Alun perin sote-uudistuksen idea oli panostaa perusterveydenhuoltoon. – Teemme töitä potilaan hyväksi Pirhan tekemien päätösten mukaan, vaikka kukaan ei koskaan kysykään työntekijöiden näkemyksiä, kertovat perushoitajat Jaana Kuosa ja Sirpa Luomaharju sekä kuvassa keskellä istuva osastonhoitaja Paula Laurila.
Jyrki Liikka
Huhtikuun alusta Ruovedellä pääsee lääkäriin vain ajanvarauksella
Ruoveden kiirevastaanotto päättyi 31. maaliskuuta. Enää Ruovedellä ei ole myöskään kiirehoidon lääkäriä, vaan hän sijaitsee Virroilla. Muutoksen myötä vähenee yksi hoitaja, joka on muun muassa valmistellut potilasta kiirelääkärille.
– Uudistus tarkoittaa myös sitä, että ambulanssiliikenne menee kiireellisissä tapauksissa pääsääntöisesti ensin Virroille, kertoo osastonhoitaja Paula Laurila.
Ambulanssin henkilökunta arvio, viedäänkö potilas laajennettuun kiirevastaanottoon tai suoraan Acutaan Tampereelle.
Käytännössä huhtikuun alusta alkaen Ruoveden terveyskeskuksessa kiireettömät potilaat hoidetaan ajanvarauksella.
Samalla sairaanhoitajien työnkuva kapenee. Jos äkillisiä tapauksia kuitenkin tulee, hoitajien pitää konsultoida kiirelääkäriä.
Tiedossa on, että THL tarkkailee, kuinka nopeasti hoitoon pääsy toteutuu.
– Toiveissa on, että ajan myötä jonot kiireettömään hoitoon lyhenisivät. Tavoitteena on, että ajan varannut potilas pääsee nopeammin hoitoon, kertoo Laurila.
Ensimmäisestä yhteydenotosta ensimmäiseen arvioon eli niin sanotun hoidon piiriin potilaan pitäisi päästä viikossa, mikä on virallinen hoitoon pääsyn tavoiteaika.
Riippuen vaivasta hoitoketjuun saattaa päästä kiinni hyvinkin nopeasti.
Tällä alueella on paljon vanhuksia, joilla on paljon sairauksia, ja silloin vaivoihin ei tarvitse heti puuttua. Sen vuoksi vastaavasti varattavia kontrolliaikoja tarvitaan paljon.
Toiveissa on, että ajan myötä jonot kiireettömään hoitoon lyhenisivät.
Sairaanhoitaja Anna-Lotta Antniemi-Mouchette piipahtaa kahvihuoneessa ja nappaa pöydältä makeisia. Hän kertoo, että on ottanut maanantaina fyysisesti vastaan potilaita sekä vastannut puheluihin. Erään potilaan verenpainelukemat olivat hyvin korkeat. Antniemi-Mouchette passitti potilaan oitis kiirelääkärin pakeille.
– Yleisesti ottaen osa potilaista ei osaa sanoa, onko olo omituinen vai ei, hän sanoo.
Paula Laurilan mukaan tämä on hyvä esimerkki, siitä että hoitajat tekevät myös hoidontarpeen arviointia.
Laurila korostaa, että potilaan on ensin otettava yhteys puhelimitse, jolloin tehdään hoidontarpeen arvio ja varataan tarvittaessa lääkäriaika.
– Jos puhelimeen ei heti vastata, voi jättää soittopyynnön, niin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin, Laurila sanoo.
Maanantai on yleensä ruuhkainen päivä, vielä iltapäivällä puheluita on jonossa parikymmentä.
Jos on yllättäviä ja kummallisia oireita, pitää rohjeta soittaa ambulanssi paikalle.
Aika näyttää, miten ihmiset tottuvat muutokseen ja muistavat uudenlaisen käytännön
Laurila haluaa muistuttaa vielä yhdestä seikasta.
– Jos on yllättäviä ja kummallisia oireita, pitää rohjeta soittaa ambulanssi paikalle. He käyvät katsomassa tilanteen ja tekevät arvion. Ambulanssihenkilökunta pystyy ottamaan esimerkiksi sydänfilmin ja tekemään pikakokeita.
Kiireetön ajanvaraus lääkärin ja hoitajan vastaanotolle Ruovedellä arkisin kello 8–15 puh. 03 3341 1400. Laboratoriovastaukset arkisin kello 12–15 puh. 03 3341 1400. Ruoveden terveyskeskus on osoitteessa Ruovedentie 56.
Virtain kiirevastaanotto on avoinna 1.4. alkaen maanantaista perjantaihin kello 8–20, lauantaisin, sunnuntaisin ja arkipyhinä kello 10–18.
Oikaisu kuvatekstiin 9.4. klo 9:20. Kahden haastateltavan ammattinimike muutettu sairaanhoitajasta perushoitajaksi.