Yleisöltä
Minun mielestäni Ruoveden sote-palvelut on säilytettävä ja sitä mieltä on moni muukin, niin kuin aiheeseen liittyvän adressin allekirjoittaneista näkee.
Ruoveden sote-palvelut ovat vaarassa lähteä ja jos niin käy, se on kova paikka monelle. Ruovesi paikkana on todella vanhusvaltainen ja suurimmalla osalla heistä ei ole enää ajokorttia eikä läheiset aina kerkeä kuskaamaan paikasta toiseen, joka tarkoittaa, että kulkeminen jonnekin muualle saattaisi olla hyvin vaikeaa.
Myös Ruoveden lapset ja nuoret käyttävät palveluja yhtä lailla. 1.lk–9.lk lapset käyvät vuosittain esimerkiksi hampaiden tarkastuksessa, eikä jokaisen vanhemmalla ole aina aikaa viedä eri paikkakunnalle sitä varten. Tai jos lapsi tulee sairaaksi, niin ei se ole lapsellekaan kivaa kipeänä matkustaa muualle, että saisi apua. Sama pätee vanhempiinkin ihmisiin.
Eikä kaikilla nuorilla myöskään ole ajokorttia, että itse pystyisi kulkemaan. Tähän mennessä se on ollut helppoa, kun hammaslääkäriin ja terveyskeskukseen on voinut mennä jopa kävellen, jos vointi sen sallii.
Kesäisin tänne myös tulee paljon mökkiläisiä, jotka käyttävät näitä samoja palveluja. En tiedä, olisiko halu tänne tulemisesta enää niin suuri ilman näitä palveluja. Sama pätee nuoriin, jotka ovat muuttaneet muualle opiskelemaan, he tuskin enää haluavat palata tänne, jos kaikki on viety pois. Tämä voisi tehdä Ruoveden suosiollekin hallaa.
Katarina Manninen
kirjoittaja on Ruoveden lukion opiskelija
Kiukutellaan ja äksyillään toisilleenkin (tahallisesti tai tahattomasti) sitä itse edes huomaamatta.

Ruovesi-lehden yleisönosastolla ihmeteltiin viime viikolla Saarismaan jätepisteelle vietyjä sairaalasänkyjä ja kysyttiin, meneekö Keiturin Sotella tosiaan niin hyvin, että sähkökäyttöiset potilassängyt ja teräspöydät voidaan toimittaa sulattamoon.

Ruovedellä käytyä keskustelua kulttuurin rahanjaosta on ollut kiinnostava seurata. Kiitos, että puhutaan kulttuuripolitiikkaa. On ollut vilpitöntä innostusta ymmärtää kulttuurin alustoja, niitä millä toiminta toteutuu. Luovat alat, ja tarkemmin aineettomaan, tekijäoikeuteen perustuva talous, ovat nostaneet kiinnostusta myös vähäisempää volyymia tuottavaan kulttuuriin. Kulttuuritoimijoita ovat kunta, yritys, kolmannen sektorin yhdistykset ja neljäs sektori, se muu ammatillisuus, joka monesti jää erittelemättä häivealueeseen.

Viime perjantaina olisi pitänyt olla suruliputus kaikkialla Ruovedellä, kun maineikas ja hyvintoiminut terveyskeskuksen vuodeosasto suljettiin. Toiminta ajettiin alas systemaattisesti Pirhan ja Keiturin Soten toimesta. Henkilökunta eli kuukausia jatkuvassa epävarmuudessa ja hakeutui muualle. Näin saatiin tilanne näyttämään Ruovedellä siltä, että vuodeosasto on suljettava, kun ei ole henkilökuntaa.

Valmistautuessamme Ruovedellä kaikkien aikojen kesään on hyvä huomata, miten ylenpalttisen hienon kulttuuritarjonnan keskellä saamme kulttuuripitäjässämme elää. Se ei matkailuesitettämme lukevalle jää epäselväksi.

Mikko hyvä, sinun ei tarvitse olla huolissasi. Kuntaa ei uhkaa tuho ei pakkoliitos, niin kauan kun pidämme talouden kunnossa. Sote-muutos pienensi budjettimme kolmasosaan entisestä ja Pirhan palveluleikkaukset Ruovedellä aiheuttavat kunnan vuokratulojen merkittävän pienenemisen. Suolivyötä on siis kiristettävä. Onneksi kunnan velkaisuusaste on matala ja meillä on vielä kunnan kiinteistöissä 2–3 kertainen omaisuus velkamäärään nähden. Tämänvuotisen budjetin investointiosa on vielä suuruusluokkaa 1 M€. Investointivaramme tullee kuitenkin 2026 alkaen alenemaan rajusti.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Arto Petäjä kuvasi Pouruntien varrella kauniin kukan, joka googletettuna vaikuttaa olevan kielikämmekkä.
Arto Petäjä
Valtuusto kokokouksessa on käsiteltävänä vain kaksi asiaa. Kuva maaliskuulta 2023.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste