Antti ja Anu Ukkonen jatkavat kaksin yritystä Haapasaaressa. Taustalla näkyvät mökit, joihin joulutori avataan.
Irina Tuomainen
Joulutori avautuu Haapasaareen
Haapasaareen avautuu joulukuun ensimmäisiksi viikonlopuiksi joulutori, jossa on myynnin ohella myös erilaista ohjelmaa.
Toriksi avataan lähellä parkkipaikkaa järven suuntaisesti olevat 12 pienempää, neljä isompaa ja viisi kahden hengen mökkiä. Ne ovat tällä hetkellä varattuja paria lukuun ottamatta.
– Kun aukiolo muuttui, niin se ei sitten kaikille sopinutkaan ja tuli muutama peruutus, yrittäjä Anu Ukkonen kertoo.
Joulutorin aukioloajat muutettiin alkuperäisestä suunnitelmasta niin, että se on auki perjantaisin ja lauantaisin. Ensimmäinen viikonloppu on 4.–5. joulukuuta ja toiset siitä seuraavat kaksi viikonloppua.
Haaveilen myös festareista.
Yrittäjät Anu ja Antti Ukkonen kertovat, että torille on tulossa myyntiin ainakin erilaisia käsitöitä, leivonnaisia, kosmetiikkaa, retkeilyvarusteita, havukransseja, sisustustuotteita ja astioita. Sieltä on siis mainio mahdollisuus löytää joululahjoja.
– Viimeisenä lauantaina 19. joulukuuta Petri Ristiniemi loimuttaa lohta mukaan ostettavaksi, Anu Ukkonen sanoo.
Myös ohjelmaa on tiedossa. Sitä on tarkoitus järjestää jokaiselle aukiolopäivälle hieman erilaista, että torilla voisi käydä viihtymässä useammankin kerran.
– Kai Hyttinen esiintyy 19. päivä. Tiedossa on myös esimerkiksi partiolaisten nuotiolauluja. Kahvila on auki toripäivisin, myös siitä saa joululeivonnaisia ja glögiä, siinä on riisipuuropuffetti ja erilaisia tuotteita myynnissä.
Torilla on käsidesiä tarjolla ja kävijöiden määrää yhdessä mökissä kerrallaan rajoitetaan.
Tässä juuri joku kävi piknikillä uimarannalla, ihanaa, että kyläläiset löytävät tänne!
Haapasaaren yrittäjät Anu ja Antti Ukkonen saivat kunnalta kahden vuoden vuokrasopimuksen toiminnalleen. Ukkoset kertovat, että Ristiniemet jäivät pois yrittäjyydestä, mutta yhteistyö jatkuu.
Toimintaa jatketaan samoin kuin tänä vuonna, paitsi sitä tietenkin koetetaan kehittää joka kohdassa. Ukkoset toivovat erityisesti, että kyläläiset osaisivat taas palata pitämään Haapasaarta yhteisenä olohuoneenaan, voisivat kesälläkin poiketa terassilla tai pelaamassa kierroksen minigolfia.
– Tässä juuri joku kävi piknikillä uimarannalla, ihanaa, että kyläläiset löytävät tänne!
Majoitustoiminta jatkuu entiseen malliin ympäri vuoden. Talvikauden hiljaisempaa sesonkia varten yrittäjät haluavat kehittää enemmän tarjontaa. Lähellä on luistinrata ja ladut, ja Haapasaaresta voi vuokrata retkiluistimia ja lumikenkiä. Vuokravalikoimiin kuuluvat myös muun muassa Fatbiket, ja kesäkaudella kicksparkit, sähköpyörät ja hydrobiket, kajakit, sup-laudat ja veneet.
Haapasaaren kautta välitetään myös Haukkamaa Adventuresin luontomatkailun ja kokin palvelut.
– Haaveilen myös festareista. Haluan nähdä saaren aktiivisena paikkana, jossa matkailijat ja ruovesiläiset saavat kivoja elämyksiä, Anu Ukkonen toteaa.
– Toivottavasti matkailijat ovat nyt tämän kesän jälkeen huomanneet, että Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa, Antti Ukkonen lisää.


