Yritys 30 vuotta
Myrskyinen energiamarkkina on täyttänyt Hesesteelin tilauskirjat - Yrityksen vahvuus on elinkaariajattelussa, sillä lämpölaitos räätälöidään jokaisen asiakkaan tarpeen mukaan
Vuoden varrelta
Jäminkipohjassa toimiva Hesesteel rakentaa puuhakkeella ja turpeella toimivia lämpölaitoksia. Niiden koko vaihtelee tehtaissa ja kaukolämmössä tarvittavista suurista, jopa 3,5 megawatin laitoksista pieniin yhden omakotitalon tai maatilan tarpeisiin räätälöityyn laitokseen. Tällä viikolla valmistui viimeisin, yhden megawatin tehoinen. Se lähti Luja-Betonin tehtaalle Taavettiin, Lappeenrannan lähelle.
Kaksi nosturia nosti tiistai-iltana kuljetuslaverille 40 tonnia painavan, neljä metriä korkean ja leveän sekä 8 metriä pitkän lämpölaitoksen. Perillä se nostetaan paikalleen, ja siihen kytketään sähköt ja kaukolämpöputket. Yrittäjä Heikki Raivio lähtee mukaan viikoksi katsomaan, että käyttöönotto sujuu suunnitelmien mukaan.
Hesesteelin tilauskanta on Raivion mukaan tänä vuonna ennätyksellinen, onhan maailmantilanne myllännyt energiamarkkinoita perusteellisesti. Luja-Betonin tehdas käytti aikaisemmin polttoaineena maakaasua, mutta kun sen saatavuus huononi ja sekä kaasun että öljyn hinta nousi, oli etsittävä taloudellisempi vaihtoehto.
Raivio kertoo, että tässä tapauksessa hakelämpölaitos ratkaisi kaksi ongelmaa. Tehtaalla syntyy valtavasti puujätettä betonimuoteista.
– Ehdotin, että haketetaan muottitavara ja lämmitetään sillä. Ei tarvitse maksaa puujätteen hävittämisestä, hyöty on tehtaalle moninkertainen.
Kahden nosturin avulla lämpölaitos saatiin sujuvasti telille. Kuljetusauton etuosaan mahtui katto.
Sirkku Somero
Kokonaisvaltainen lähestymistapa onkin Hesesteelin vahvuus.
– Me ei olla tarjouskilpailussa halvin, sitä ei ole tietääkseni koskaan tapahtunut. Mutta me olemme vahvoilla kokonaistoimituksessa ja elinkaariajattelussa. Meillä on hallussa tietotaito, neuvonta ja talouspuoli. Pystymme asiakkaalle kertomaan tarkkaan, mikä on lämpölaitoksen hyötysuhde, käyttöaste, toimivuus ja laskemaan laitoksen oman energiakulutuksen ja päästöt ilmakehään sekä toimittamaan tarvittaessa varaosia, kertoo Raivio.
Kaikki lämpölaitoksen toimittajat eivät näihin kysymyksiin välttämättä osaa vastata.
Teiskolainen Matti Polvela vastasi kuljetuksesta, kuten niin usein ennenkin.
Sirkku Somero
Hakkeen hinta on pysynyt vakaampana ja edullisempana kuin tuontipolttoaineiden. Esimerkiksi Luja-Betonin tapauksessa Raivio laskee, että kevyttä polttoöljyä tarvittaisiin yhden megawatin energian tuottamiseen 350 000 litraa. Näillä öljyn hinnoilla hakelämpölaitoksen ostokulu on pian katettu.
– En tiedä mitään muita teollisia investointeja, joissa parhaimmillaan yhden vuoden säästöillä investointi on maksettu.
Mainostusta tai markkinointia Hesesteelin ei ole tarvinnut vuosikymmenten mittaan tehdä, maine on kiirinyt suusta suuhun. Alkuvuosina Hesesteel teki varaosia maansiirtokoneisiin, hydraulisylintereitä ja niiden korjauksia. Lämpölaitosten rakentaminen alkoi omasta tarpeesta.
– Väsyin tekemään polttopuita ja tein omaan halliin lämpölaitoksen. Kohta joku tarvitsi samanlaisen ja tein sitten sen.
Kysyntä on juuri nyt kova.
– Pakko on tuotantoa lisätä, tuumii Raivio.
Hesesteelillä on tällä hetkellä seitsemän työntekijää. Putkityöt sekä sähkö- ja automaatio ostetaan alihankintana. Raivio kiittelee yhteistyötä erityisesti sähkö- ja automaatio-osaaja Mikko Syvälän kanssa:
– Se, että on tällainen taitava kaveri on mahdollistanut tuotteen kehittämisen.
Raivio itse ei halua istua konttorilla, vaan on mieluiten haalarit päällä pajalla.
– Viihdyn parhaiten, kun saan vääntää rautoihin mutkia. Koitan siirtää toimistohommat muille, vaikka on niitäkin tehtävä.
Hän kertoo olevansa toiveammatissaan, saa tehdä juuri sitä, mitä on aina halunnut.
– Yöllä kun herää, ei tahdo malttaa nukkua, kun miettii, että milloin pääsee töihin.
Parasta on, kun työmaan saa jokaisen asiakkaan kohdalla alkaa aina uudelleen.
– Saa virheet korjattua, tuote paranee ja kehittyy joka kerran.
Kaikki kolmenkymmenen vuoden aikana toimitetut lämpölaitokset ovat Heikki Raivion mukaan edelleen käytössä.
Raivio on myös lämmitysyhtiö NäsiWatti Oy:n osakas. Yritys toimittaa kaukolämpöä Jäminkipohjaan ja sillä on lämpölaitoksia myös Ruhalassa ja Visuvedellä.
– Se on oleellinen tekijä tuotekehityksen kannalta, näkee mitä hakelämmittäminen on, kun sitä tekee itse.
Vapaa-aikaan kuuluu metsästys Kekkosen Erän hirviporukassa.
– Kun menee metsään aamulla raikkaaseen syksyiseen ilmaan, se on terapeuttista ihmiselle.
Toinen rakas harrastus on moottoripyöräily.
– Ajelen rouvan kanssa. Euroopan maissa lähes kaikissa on käyty.
Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 9.3.2023
Fakta
Hesesteel
Heikki Raivion perustama metallialan yritys, Jäminkipohjassa vuodesta 2014, sitä ennen Kekkosella.
Aloittanut toimintansa maaliskuussa 1993, rekisteriin 1994.
Valmistanut yli 300 erikoista lämpölaitosta.