Suvi Lindell-Mäkelä (vas.), Jutta Virtanen, Noora Kontkavuori ja Eissi Kauppinen puhuttelevassa mustanpuhuvassa tunnelmassa Kauneinta mitä tiedän -konsertissa.
Anu Kuivasmäki
Tapiolassa nähtiin täyden kympin esitys
Harvoin runo- ja musiikkiesitys syttyy sellaiseen lentoon, kuin mitä Kylätalo Tapiolassa nähtiin sunnuntai-iltana. Aihio Ensemblen draamallinen Kaunein mitä tiedän -konsertti oli mykistävä. Se tuntui luissa ja ytimissä, sytytti, vapautti tunteet liekkeihin ja valloitti syvyydellään. Bravo!
Suvi Lindell-Mäkelän dramatisoima runojen ja laulujen kokonaisuus toi lavalle ihmisen elinkaaren.
Jokainen pystyi löytämään esityksestä henkilökohtaista tarttumapintaa, kuten Vääristä kotoisin oleva kulttuurituottaja, käsikirjoittaja-ohjaaja ja yksi esityksen taiteiljoista on toivonutkin.
Esitys koostui Helvi Hämäläisen, Eeva Kilven, Edith Södergranin, Helena Sinervon, Saima Harmajan ja Sirkka Turkan runoista. Runojen lisäksi konsertin tarinaa kuljettavat eteenpäin laulut, joiden sanoitusten takaa löytyvät P. Mustapää, Jukka Itkonen, Hector, Edu Kettunen ja Emma Salokoski.
Aihio Ensemblen esiintyjistä Eissi Kauppinen teki puhuttelevan roolin pienenä tyttönä esityksen ensimmäisellä puoliajalla.
Anu Kuivasmäki
Aihio Ensemblen on viiden aikuisen monitaiteellinen kollektiivi, jossa yhdistyy vuosien intohimo esiintymiseen, musiikkiin, laulamiseen sekä sanataiteeseen. Kokoonpanoon kuuluivat Lindell-Mäkelän lisäksi Eissi Kauppinen, Noora Kotkavuori ja Jutta Virtanen. Musiikin säestyksestä vastasi pianolla ja kitaralla Vesa Lunden.
Jokainen kokoonpanon taiteilijoista syttyi esityksessä parhaimpaansa. Laulut ja runot virtasivat luonnikkaasti. Kauneinta mitä tiedän luotti esiintyjiensä voimaan. Runot ja laulut tulvivat tunnetta ja sisäistynyttä näkemystä. Oli ilo nähdä kuinka rohkeasti naiset olivat auki. Juuri se puhutteli.
Tapiolassa ihmiset itkivät ja taputtivat seisomaan nousten.
Aihio Ensemblen kokoonpano Tapiolan esityksessä: Vesa Lunden (vas.), Eissi Kauppinen, Suvi Lindell-Mäkelä, Noora Kontkavuori ja Jutta Virtanen.
Anu Kuivasmäki