Murole-hölkässä oli lähtöviivalla 43 juoksijaa.
Anne Kojola
Muroleessa hölkättiin ja lapset kisasivat kenttälajeissa
Muroleen kesäkisat pidettiin lauantaina kauniissa auringonpaisteessa Muroleen kylätalon hiekkakentällä.
Ennen kisoja juostiin perinteinen Murole-hölkkä, jonka matka on noin 8 km. Osallistujia oli viime vuosia enemmän, juoksijoita oli eri sarjoissa yhteensä 43 ja kävelijöitä 6.
– Hölkkääjiä oli nyt kolmasosa enemmän, kuin viime vuosina, vahvisti Raimo Leppänen, joka vastasi kilpailujen järjestelyistä.
Nopeimmin reitin juoksi ensimmäistä kertaa Muroleessa kilpaillut Markus Välimäki.
– Tämä on varsinaisen mukavaa lauantaiaamun viettoa, voittaja totesi maalissa.
Reitti sai häneltä kovasti kehuja.
– Oli kuin Pirkan-hölkkä pienoiskoossa, vaihtelevia alustoja millä sai juosta.
Oli kuin Pirkan-hölkkä pienoiskoossa.
Toiseksi nopeimmin reitin suoritti Sami Honkala.
– Reitti oli mukava. Kilometrivauhdit voi tosin unohtaa, kun korkeuseroja on aika paljon. Maisemia ei ehdi paljoa katsella, kun räkä poskella vedetään, Honkala totesi.
Kolmanneksi sijoittui viime vuosien voittaja Erkki Rintala.
– Kun näin Markuksen ja Samin viivalla, ajattelin että kolmas sija tulee. Näin kävikin.
Voiton vei lempääläläinen Markus Välimäki, joka oli kisassa ensimmäistä kertaa. -Tämä on varsinaisen mukavaa lauantaiaamun viettoa, hän totesi juoksun jälkeen.
Anne Kojola
Kärkikolmikko. Keskellä voittaja Markus Välimäki, hopealla Sami Honkala ja pronssilla Erkki Rintala.
Anne Kojola
Naisista nopeimmin reitin kiersi Katja Tornikoski ja toiseksi nopeimmin Laura Sarvana.
– Lähdin ihan liian kovaa, mutta tärkeintä oli pitää äiti takana niin en voinut hidastaa. Juoksin täällä alle 10-vuotiaana ensimmäisen kerran, mutta vieläkään en osaa arvioida vauhtia, Laura Sarvana kertoi maalissa.
– Vähän kävin kokeilemassa ennen kisaa, niin tiesin että osaan vielä juosta. Aika oli alle 40 minuuttia, siihen olen tyytyväinen. Rankka kisa oli, hän jatkoi.
Marjukka Pitkänen, Emmaliina Raappana ja Milana Lappalainen tykkäsivät reitistä ja erityisesti metsäpolkuosuudesta.
Anne Kojola
Tampereelta oli mukana kolmikko ensikertalaisia.
– Koko matka juostiin yhdessä. Tykätään käydä erilaisissa urheilutapahtumissa ja tämä vaikutti kivan rennolta. Sitä se olikin, kertoivat Marjukka Pitkänen, Milana Lappalainen ja Emmaliina Raappana.
He pitivät kovasti myös reitistä.
– Reitti oli kaunis ja vaihteleva. Erityisesti metsäpolkuosuus oli kiva.
Nuorista nopein oli Lauri Heinonen, kuntosarjan voitti Jukka Jääheimo ja kävelysarjan voiton vei Kari Kytönen. Laserammuntaa pääsi kokeilemaan kylätalolla ja tarjolla oli myös hernekeittoa ja muita tuotteita kahviossa.
Juoksemassa P12 sarjassa kilpaillut Samuel Bister ja T12 sarjan Varpu Halme.
Anne Kojola
T12 sarjan 60m tiukan kamppailun kävivät Greta Sarvana ja Iida Korpioja.
Anne Kojola
Lasten urheilukilpailut aloitettiin kello 12. Isoimmat lapset juoksivat 60 metriä ja kisan nuorimmat 40 metriä.
– Isoimmat aloittavat juoksut, jotta he pääsevät jatkamaan toisiin lajeihin. Samalla he näyttävät pienemmille mallia, kuinka toimitaan, Raimo Leppänen ohjeisti.
Lajeina olivat juoksun lisäksi pituushyppy ja kuulantyöntö. Osallistujia riitti kaikkiin lajeihin.
Tapahtuman järjestelyistä vastasi perinteiseen tapaan Muroleen ja Kekkosen Nuorisoseura.
– Apuja saatiin myös kyläyhdistykseltä, Nuorisoseuran puheenjohtaja Kaija Salminen kertoi.
115-vuotis juhlavuotta viettävä Nuorisoseura juhlii elokuun alussa.
– Muutoin meillä on tavallinen toimintavuosi, mutta juhlat pidetään. Esiintyjänä on Veikko Ahvenainen, Kaija Salminen lisäsi.
Tulokset
Muroleen-Kekkosen Nuorisoseuran hölkkä ja kesäkisat 13.7.2024
Raimo Leppänen antaa ohjeita ennen Murole-hölkkään lähtöä.
