Kun kir­jai­li­ja ja elo­ku­van­te­ki­jä Emi­lia Leh­ti­nen oli pie­ni, hän mai­nit­si toi­ve­am­ma­teik­seen kaik­ki tai­tee­seen liit­ty­vät am­ma­tit – sekä vii­mei­sek­si len­tä­jän. Nyt vii­mei­nen­kin to­teu­tuu, kun uu­den kir­jan ai­hee­na on unes­sa len­tä­mi­nen.

Leh­tis­tä ins­pi­roi kir­joit­ta­mi­seen mie­li­ku­vi­tus, eri­tyi­ses­ti asi­at, jot­ka ovat re­aa­li­maa­il­man ja fan­ta­si­an ra­ja­pin­nal­la.

– Se, mi­ten iso osa mei­dän kä­si­tyk­ses­tä maa­il­mas­ta on ku­vit­te­luun tai hah­mot­ta­mi­seen liit­ty­vää.

Hän poh­tii unien mer­ki­tys­tä ja on lu­ke­nut niis­tä pal­jon.

– Unia näh­dään joka yö, vaik­ka ai­na nii­tä ei muis­ta. Unet ovat iso osa mei­dän elä­mää, sil­ti ei tie­teel­li­ses­ti tie­de­tä mitä ne ovat ja mikä nii­den tar­koi­tus on.

Lap­suu­den unel­maa mo­nes­ta am­ma­tis­ta Leh­ti­nen on to­teut­ta­nut: hän on me­di­a­tut­ki­muk­sen mais­te­ri Tu­run yli­o­pis­tos­ta, käy­nyt läpi käy­tän­nön elo­ku­va­o­pin­not Tu­run tai­teen ja vies­tin­nän op­pi­lai­tok­ses­sa sekä tai­de­o­pet­ta­jan pe­da­go­gi­set opin­not Tai­de­te­ol­li­ses­sa kor­ke­a­kou­lus­sa. Hän on oh­jan­nut, kä­si­kir­joit­ta­nut ja lei­kan­nut do­ku­ment­tie­lo­ku­via, ly­hyi­tä fik­ti­oe­lo­ku­via ja opet­ta­nut elo­ku­vaa.

Kir­joit­ta­mi­nen oli kui­ten­kin en­sin. Leh­ti­nen ker­too ol­leen­sa lap­se­na kova Kir­si Kun­nas -fani. Eri­tyis­tai­to kir­joit­ta­mi­ses­sa hä­nel­lä it­sel­lään­kin oli rii­mit­te­ly.

Leh­ti­sel­tä on il­mes­ty­nyt tri­lo­gia lo­hi­käär­meen kas­vat­ta­mi­ses­ta: Oh­jei­ta lo­hi­käär­meen kas­vat­ta­jil­le, Kul­ta, voi­sit­ko syös­tä tul­ta ja Prin­ses­sa Wil­hel­mii­na ja koh­ta­lon lant­ti.

Vii­mei­sin kir­ja on las­ten ja nuor­ten kir­ja Unis­sa len­tä­mi­sen opas vuo­del­ta 2022.

Vin­han re­si­dens­si­vii­kol­la oli ha­ku­ses­sa uu­den kir­jan juo­ni­ku­vi­ot. Kir­jan ker­too myös unis­ta.

So­pi­va het­ki vin­hai­luun oli syys­lo­ma, jol­loin opet­ta­jan töi­tä si­vu­työ­nään tai­de­lu­ki­os­sa te­ke­vä Leh­ti­nen on va­paa ope­tuk­ses­ta.

– Sain 13-vuo­ti­aan poi­ka­ni mu­kaan, hän on hyö­dyl­li­nen krii­tik­ko ja kus­tan­nus­toi­mit­ta­ja täs­sä al­ku­vai­hees­sa, hän li­sää mat­ka­seu­ras­taan.

Hyvä vastapaino kirjoittamiselle ovat kouluvierailut, jolloin kirjailija pääsee tapaamaan lukijoitaan.

Sirkku Somero

Kun ky­syn vii­mek­si lu­et­tua kir­jaa, Leh­ti­nen pa­laa unen ai­he­pii­riin.

–  Luen An­na Tom­mo­lan kir­jaa Yöl­li­nen elä­mäm­me. Olin aja­tel­lut, et­tä une­ni ovat vain mul­le tyy­pil­li­siä, mut­ta kir­jas­ta pal­jas­tui, et­tä ne ovat ai­ka ta­val­li­sia uni­tyyp­pe­jä. Esi­mer­kik­si tut­tu, sa­mal­la ou­to talo, jos­ta avaat ovia joi­ta löy­tyy uu­sia huo­nei­ta. Tai se, et­tä kän­ny­kät ei toi­mi.

Vaik­ka Leh­ti­nen liik­kuu­kin kult­tuu­rin ja me­di­a­ken­täl­lä mo­nes­sa roo­lis­sa, hän ar­ve­lee, et­tä yl­lä­tys mo­nel­le hä­net tun­te­val­le voi ol­la se, et­tä hän te­kee kol­laa­se­ja.

– Vä­hän sel­lai­sia lap­sel­li­sia, joi­hin yh­dis­te­len omia lap­suu­den jut­tu­ja ku­ten kiil­to­ku­via, tar­ro­ja ja le­lu­pa­ket­te­ja. Niis­sä on jo­kin maa­gi­nen tun­nel­ma mi­nul­le, liit­tyy omaan lap­suu­teen. Töis­sä on mu­ka­na ai­kui­suu­den ja lap­suu­den ker­ros­tu­mat.

Ru­ne­ber­gin läh­teen vesi on voi­del­lut Leh­ti­sen omaa ru­no­suon­ta jo pal­jon en­nen Vin­han re­si­dens­si­ai­kaa.

– Kä­vin en­sim­mäis­tä kir­jaa teh­des­sä­ni läh­teel­lä oi­kein ka­nis­te­rei­den kans­sa. Joim­me pit­kään sitä vet­tä. Nau­res­ke­lim­me mie­he­ni kans­sa, et­tä nyt var­maan­kin saan ru­noil­tua hy­vin, kun juon ru­noi­li­jan läh­teen vet­tä.