ko­keen tu­los en­nus­ti vie­lä tä­tä­kin pi­dem­pää eli­nai­kaa.

Ta­pio Heik­ko­nen on ol­lut les­ke­nä 12 vuot­ta. Lau­ra-vai­moon­sa hän tu­tus­tui ai­koi­naan Kih­ni­ön tans­si­la­val­la nel­jän vuo­den so­ta­reis­sul­ta pa­lat­tu­aan.

Ta­pio Heik­ko­nen seu­raa tii­viis­ti maa­il­man me­noa: mie­li py­syy vir­ke­ä­nä, kun seu­raa Trum­pin tem­pauk­sia Ame­ri­kas­sa ja Edus­kun­nan ky­se­ly­tun­nin.

Mikä on ol­lut elä­män pa­ras­ta ai­kaa?

– Kai se on tämä van­huus, täs­sä on kaik­ki huo­let pois.

Ta­pio Heik­ko­nen seu­raa tii­viis­ti maa­il­man me­noa: mie­li py­syy vir­ke­ä­nä, kun seu­raa Trum­pin tem­pauk­sia Ame­ri­kas­sa ja Edus­kun­nan ky­se­ly­tun­nin. Myös Pi­run­pel­to ja Isä Mat­te­on tut­ki­muk­sia tu­lee kat­sot­tua.

– Ja kaik­ki ur­hei­lut tie­tys­ti. Suo­ma­lai­set on ai­ka hy­viä ai­ta­juok­si­joi­ta, Kor­te mel­kein Eu­roo­pan yk­kö­nen. Suo­men kei­häs­mie­het on vä­hän ala­mais­sa ny­ky­ään, Heik­ko­nen sum­maa.

Vä­lil­lä voi lu­kea päi­vän leh­det, kuun­nel­la ra­di­o­ta, soi­tel­la cd-le­vyil­tä hen­gel­lis­tä mu­siik­kia tai se­lail­la it­se otet­tu­ja va­lo­ku­via, joi­ta on ker­ty­nyt nuo­ruu­des­ta as­ti seit­se­män al­bu­mil­lis­ta.

Maa­il­man meno näyt­tää sa­ta­vuo­ti­aan sil­min epä­var­mal­ta ko­ro­nan ta­kia.

– Mut­ta ei se mei­kä­läi­seen vai­ku­ta pal­jon: kar­ja­lai­nen luon­ne ei kä­per­ry vai­keuk­siin, vaan ot­taa asi­at sel­lai­si­na kuin ne ovat.

Ilo pin­taan vaik sy­vän mär­kä­nis – näin­kö se on?

– Kyl­lä se suu­rin piir­tein niin on. Nyt ele­tään päi­vä ker­ral­laan ja men­nään eteen­päin. On luot­ta­mus sii­hen, et­tä pää­sis vie­lä uu­teen elä­mään. Se on Her­ran kä­sis­sä.

Traktorikortti piti tutkia tarkkaan, siinä kun oli tuttu Massey Harris.

Terhi Kääriäinen

Pu­hu­taan het­ki ikä­vim­mis­tä­kin asi­ois­ta: sii­tä, kun rau­han eh­dot mää­rä­si­vät, et­tä koti Kar­ja­lan Kau­ko­las­sa piti jät­tää ison naa­pu­rin ta­kia 1940. Oli ke­rit­ty ra­ken­taa talo Ta­pi­on isäl­le ja toi­nen vel­jel­le sekä polt­to­tii­li­nen na­vet­ta, mut­ta sit­ten oli läh­det­tä­vä so­taa pa­koon kah­del­la he­vo­sel­la mu­ka­na vä­hän ta­va­roi­ta ko­reis­sa.

Hän on käy­nyt ko­ti­kon­nuil­laan Kau­ko­las­sa vii­mek­si 1990 ja 1991: eh­ti näh­dä ko­ti­ta­lon uu­del­la omis­ta­jal­la, mut­ta seu­raa­val­la ker­ral­la talo oli pol­tet­tu ki­vi­jal­kaan as­ti.

