Maija Ylinen ja Sirpa Hietakangas poikkesivat ikäihmisten kuntosalille, jonka käyttö on maksutonta yli 65-vuotiaille.
Karoliina Laikio
Yli 65-vuotiaat pääsevät Kurussa maksutta omalle kuntosalille, jossa on aloittanut tänä syksynä uusi Ikiliikkuja-ryhmä
Terveysasemalla sijaitsevalla ikäihmisten kuntosalilla on käynnistynyt uusi Ikiliikkuja-ryhmä. Tunnilla lämmitellään yhdessä alkuun sekä tutustutaan kuntosalilaitteisiin ja niillä harjoitteluun vertaisohjaajan avustuksella. Perjantaiaamupäivisin pidettävä opastus sopii hyvin aloittelijoille tai esimerkiksi muuten vähän liikkuville.
– Ei liian ohjattua tai sellaista, että kellon kanssa huudettaisiin vaihtoja. Sillä tavalla, että jokainen ehtisi kokeilla kaikkia, kuvailee Ylöjärven kaupungin liikunnanohjaaja Jonna Kakkori tunnin sisältöä.
Kuntosalille pääsee kulkuavaimella, ja käyttö on täysin maksutonta.
Ikäihmiset pääsevät liikkumaan kuntosalille muinakin päivinä. Kuntosalille pääsee kulkuavaimella, ja käyttö on täysin maksutonta. Salille voi tulla omatoimisesti viikon jokaisena päivänä aina, kun käyttövuoro on vihreällä ja lukujärjestyksessä lukee "vapaa-ajan käyttö".
– Kun kuntosali on kotihoidon tai fysioterapian käytössä, niin silloin tänne ei pääse. Kaikki muu on vapaata, Kakkori kertoo ja näyttää samalla kuntosalin ovessa esillä olevaa aikataulua.
Yksi kuntosalilla käymään innostuneista on Maija Ylinen, joka on tyytyväinen myös käytössä oleviin laitteisiin. Ne kustannettiin syksyllä 2020 avatulle kuntosalille Kurun alueen vanhustenhuoltoon osoitetuilla Kaarlo Lehmusvuoren perintövaroilla.
– Kovasti olen tätä markkinoinut. Sivukylältäkin on mulla yksi ystävä, sanoin sille, että tämmöinen mahdollisuus on.
Ylinen käy kuntosalin lisäksi tuolijumpassa, sen lisäksi omakotitalo vie aikaa.
– Kun seitsemän vuotta sitten jäin leskeksi, niin istumalla sain itseni ihan rapakuntoon. Sitten rupesin pikkuhiljaa hakeutumaan fysioterapiaan. Vielä on vaiheessa.
Nyt kunto on hiljalleen noussut, ja hän osallistuu mielellään myös erilaisiin kerhoihin, että tapaa samanhenkisiä ihmisiä. Kuntosalillekin olisi mieluista tulla tuttavan kanssa.
– Eihän tänne vanhempi ihminen tule ilman kaveria mielellään.
Ylisen kanssa laitteita kokeilemaan tullut Sirpa Hietakangas kertoo, että ei ole paljonkaan kyseisellä salilla käynyt. Tuolijumppaamisen lisäksi hän kävelee paljon.
– Silloin tutustumassa kävin jonkin kerran, hän kertoo todeten samalla lähtevänsä mielellään Ylisen kanssa uudelleenkin kuntosalille.
Fysioterapeutin pöytää voi käyttää esimerkiksi erilaisiin venytyksiin, kuten Seppo Pistool.
Karoliina Laikio
Kuntoilun puolesta puhuu myöskin Seppo Pistool, joka on juuri lopettelemassa päivän treeniään.
– En kävelisi, jos en kävisi.
Kuntosalin tilat ovat hyvässä kunnossa, ja laitteitakin monipuoliseen kuntoiluun ihan riittävästi.
– Kyllähän nämä ovat ihan tavallisia kuntosalilaitteita, kertoo Kakkori.
Hänen mukaansa todella monen suosikkilaite on istuma-asennossa käytettävä crosstrainer.
– Se on poljettava kuntopyörä, jossa kädetkin tekee liikettä. Laitteeseen on esteetön pääsy, ja siihen voi mennä myös pyörätuolista.
Kakkorin mukaan tasapaino on tärkeä juttu, kun ikää alkaa olla.
– Täällä on hyvät olosuhteet harjoitella. On tankoa, mistä pitää kiinni ja kaikenlaista erilaista tasapainovälinettä.
Kuntosalilla on muun muassa juoksumatto, crosstrainer ja erilaista välineistöä tasapainoharjoituksia varten.
Karoliina Laikio
Hänen mukaansa nykyisillä laitteillakin pärjää, mutta pienellä tiivistyksellä voitaisiin saada pari hyvää lisää.
– Tämä on pieni tila, mutta kyllä tänne muutama laite vielä mahtuisi. Jos oikein saisi toivoa, niin haluaisin tänne polven ojennus- ja koukistuslaitteen, toinen voisi olla vatsa-selkälaite.
Eläkeikäiset voivat halutessaan hyödyntää myös Kurun urheilutalolla sijaitsevaa kuntosalia. Myös siellä järjestetään ohjattua toimintaa, mutta ryhmä on maksullinen ja siihen valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kurun Ikiliikkuja -ryhmä on suunnattu ikäihmisille. Maksuton ryhmä kokoontuu Kurun terveysasemalla sijaitsevalla kuntosalilla perjantaisin kello 10–11.