Välitunnin aikana ehtii järjestää esimerkiksi lankutuskisan, jossa paras lankuttaja saattaa saada palkinnoksi esimerkiksi karkkia.
Karoliina Laikio
Tasapainolaudat ja keilat kerran viikossa käytävällä – Liikkari tuo liikettä välitunteihin Kurussakin
On välitunti. Lummic-valot välkkyvät Kurun yhtenäiskoulun yläkerran käytävällä, muutama seiskaluokkalainen istuu polvillaan ja yrittää heittää bottle flipin puolilleen vedellä täytetyllä limsapullolla, osa puolestaan lankuttaa sitkeästi lattialle levitetyillä jumppamatoilla. Nuoriso- ja liikunnanohjaaja Eerikki Pekkola kulkee pisteeltä pisteelle pilli kaulassaan ja katse välillä tiivisti ranteessaan olevassa kellossa. Sekunneista kertyy minuutti, ja lopulta pisimpään lankussa pysynyt palkitaan.
Yhdellä koululla olen aina koko päivän.
Oppituntien väliin osuneet liikunta-aktiviteetit ovat osa nuorisopalveluiden kevätlukukauden kestävää hanketta, jossa ovat mukana kaikki Ylöjärven yhtenäiskoulut Kuru mukaan lukien. Hankkeen tiimoilta Pekkola kiertää nuorisopalveluista vuoropäivisin eri kouluilla tarkoituksenaan tarjota liikunnallisia aktiviteettejä 5. luokkalaisista 9. luokkalaisiin saakka.
– Hankkeen tarkoituksena on lisätä liikuntaa oppituntien välillä, eli välitunneilla. Ohjaan liikunnallista toimintaa kouluilla ja yritän saada myös jotain pidempiaikaista rutiinia jäämään hankkeen jälkeen resurssien puitteissa.
Erilaista puuhaa oppilaille järjestetään sekä sisällä että ulkona.
– Erilaisia pelejä tai kisailuja ja haasteita koulujen käytävillä, ulkona tai liikuntasalissa riippuen siitä, millaiset mahdollisuudet eri kouluilla on.
Kurussa Pekkola on parillisten viikkojen maanantaisin, parittomilla puolestaan Viljakkalassa. Muita mukana olevia kaupunginosien kouluja löytyy Vuorentaustasta, Metsäkylästä ja Soppeenmäestä, minkä lisäksi mukana on Kauraslammen koulu.
– Yhdellä koululla olen aina koko päivän. Olen pääsääntöisesti jakanut välitunnit niin, että tarjoan toimintaa eri luokka-asteille eri välitunteina. Esimerkiksi osa ohjatuista välitunneista on vaan 5. luokkalaisille ja osa on 7. luokkalaisille, osa on 7.–9. luokkalaisille riippuen vähän koulun välitunneista.
Liikkari Eerikki Pekkola on Kurussa joka toinen maanantai. Silloin välitunteihin saadaan liikettä ja pieniä kisailuja.
Karoliina Laikio
Pekkola uskoo, että lapsien houkutteluksi mukaan riittää kiva tekeminen.
– Tai sitten tekemisestä voi olla motivaattorina pieni palkinto. Esimerkiksi se, kuka tekee parhaan tuloksen, palkitaan.
Kaikesta ei ole erillistä palkintoa, vaan yksinkertaisesti voitto kisaan haastetusta kaverista voi maistua tarpeeksi makealta. Toisinaan Pekkola kaivaa esiin karkkipussin.
– On ollut aika toimiva. Välillä palkinto, välillä ei.
Lankutuksen lisäksi Pekkola on pitänyt kouluilla esimerkiksi kyykkykisoja ja tasapainohaasteita.
– Yksinkertaiset kilpailut innostaa.
Yhtenä ideana liikkarilla on myös se, että eri koulut kisaisivat keskenään esimerkiksi tasapainoilussa.
Saa muuta tekemistä ja ajatuksia jonnekin muualle.
Pekkolan mukaan vuodenvaihteessa käynnistynyt hanke on päässyt jo hyvin alkuun.
– Varsinaista ohjaustoimintaa on aloitettu jo viikolla 3, mutta viikolla 4 toiminta on alkanut kunnolla. Hankkeen alku meni suunnitteluun ja kaikkien koulujen arjen perehtymiseen.
Pekkola on Liikkuvaa nuorisotyötä Ylöjärvellä -hankkeen ainoa työntekijä. Työpareina hänellä toimivat kopparit, eli kouluyhteisöohjaajat, joiden kanssa toimintaa on suunniteltu.
– Tarkoitus on, että he tekevät omaa juttua, ja minä toimin hanketyöntekijänä eli tarjoan välituntitekemistä liikunnan näkökulmasta. Toimintaa järjestetään niin kuin kopparin toiminnan rinnalla, mutta liikunnallisesta näkökulmasta.
Pekkola kokee, että oppilaat haluavat välitunneille jotakin tekemistä. Toisaalta liikunnalliset aktiviteetit voivat myös ehkäistä ei-toivottua tekemistä.
– Saa muuta tekemistä ja ajatuksia jonnekin muualle.
Suurin osa käytettävästä välineistöstä tulee suoraan koululta, mutta esimerkiksi reaktiovalot Pekkola tuo mukanaan. Jossain kohtaa välituntiliikuntaa olisi tarkoitus siirtää myös pihalle.


