Olet­ko näh­nyt sen jul­kai­sun so­mes­sa, joka ker­toi kuin­ka si­nun tu­li­si elää? Muis­tat­han, et­tä vain töi­tä te­ke­vä van­hem­pi näyt­tää vah­vaa työ­mo­raa­lia lap­sil­leen. Ei, kun se on­kin pois lap­sil­ta. Mi­ten keh­taat ol­la niin pal­jon töis­sä, kun lap­set kär­si­vät?

Ai mi­ten niin et aio hank­kia lap­sia? En­tä­pä sit­ten tuo har­ras­tus? Mik­set har­ras­ta sitä, tai kuin­ka saa­tat har­ras­taa tuo­ta, kun ei ku­kaan muu­kaan sitä har­ras­ta? Jul­kai­su jul­kai­sun pe­rään, neu­vo neu­von pe­rään. Ai­na eri mie­li­pi­de, mikä on oi­kein. Se kuor­mit­taa ketä ta­han­sa.

Hy­vin­voin­tim­me koos­tuu lii­kun­nan, mo­ni­puo­li­sen ruo­an ja hy­vien yö­u­nien li­säk­si mo­nes­ta muus­ta­kin asi­as­ta. Hen­ki­nen hy­vin­voin­tim­me on usein ko­e­tuk­sel­la jat­ku­van stres­sin vuok­si, ei­kä asi­aa au­ta lu­ke­mat­to­mat eri neu­vot ja mie­li­pi­teet, mi­ten si­nun tu­li­si elää.

Py­säh­dy het­kek­si, vedä sy­vään hen­keä ja mie­ti, mitä to­del­la ha­lu­at.

Mei­dän tu­li­si kii­rei­sim­män­kin ar­jen kes­kel­lä ot­taa het­kiä it­sel­lem­me. Oli se vain het­ki hil­jai­suu­des­sa is­tu­mis­ta, sa­tees­sa tans­si­mis­ta, tee­kup­po­nen, mu­sii­kin kuun­te­lu, mitä ta­han­sa mis­tä nau­tim­me. Em­me voi kaa­taa tyh­jäs­tä ku­pis­ta muil­le. Mei­dän on täy­tet­tä­vä oma kup­pim­me en­sin en­nen kuin voim­me an­taa it­ses­täm­me muil­le. Töi­hin, kou­luun, lap­sil­lem­me, puo­li­soil­lem­me, ys­tä­vil­lem­me.

Lap­se­ton, lap­sel­li­nen. Töis­sä­käy­vä, työ­tön. Nuo­ri, van­ha. Jo­kai­nen an­sait­see elää elä­mää, jota ei myö­hem­min kadu.

Ha­lu­at­ko muis­tel­la elä­mä­si vii­mei­si­nä elin­vuo­si­na kuin­ka jäit niin pal­jos­ta pait­si, kos­ka et pi­tä­nyt omaa kup­pi­a­si täyn­nä?

Par­hai­ten it­se pu­hun van­hem­man nä­kö­kul­mas­ta. Jot­ta lap­se­ni voi­si­vat hy­vin, on mi­nun pi­det­tä­vä en­sin huol­ta it­ses­tä­ni. Kun voin it­se hy­vin, pys­tyn pa­rem­min ole­maan läs­nä. An­nan enem­män ti­laa las­te­ni tun­teil­le, kuun­te­len hei­dän ta­ri­noi­taan, jak­san aa­mui­sin, vaik­ka se toi­nen ken­kä oli­si­kin ka­don­nut naa­pu­rin kas­vi­maal­le ja lip­pis yl­lät­tä­en löy­tyi­si au­ton pen­kin al­ta. Aa­mut ovat yleen­sä se kau­hein mör­kö ruuh­ka­vuo­sia elä­väl­le per­heel­le, tie­dät­te kyl­lä.

Oli ky­sees­sä kuka ta­han­sa, hen­ki­nen hy­vin­voin­ti on yh­tä tär­ke­ää kuin fyy­si­nen. Lii­an usein täs­sä maa­il­mas­sa ar­vos­te­taan vain kou­lu­me­nes­tys­tä sen si­jaan, et­tä ar­vos­tet­tai­siin kuin­ka pal­jon lap­si tai nuo­ri on ke­hit­ty­nyt vuo­den ai­ka­na tun­ne­sää­te­lys­sä.

Kor­ke­aa ase­maa töis­sä ar­vos­te­taan enem­män sen si­jaan, et­tä ar­vos­tet­tai­siin työn­te­ki­jän ys­tä­väl­li­syyt­tä työ­to­ve­rei­taan koh­taan. Lii­an usein ul­ko­nä­köä ar­vos­tel­laan sen si­jaan, et­tä tu­tus­tui­sim­me ih­mi­seen kuo­ren al­la.

Puhu, kudo, tans­si, nau­ra, lau­la, pe­laa, lei­ki, juok­se, nuku, kä­ve­le met­säs­sä! Tee mitä vain, mikä pu­hut­te­lee si­nun sy­dän­tä­si. Hen­ki­nen hy­vin­voin­ti­si voi ol­la joko tuo­mi­o­si tai pe­las­tuk­se­si, ei­kä ke­nen­kään meis­tä tu­li­si ot­taa sitä ke­vy­es­ti saa­ti unoh­taa.

Ja muis­ta.

Teet par­haa­si, se on riit­tä­väs­ti.