En­nen 20-lu­vun tai­tet­ta muis­te­lin men­nei­tä ai­ko­ja: Mitä kuu­lui­kaan ar­mei­ja-ai­kai­sel­le ali­ker­sant­ti­ka­ve­ri Erk­ki Ket­tu­sel­le? Vii­mei­set kuu­lu­mi­set päi­vit­tyi­vät päi­vä­mää­räl­le 9.9.1966, jol­loin pää­sim­me Ky­men Jää­kä­ri­pa­tal­joo­nas­ta Ha­mi­nas­ta täy­sin pal­vel­lei­na si­vii­liin.

Erk­ki on ko­toi­sin Ilo­mant­sin Hat­tu­vaa­ras­ta. Kän­nyk­kä an­toi jol­le­kin seu­tu­kun­nan Erk­ki Ket­tu­sel­le nu­me­ron. Ys­tä­väl­li­nen rou­va vas­ta­si au­tos­ta kart­tu­rin pai­kal­ta ja ker­toi erään sel­lai­sen Er­kin aja­van au­toa.

Vie­rast esit­ti al­ka­jai­sik­si var­sin jää­kä­ri­mäi­ses­ti yö­py­vän­sä mie­lel­lään pi­has­sa tel­tas­sa, et­tei oli­si vai­vak­si.

Rou­van las­kel­mat taan­noi­ses­ta Jo­en­suun verk­ko­ryh­män pu­he­lin­lu­et­te­los­ta an­toi 35 sil­lois­ta Erk­ki Ket­tus­ta! Pää­sin kui­ten­kin hä­nen an­ta­mal­laan vin­kil­lä heti et­si­mä­ni pu­heil­le. Mu­ka­vat kuu­lu­mi­set ja so­vim­me, et­tä kouk­kaam­me Jo­en­suu­hun puo­li­so­ni Ti­tun kans­sa vi­sii­teil­le. Is­ki ko­ro­na, ja sii­hen ta­paa­mi­sem­me hii­pui.

Erk­ki soit­te­li Lap­peen­ran­nas­ta ta­paa­mis­mie­les­sä mi­nul­le ke­vääl­lä ja esi­tin hä­nel­le kut­sun saa­pua mö­kil­lem­me Mu­ro­leen Jout­te­nus­jär­ven ran­nal­le. Vie­ras saa­pui hei­nä­kuun puo­li­vä­lis­sä ja esit­ti al­ka­jai­sik­si var­sin jää­kä­ri­mäi­ses­ti yö­py­vän­sä mie­lel­lään pi­has­sa tel­tas­sa, et­tei oli­si vai­vak­si. Kyl­lä le­po­si­ja löy­tyi kui­ten­kin ka­ton al­ta.

Oi niitä aikoja

Sai sii­nä il­ta­päi­väk­si pö­ryn­neet sa­vu­sau­nan hir­ret kuul­la rop­pa­kau­pal­la uut­ta ta­ri­naa, kun ke­la­sim­me muis­to­ja ajal­ta 14.11.1965–9.9.1966. Sil­loin va­rus­mies­pal­ve­luk­sia ly­hen­net­tiin sääs­tö­syis­tä kuu­kau­del­la alus­ta ly­hen­tä­en; 11 si­jaan sel­vi­sim­me 10 kuu­kau­del­la.

Va­rus­mies­kou­lu­tus ajal­ta pääl­lim­mäi­se­nä muis­tui tal­ven Pah­ka­jär­ven (Ve­ka­ra-) so­ta­har­joi­tuk­set, jot­ka päät­tyi­vät yli 40 as­teen pak­ka­siin. Lie­kö se ol­lut noin sa­dan ki­lo­met­rin pyö­räi­ly suk­set mu­ka­na pi­me­äs­sä yös­sä, kun suun­ta­sim­me siel­tä Ha­mi­naan.