Elä­mä on ol­lut työ­te­li­äs­tä. Ruo­ve­del­le piti ra­ken­taa jäl­leen ta­lot ja na­ve­tat, teh­dä sa­la­o­ji­tuk­set.

– Kyn­te­lin he­vos­pa­ril­la Fis­kars kym­pil­lä. Ei tul­lut ko­vin le­vee sii­vu. 19 ki­lo­met­riä ja 200 met­riä kä­ve­lin 70 aa­rin pel­lon kyn­tä­mi­ses­sä, Heik­ko­nen las­kee.

Se pik­ku­sen ot­ti ku­po­liin: Ai eläk­keel­le täs­sä iäs­sä!

Työn­te­koa hil­jen­si pu­to­a­mi­nen hei­nä­ka­san pääl­tä pää edel­lä be­to­ni­lat­ti­aan. Nis­ka­ni­ka­mas­sa to­det­tiin hius­hal­ke­a­ma, ja Por­ri ma­kuut­ti vii­kon.

Kun Heik­ko­nen erään toi­sen ker­ran meni sel­kä­on­gel­mien vuok­si Por­rin pu­heil­le, tämä no­ja­si miet­te­li­ää­nä pää­tään kä­siin­sä ja to­te­si, et­tä kun am­mat­ti­na on maan­vil­je­li­jä, ei voi muu­ta kuin pan­na eläk­keel­le.

– Se pik­ku­sen ot­ti ku­po­liin: Ai eläk­keel­le täs­sä iäs­sä!

Työn­te­ko ei lop­pu­nut täy­sin elä­ke­päi­vi­nä­kään, vaan van­hai­sän­tä aut­te­li po­jal­le siir­ty­neen maa­ti­lan pi­dos­sa.

Täy­tyy kat­tel­la ylös­päin, siel­tä­hän se apu on ai­na tul­lut tiu­kois­sa pai­kois­sa, kä­siä ris­tiin vaan.

Muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua sel­kä kui­ten­kin pa­ra­ni yh­täk­kiä.

– Yh­te­nä il­ta­na ris­ti­se­läs­sä al­koi läm­mit­tään, ja niin­kun joku olis kä­pe­löi­nyt ja pai­na­nut sel­kä­ran­gan mo­lem­min puo­lin.

Heik­ko­nen läh­ti rönt­ge­niin. Por­rin mu­kaan ku­vas­ta kävi il­mi, et­tä luon­to on al­ka­nut teh­dä teh­tä­vään­sä. Heik­ko­nen lä­het­ti kui­ten­kin kii­tok­sen ylä­ker­taan.

– En ole mi­kään kiih­kous­ko­vai­nen, mut­ta täy­tyy tun­nus­taa to­si­a­si­at. Kaik­ki me hä­nes­sä eläm­me ja lii­kum­me täs­sä maan pääl­lä. Vet­tä sa­taa ja au­rin­ko pais­taa, ei nii­tä ih­mi­nen hal­lit­se. Täy­tyy kat­tel­la ylös­päin, siel­tä­hän se apu on ai­na tul­lut tiu­kois­sa pai­kois­sa, kä­siä ris­tiin vaan, Ta­pio Heik­ko­nen lau­sah­taa sa­ta­vuo­ti­aan ko­ke­muk­sel­laan.

Kuka

Tapio Heikkonen

Synt. 25.6.1920 Kau­ko­las­sa.

Maan­vil­je­li­jä, van­hai­sän­tä.

Les­ki, 3 las­ta, 4 lap­sen­las­ta, 4 lap­sen­lap­sen­las­ta.

Har­ras­taa kun­to­jump­paa, lau­la­mis­ta ja maa­il­man­me­non tii­vis­tä seu­raa­mis­ta.