Kesäesite on toistaiseksi kasa irtolehtiä, joita pääsivät selaamaan Outi Ylinen (vas.) ja Riitta Harjunen. Molemmat kiittävät sivujen uudenlaista raikasta ilmettä ja kattavaa tarjontaa.
Terhi Kääriäinen
Mitäs täältä löytyykään? Kesän tärpit yksissä kansissa huhti-toukokuun vaihteessa ilmestyvässä kesäesitteessä
Kesäesite on toistaiseksi vain nippu painokonetta odottelevia sivuja, mutta pienet maistiaiset sisällöstä on luvassa muutamalle onnekkaalle. Tehtävään lupautuvat Outi Ylinen ja Riitta Harjunen kirjastosta.
Tietojen koostamisesta kunnassa vastaava palvelukoordinaattori Taina Nieminen summaa uudeksi asiaksi yhteistyökumppani Ruoveden Sanomalehden, joka on taittanut vihkosen. Lisäksi kunnan palveluja esitellään entistä runsaammin. Vielä on mainittava kesän herkkuvinkit ruokapöytään: reseptejään paljastavat neljä paikkakunnalla tunnettua henkilöä paljastukoot vasta esitteen ilmestyessä.
Näyttelyitä vaikuttaa olevan herkullisen paljon, mikä ilahduttaa Outia.
Outi ja Riitta tarttuvat tehtävään: mitkä kesän tapahtumista nousevat esiin? Outi lupaa arvioida kattausta erityisesti Visuveden kantilta ja Riitta pajuskyläläisin silmin.
Näyttelyitä vaikuttaa olevan herkullisen paljon, mikä ilahduttaa Outia.
– Mitkäs Keväthulinat täällä on? Outi bongaa toukokuun lopun messupäivän Haapasaaressa.
Riitta lähtee mielellään konsertteihin miehensä kanssa, ihan vaan silkasta ilosta, että livekonsertteja taas järjestetään. Lähinnä mieleen on kevyempi musiikki, mutta myös Musiikkia! Ruovesi.
Kesäkuinen kirjallisuustapahtuma Yläväärin Ittipäässä kerää nimekkäät kirjailijavieraat, joten tulossa on varmasti hieno tapahtuma.
Ruoveden Teatterin valinta Pyynikkilään Ehtoolehdon sankarit saa molemmilta kiitosta. Näytelmän pohjana oleva kirjasarja on tullut luettua ja kuunneltua kirjailija Minna Lindgreniä kirjaston luennolla.
Tarjontaa on paljon, mutta ainakin tervahautaa täytyy taas mennä katsomaan.
Seuraavaksi päästään Noitakäräjiin, jonka ohjelmassa tuntuu olevan uusia ideoita, kuten kutsu tulla Toivolan yhteiskouluun muistelemaan. Tarjontaa on paljon, mutta ainakin tervahautaa täytyy taas mennä katsomaan.
– Ja Jore Marjoranta! Riitta ihastelee Noitakäräjien pääesiintyjää.
Outi äkkää vielä ilmoituksen Tapiolassa pidettävästä draamallisesta konsertista, jossa kuullaan naisrunoilijoita ja musiikkia. Uusia kotiseutujulkaisuja odotetaan aina hartaasti, joten kirjastoammattilaiset panevat merkille Noitakäräjien julkaistavan historiikin.
Ai ihanaa, Kai Hyttinen, hän on sympaattinen, ja hänellä on kaunis persoonallinen ääni. Ja Visuvedellä, oo-lalaa!
Lähestytään heinäkuun loppua.
– Ai ihanaa, Kai Hyttinen, hän on sympaattinen, ja hänellä on kaunis persoonallinen ääni. Ja Visuvedellä, oo-lalaa! Outi huomaa livemusiikin täyttämän illan nuorisoseurantalolla.
Esite on selattu loppuun – mihin on pakko päästä ensi kesänä? Molemmat listaavat Pyynikkilän kesänäytelmän, kirjallisuustapahtuman Ittipäässä ja naisrunoilijoiden illan Tapiolassa.
Outi lisää tähän Elga Sesemannin ja muut taidenäyttelyt, Kai Hyttisen sekä Musiikkia! Ruoveden, jonka Tanssiinkutsu-konsertti Sointulassa alkoi kutkuttaa. Riitta listaa mukaan myös käräjätorin, Jore Marjorannan ja Noitakäräjien kirkkokonsertin. Eiköhän näillä kesä lähde hyvin alkuun.