Har­joi­tus pää­tyi leh­dis­töön lu­ke­mat­to­mien pa­lel­tu­mien saat­te­le­ma­na. It­se vie­tin kak­si viik­koa sai­raa­las­sa va­ka­vien jal­ko­jen pa­lel­tu­mien ja iho­vau­ri­oi­den vuok­si; jopa var­pai­den am­pu­toin­tia poh­dit­tiin. Ja mars­si­va­paa­ta riit­ti.

Kuva ker­too Er­kin muis­ta­van ai­van oi­kein, et­tä hän jäi ai­na kä­si­var­te­ni var­joon.

Mut­ta nyt sau­nas­sa lep­poi­sa löy­ly mais­tui. Vas­ta­sim­me ali­ker­sant­tei­na osal­tam­me jää­kä­ri­pa­tal­joo­nan kul­je­tus­toi­mis­tos­sa sen ja Re­ser­viu­pee­ri­kou­lun kul­je­tuk­sis­ta. Erk­ki huo­leh­ti ajo­neu­vois­ta kul­jet­ta­ji­neen ja minä ti­lauk­sis­ta mo­lem­mat mu­ka­vien esi­mies­ten val­von­nas­sa.

Pi­tuu­se­rom­me ai­heut­ti mo­nen­lais­ta. Er­kin muis­tois­ta pääl­lim­mäi­sek­si nou­si il­moi­tus­ten teko esi­mie­hil­le, jot­ka minä yleen­sä hoi­te­lin. Kuva ker­too Er­kin muis­ta­van ai­van oi­kein, et­tä hän jäi ai­na kä­si­var­te­ni var­joon.

Tai en­tä mel­ko mit­ta­va ker­ros­pe­ti! Kun jal­ka­te­rä­ni roik­kui­vat en­sim­mäi­se­nä int­ti-il­ta­na sen ai­kais­ten sän­ky­jen me­tal­li­puo­lien vä­lis­tä, ja ker­sant­ti ylös nous­tu­a­ni näki kur­kot­te­lun syyn, hän sa­noi:

– Alo­kas! Tämä on suu­ri talo ja tääl­lä on myös suu­ria vuo­tei­ta.

Jos­tain sain sit­ten uu­ni­tuo­reen 240 cm pit­kän ker­ros­vuo­teen, joka seu­ra­si mi­nua koko pal­ve­lu­a­jan. Kun niis­sä ei ol­lut ti­ka­pui­ta, niin Erk­ki pyö­räh­ti ala­pe­til­le un­ta­moil­le, ja minä harp­pa­sin as­ke­leel­la ylä­ker­taan.

Myön­tei­se­nä vies­ti­nä nou­si meil­le tä­män ajan pei­lauk­set nuo­ri­sos­tam­me.

Lo­ma­mat­kat Ha­mi­nas­ta Hat­tu­vaa­raan oli hie­man va­jaa 500 ja Se­pon useim­mi­ten lif­ta­ten kul­ke­ma Ha­mi­na-Hel­sin­ki-Ruo­ve­si noin 500 km. Sii­tä lys­tis­tä pää­si naut­ti­maan ker­ran kuu­kau­des­sa.

Pääl­lim­mäi­se­nä mie­leen nou­si vain mu­ka­via muis­to­ja. Jos nyt jo­tain tiuk­kaa vi­lah­ti, sai se saat­teek­seen re­he­vim­mät nau­rut.

Kyl­lä maa­il­ma on muut­tu­nut mel­koi­ses­ti kuu­des­sa vuo­si­kym­me­nes­sä. Myön­tei­se­nä vies­ti­nä nou­si meil­le tä­män ajan pei­lauk­set nuo­ri­sos­tam­me: van­hat kun­non ar­vot koti, us­kon­to ja isän­maa ovat hei­dän oi­vas­sa suo­si­os­saan.

Näis­sä miet­teis­sä ero­sim­me kera kai­ken hy­vän toi­vo­tuk­sin. Kyl­lä läm­mit­ti miel­tä.