Yleisöltä
Murskemäen tuulivoimahankkeen toteutuessa Ruoveden Ruhalaan rakennettaisiin viisi Euroopan korkeinta tuulivoimalaa. Niiden kaltaisia ei ole aiemmin toteutettu maa-alueille missään päin Eurooppaa.
Näiden max 300 metriä korkeiden tuulivoimaloiden käytöstä ja vaikutuksista ympäristöön ei ole kokemuksia. Sen sijaan meillä on jo runsaasti kokemuksia huomattavasti matalampien tuulivoimaloiden haitoista (melu, tärinä, välkevaikutus, infraääni).
Tuulivoimaloiden aiheuttamia sairauksia ei vielä julkisesti tunnusteta, eikä meillä ole tietoa kuinka moni meistä Murskemäen tuulivoimaloiden myötä sairastuisi. Täysin varmaa kuitenkin on, että nämä massiiviset tuulivoimalat tulisivat näyttämään hirvittäviltä, ne näkyisivät kaikkialle ja tuhoaisivat kulttuuripitäjä Ruoveden maineen.
Olemmeko niin sinisilmäisiä, että annamme saksalaisomisteisen yhtiön pilata Ruoveden kansallismaiseman ja altistaa sen ympäristön asukkaat epäinhimilliselle ihmiskokeelle 30 vuodeksi? Onko kunnan päättäjillä ylipäätään riittävää kompetenssia arvioida hankkeen turvallisuutta silloin, kun tarjolla on vain tietoa, jonka tuottajana on hankkeen toteuttajatahon tilaama konsultti ja osalla kunnan päätöksentekijöistä sukulaissuhde hankkeesta aloitteen tehneeseen maanomistajaan?
Onko kunnan päättäjillä ylipäätään riittävää kompetenssia arvioida hankkeen turvallisuutta?
Miksi näin valtavista tuulivoimaloista ei kantaudu tietoa Tanskasta, Saksasta ja muualta Euroopasta ja miksi näitä ei jo kohoa ympäri Eurooppaa? Miten Ruovesi on valikoitunut näiden ”mammuttien” kokeilualustaksi, tuskin sattumalta? Muualla maailmassa on jo tunnistettu pienempienkin tuulivoimaloiden ympäristöhaittoja ja ihmiset ovat ryhtyneet niitä vastustamaan, niitä puretaan. Meille tuulivoimaloita perustellaan vihreällä siirtymällä ja kansallisella tarpeella osallistua maapallomme pelastamiseen ilman huolta niiden aiheuttamista haittavaikutuksista.
Nämä suunnitelmien viisi taivasta hallitsevaa hirviötä tulisivat sijoittumaan sietämättömän likelle asutusta. Ne ylettyvät ihmiskoteihin. Kuka tahtoisi Kalelan, jonka ylle voimala pätkii valoa? Kuka kuuntelisi kamarimusiikin intiimiyttä, kun ympärillä nykii mykkäfilmin pulssi? Niiden myötä katoaisi tähtitaivaan öinen kirkkaus ja luonnon rauha.
Meitä loma-asukkaita ja kesämökin omistajia on Ruovedellä enemmän kuin kunnan vakituisia asukkaita. Loma-asukkaat jättävät kuntaan noin 12 miljoonaa euroa vuodessa, mutta tuulivoimaloista saatavat kiinteistöverotuotot ovat yhteensä vaivaiset 110 000 euroa vuodessa. Onko Ruovedellä varaa menettää loma-asukkaiden kuntaan jättämät eurot, olla kuuntelematta vakituisia ja loma-asukkaita, olla piittaamatta heidän hyvinvoinnistaan ja viihtyvyydestään?
Varmaa on, että me loma-asukkaat tulemme äänestämään jaloillamme, mikäli ääntämme ei kuulla.
Varmaa on, että me loma-asukkaat tulemme äänestämään jaloillamme, mikäli ääntämme ei kuulla. Uskon, että tähän lopputulokseen päätyy loma-asukkaitten enemmistö havaitessaan luonnonrauhan kadonneen ja unelmiensa sielunmaiseman särkyneen. Ruoveden maine havumetsien luonnonkauniina kulttuuripitäjänä tulee tuhoutumaan Murskemäen tuulivoimalateollisuuden toteutumiseen. Onko kunnalla tähän tekoon todellakin varaa?
Pirjo-Liina ja Urpo Koivusaari
Kiukutellaan ja äksyillään toisilleenkin (tahallisesti tai tahattomasti) sitä itse edes huomaamatta.
Kiukutellaan ja äksyillään toisilleenkin (tahallisesti tai tahattomasti) sitä itse edes huomaamatta.
Ruovesi-lehden yleisönosastolla ihmeteltiin viime viikolla Saarismaan jätepisteelle vietyjä sairaalasänkyjä ja kysyttiin, meneekö Keiturin Sotella tosiaan niin hyvin, että sähkökäyttöiset potilassängyt ja teräspöydät voidaan toimittaa sulattamoon.

Ruovedellä käytyä keskustelua kulttuurin rahanjaosta on ollut kiinnostava seurata. Kiitos, että puhutaan kulttuuripolitiikkaa. On ollut vilpitöntä innostusta ymmärtää kulttuurin alustoja, niitä millä toiminta toteutuu. Luovat alat, ja tarkemmin aineettomaan, tekijäoikeuteen perustuva talous, ovat nostaneet kiinnostusta myös vähäisempää volyymia tuottavaan kulttuuriin. Kulttuuritoimijoita ovat kunta, yritys, kolmannen sektorin yhdistykset ja neljäs sektori, se muu ammatillisuus, joka monesti jää erittelemättä häivealueeseen.

Viime perjantaina olisi pitänyt olla suruliputus kaikkialla Ruovedellä, kun maineikas ja hyvintoiminut terveyskeskuksen vuodeosasto suljettiin. Toiminta ajettiin alas systemaattisesti Pirhan ja Keiturin Soten toimesta. Henkilökunta eli kuukausia jatkuvassa epävarmuudessa ja hakeutui muualle. Näin saatiin tilanne näyttämään Ruovedellä siltä, että vuodeosasto on suljettava, kun ei ole henkilökuntaa.

Valmistautuessamme Ruovedellä kaikkien aikojen kesään on hyvä huomata, miten ylenpalttisen hienon kulttuuritarjonnan keskellä saamme kulttuuripitäjässämme elää. Se ei matkailuesitettämme lukevalle jää epäselväksi.

Mikko hyvä, sinun ei tarvitse olla huolissasi. Kuntaa ei uhkaa tuho ei pakkoliitos, niin kauan kun pidämme talouden kunnossa. Sote-muutos pienensi budjettimme kolmasosaan entisestä ja Pirhan palveluleikkaukset Ruovedellä aiheuttavat kunnan vuokratulojen merkittävän pienenemisen. Suolivyötä on siis kiristettävä. Onneksi kunnan velkaisuusaste on matala ja meillä on vielä kunnan kiinteistöissä 2–3 kertainen omaisuus velkamäärään nähden. Tämänvuotisen budjetin investointiosa on vielä suuruusluokkaa 1 M€. Investointivaramme tullee kuitenkin 2026 alkaen alenemaan rajusti.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Arto Petäjä kuvasi Pouruntien varrella kauniin kukan, joka googletettuna vaikuttaa olevan kielikämmekkä.
Arto Petäjä
Valtuusto kokokouksessa on käsiteltävänä vain kaksi asiaa. Kuva maaliskuulta 2023.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste