Kulkurin kappelin on rakennuttanut Jouni Neste. Kattotyömaalla Pekka Pölönen.
Terhi Kääriäinen
Kappeli valmistuu Visuvedelle elokuun loppuun mennessä – Jouni Neste: "Tämä on tuottanut niin paljon mielihyvää, että ei mitään rajaa"
Kulkurin kappelin kuparinen katto hohtaa auringossa. Sen korkeimmalle huipulle tulee risti, joka valmistetaan vieressä sijaitsevalla Suomen Levyn tehtaalla, kertoo Visuveden tehdasalueelle kappelin rakennuttanut Jouni Neste.
Hirsisen rakennuksen on määrä valmistua elokuun loppuun mennessä, tosin tervaus ja kalustaminen jäävät myöhempään ajankohtaan.
Nesteen toiveena on, että kaikki voisivat kokea Kulkurin kappelin omakseen. Rakentamisaika on osoittanut, että niin tulee luultavasti käymään:
– Täällä on käynyt jo tuhansia ihmisiä ympäri Suomea, ihan varta vastenkin. Tämä on tuottanut niin paljon mielihyvää, että ei mitään rajaa, Neste sanoo.
Hänestä Ruoveden ja Virtain seurakunnat ovat osallistuneet hankkeeseen hienolla tavalla. Kappeli on ekumeeninen, eikä edusta vain yhtä uskoa: se on Nesteen sanoin suvaitsevainen, avoin, yhteisöllinen ja elämää kunnioittava.
Nyt on komiaa! Visuveden Kulkurin kappeli valmistuu elokuun loppuun mennessä. Kuparikatto on harvinaisuus, eikä vastaavia työmaita ole nykyään paljon, tietää katolla komeissa järvimaisemissa työskentelevä Pekka Pölönen.
Terhi Kääriäinen
Idea kappelista lähti kehittymään Jouni Nesteen ennallistaessa tehdasalueen rantaa. Hän soitti luottosuunnittelijalleen Aki Maskoselle, jonka ensimmäiset hahmotelmat vakuuttivat.
– Kappeli sopi mielestäni tähän nykyiseen maailmankuvaan, joka on hyvin rauhaton monella eri tavalla, Neste perustelee.
Kappelin nimi tulee hänen mukaansa ajatuksesta, että meissä kaikissa on vähän kulkurin verta.
– Tämä on hyvän mielen hanke, niin en halua puhua vastoinkäymisistä hankkeen yhteydessä. Kyllä mä haluan antaa takaisin sen mitä pystyn ja olla kaikessa hyvässä mukana.
Valmistuttuaan kappeli luovutetaan perustetulle yhdistykselle, Kulkurin kappeli ry:lle.
Kappelin rakentamiskustannukset, arviolta 150 000–200 000 euroa, on rahoitettu omatoimisesti. Valmistuttuaan kappeli luovutetaan perustetulle yhdistykselle, Kulkurin kappeli ry:lle.
– Yhdistys perustettiin perheenjäsenten nimiin, mutta nyt hallitusta laajennetaan. Halukkuutta siihen on kysytty muutamilta henkilöiltä, ja hallitus saadaan varmaan muodostettua lähiaikoina.
Kappelin rakentamista isompi työ on ollut ympäröivän rannan ennallistaminen, jota on tehty tehdasalueella jo reilut 12 vuotta. Sitä on tehty ilman tukia ja ulkopuolista rahoitusta, ja se on tullut kustantamaan noin 350 000 euroa. Valmista pitäisi olla vuoteen 2026 mennessä.
Jonne Pölönen työstää katon reunaa.
Terhi Kääriäinen
Pekka Pölönen työstää kappelin kuparikattoa.
Terhi Kääriäinen
Pappi siunaa Kulkurin kappelin käyttöön kaikille avoimessa tapahtumassa 31. elokuuta.
Kuka tahansa voi varata paikkaa omiin tilaisuuksiinsa kotisivuille avattavan järjestelmän kautta. Ensimmäinen vihkimistilaisuus on varattu jo elokuun puolelta.
– Suurin toiveeni on, että Kulkurin kappeli antaa aina enemmän kuin ottaa siellä käydessään ja jokainen kävijä kokee saavansa ja löytävänsä jotain uutta ja rauhaa itselleen ja ympäristölle, Jouni Neste toivoo.
Kullkurin kappeli ja idean isä Jouni Neste.
Terhi Kääriäinen
Ohjeena kappelin käyttäjille on se, että kaikki kokevat sen omakseen ja huolehtivat ja pitävät sitä kuin omaansa. Oveen ei tule lukkoja, eikä aukioloaikoja ole. Kappelille voi rantautua veneellä tai saapua kävellen tai tehtaan porttien ollessa auki autolla.
Paikalle tulee myöhemmin kokonaan oma kulku.