Nuorisovaltuusto herätettiin henkiin
Kunnanhallitus. Nuorisovaltuuston toiminta on käynnistetty Ruovedellä uudestaan. Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan maanantaina nuorisovaltuuston toimintaohjeen.
Toimintaohjeessa määritellään nuorisovaltuuston tehtävät, nuorisovaltuustoon hakeminen ja valintamenettely, kokoonpano, toimikausi, kokoukset, asiantuntijoiden kuuleminen ja tiedonsaanti sekä edustus lautakunnissa ja muissa ryhmissä.
Nuorisovaltuuston tehtävänä on edustaa ruovesiläisiä nuoria kunnallisessa päätöksentekojärjestelmässä, toimia linkkinä nuorten ja päätöksentekijöiden välillä, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja tehdä aloitteita. Nuorisovaltuustoon valitaan 6–9 jäsentä. Valituksi voi tulla 13–18-vuotias nuori. Valtuuston ohjaajana toimii vapaa-aikaohjaaja.
Nuorisovaltuustolla on oikeus tarvittaessa kuulla viranhaltijoita nuoria koskevissa asioissa. Ruoveden kunnan eri toimialojen on tiedotettava nuorisovaltuustoa hyvissä ajoin merkittävistä nuorisoa koskevista hankkeista.
Uusi kuntalaki edellyttää, että kunnissa myös nuorilla on hyvät osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet. Nuorisolautakunta toimi Ruovedellä aktiivisesti vuosituhannen alussa. Vapaa-aika-lautakunta päätti kuitenkin vuonna 2012 sulauttaa nuorisovaltuuston tehtävät koulujen oppilaskunnille.
Uusi nuorisovaltuusto aloittaa toimintansa virallisesti kunnanhallituksen hyväksyttyä uuden toimintaohjeen. Käytännössä toiminta on jo aloitettu, sillä nuorisovaltuusto valmisteli itse kunnanhallituksen hyväksymän toimintaohjeen jo huhtikuussa. Nuorisovaltuuston puheenjohtajana toimii Antti Salkosalo, varapuheenjohtajana Mirja Jokinen ja sihteerinä Mirella Myntti.