Aluejätepisteiden verkosto harvenee tulevina vuosina. Kuvassa Ruhalan aluejätepiste.
Terhi Kääriäinen
Kurvaako jäteauto jatkossa sinunkin pihallesi? Vielä voit vaikuttaa jätehuollon palvelutasoon
Jäteauto käy tyhjentämässä kiinteistöjen jäteastiat entistä useamman tien varrelta reilun kolmen vuoden kuluttua.
Alueellinen jätehuoltolautakunta on asettanut luonnoksen jätehuollon palvelutasosta nähtäville 7. marraskuuta asti. Siinä esitetään, millaisia palveluja Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella tarjotaan 2025–29. Osa palveluista pysyy nykyisellään ja osaa kehitetään.
Ympäristötarkastaja Taina Bister kertoo, että Ruovesi on viimeisten kuntien joukossa, jonne kiinteistökohtainen keräys laajenee vuoden 2028 alusta. Vasta tämän jälkeen tarkastellaan aluekeräyspisteiden määrää ja tarpeellisuutta.
– Pirkanmaan Jätehuolto varmasti haluaisi vähentää aluekeräyspisteiden määrää johtuen niiden laajasta väärinkäytöstä, Bister arvioi.
Tässä vaiheessa ei voi enää vaikuttaa kiinteistökohtaisen alueen laajuuteen, sillä jätehuoltolautakunta vahvisti sen alkukesästä. Sen sijaan palvelutasosta, kuten tyhjennyksistä ja erilliskeräyksistä voi vielä antaa näkemyksensä.
Tähän asti kiinteistökohtaista keräystä on ollut vain kirkonkylällä sekä Visuveden ja Jäminkipohjan taajamissa. Jatkossa jätteet haetaan koko kunnan alueella kaikilta niiltä kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat kantavien tieyhteyksin päässä. Pirkanmaan Jätehuollon kartassa tiet on merkitty punaisella.
Tähän asti kiinteistökohtaista keräystä on ollut vain kirkonkylällä sekä Visuveden ja Jäminkipohjan taajamissa. Jatkossa jätteet haetaan koko kunnan alueella kaikilta kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat kantavien tieyhteyksin päässä.
Kiinteistökohtainen keräys laajenee jäteauton ajettavaksi soveltuville kunnan ylläpitämille kaduille, valtion teille ja riittävän leveille yksityisteille. Keräysalueeseen liitetään myös taajamien ja kylien ulkopuolella sijaitsevien hyväkuntoisten teiden varsilla olevat kiinteistöt, jotka sijaitsevat enintään 300 metrin etäisyydellä jäteauton kulkureitistä.
Reittipoikkeamamaksu peritään vain jos jäteauton ajoreitiltä tulee pidempi poikkeama.
Keräyksen ulkopuolelle jäävät sellaiset alueet, joilla tieolosuhteet ovat heikot tai joilla asutus on harvaa. Näillä alueilla asukkaat vievät sekajätteet edelleen aluejätepisteeseen. He voivat halutessaan liittyä vapaaehtoisesti kiinteistökohtaiseen keräykseen, jos kiinteistölle johtava tiestö sallii jäteauton liikennöinnin, mutta heiltä saatetaan periä reittipoikkeamamaksu.
Pirkanmaan Jätehuollon aluepäällikkö Tero Haapala täsmentää, että reittipoikkeamamaksu peritään vain jos jäteauton ajoreitiltä tulee pidempi poikkeama.
– Monesti kiinteistökohtaisen keräysalueen ulkopuoleltakin tyhjennyksen saa ilman lisähintaa.
Ruoveden osalta ei ole vielä tehty päätöksiä jätepisteverkoston muutoksista.
Aluejätepisteiden verkosto harvenee.
Nykyiset Ruoveden 30 aluejätepistettä ovat seuraavat: Alastalontie 5, Hanhontie 767, Haukkamaantie 314, Helvetinkoluntie 281, Hintalantie 921, Hyyryläntie 694, Kaipiontie 68, Keituntie 80, Kekkoskyläntie 62, Kesäniementie 1, Laivarannantie 5, Muroleentie 227, Muroleentie 703, Möyriäisentie 50, Pajuskyläntie 40, Pajuskyläntie 360, Pappilankulmantie 88, Penttilänperäntie 1019, Pihlajalahdentie 267, Pihlajalahdentie 1328, Pouruntie 410, Pöntyksentie 3, Ruhalansivu 21, Siikalahdentie 786, Tammikoskentie 570, Tapiontie 161, Tuuhoskyläntie 337, Väärinmajantie 708, Uimapolku 3 ja Ylä-Väärintie 29.
Haapala vahvistaa, että Ruoveden osalta ei ole vielä tehty päätöksiä jätepisteverkoston muutoksista, vaan ne konkretisoituvat vasta vuoden 2027 jälkeen siirtymäajan päätyttyä.
Kuntalaiset saavat antaa palautetta luonnoksesta 7. marraskuuta saakka.
Suunnitelmissa on pilotoida toimialueella kiertävää jäteasemapalvelua, jolla saatetaan mahdollisesti korvata pysyvä jäteasema. Lisäksi jäteasemien itsepalveluasiointia pyritään lisäämään.
Kuntalaiset saavat antaa palautetta luonnoksesta 7. marraskuuta saakka. Aineisto on nähtävillä kuntien sähköisillä ilmoitustauluilla sekä osoitteessa www.tampere.fi/jatehuoltolautakunta.