Sanna Leponiemi
Hölkkä
Hölkkä, Kilpasarja miehet (8km): 1. Markus Välimäki 28.26, 2. Sami Honkala 28.37, 3. Erkki Rintala 29.55, 4. Harri Lamminsivu 32.32, 5. Antti Kuusijärvi 33.16, 6. Kari Vuorinen 34.13, 7. Ville Leppänen 35.24, 8. Mika Haapala 35.32, 9. Mikko Korpela 36.03, 10. Petri Heinonen 37.12, 11. Jarmo Rintala 37.45, 12. Eero Syvälä 38.24, 13. Juuso Alanen 39.00,
Hölkkä, Kilpasarja naiset ja nuoret (8km): 1. Lauri Heinonen 35.52, 2. Katja Tornikoski 36.15, 3. Laura Sarvana 37.30, 4. Annika Sjöström 37.35, 5. Jonna Selroos 38.25, 6. Katariina Sarvana 38.28, 7. Piia Meriläinen-Honkala 39.52, 8. Miimu Alanen 40.12, 9. Marjukka Pitkänen 53.43, 10. Milana Lappalainen ja Emmaliina Raappana 53.44
Hölkkä kuntosarja (8km): 1. Jkka Jääheimo 40.05, 2. Jukka Kyyrö 41.31,3. Lauri Toivonen 41.37, 4. Timo Vuorela 42.11, 5. Jukka Valkama 42.38, 6. Olli Saario 43.07, 7. Johanna Saario 43.58, 8. Jussi Halme 44.09, 9. Jari Kalliomäki 44.31, 10. Juho Tasanen 50.39, 11. Markku Elomaa 51.12, 12. Vilho Vinnemaa 54.11, 13. Hannele Halme 58.23, 14. Greta Sarvana 59.20, 15. Erik Sarvana 1.02.15, 16. Eveliina Tasanen 1.02.21, 17. Sini Tasanen ja Matilda Nätkin1.06.55, 19. Juha Lemström 1.10.56
Kävely (8km): 1. Kari Kytönen 1.11.31, 2. Petteri Lähteenmäki 1.15.23, 3. Anna Leppänen 1.22.49, 4. Noora Pienimaa-Kokko ja Leena Pienimaa 1.24.23, 6. Lasse Willner 1.24.41
Lasten kesäkisoissa oli runsaasti myös yleisöä kannustamassa lapsia ja nuoria.
Sanna Leponiemi
Lasten urheilukisat
T/P 40m, 4vuotta ja nuoremmat: 1. Kaapo Mittilä 11.09, 2. Elviira Minianunio 12.06, 3. Tilda Masonen 12.66, 4. Milja Törmä 13.97, 5. Kaapo Laaka 14.40, 6. Vektori Kautto 16.75, 7. Louna Lemströn 22.01,8. Peppi Törmä 20.54, 9. Pihla Masonen 25.09, 10. Joona Mittilä 26.06, 11. Viktor Palmunen 36.02, 12. Anja Virtanen 37.78
T6 60m: 1. Vilja Saario 13.09, 2. Lilja Grönlund 15.00, 3. Eini Syvälä 16.02, 4. Valto Niemi 19.16, 5. Linnea Lemström 21.63
T6 pituus: 1. Vilja Saario 182, 2. Eini Syvälä 163, 3. Lilja Grönlund 150 4. Valto Niemi 125, 5. Linnea Lemström 120
P6 60m: 1. Lukas Kautto 15.84, 2. Väinö Tamminen 17.00
P6 pituus: 1. Lukas Kautto 168, 2. Väinö Tamminen 130
T8 60m: 1. Sini Bister 11.00, 2. Pinja Kyyrö 12.05, 3. Pilvi Saario 13.65
T8 pituus: 1. Pilvi Saario 232, 2. Sini Bister 208, 3. Pinja Kyyrö 183
P8 60m: 1. Vilho Grönlund 11.00, 2. Simon Bister 11.02, 3. Emil Hottola 12.08, 4. Niklas Korpioja 14.75
P8 pituus: 1. Simon Bister 257, 2. Vilho Grönlund 243, 3. Emil Hottola 234, 4. Niklas Korpioja 162
T10 60m: 1. Lotta Mantila 10.12, 2. Heli Kaltala 10.94, 3. Elli Hindberg 11.78, 4. Hilla Savilepo 11.82, 5. Iida kalliomäki 12.15, 6. Hilla halme 13.08, 7. Inka Tamminen 15.00
T10 pituus: 1. Elli Hindberg 278, 2. Lotta Mantoila 253, 3. Iida Kalliomäki 240, 4. Hilla Savilepo 235, 5. Hilla Halme 191, 6. Inka Tamminen 162
T10 kuula: 1. Iida Kalliomäki 403, 2. Elli Hindberg 356
P10 60m: 1. Eero Hindberg 10.60, 2. Oliver Flikkilä 10.82, 3. Atte Kokko 11.01, 4. Konsta Jännes 11.13, 5. Noel Hottola 11.14, 6. Kalle Peltomäki 12.40, 7. Kasper Karpoff 12.62
P10 pituus: 1. Eero Hindberg 295, 2. Atte Kokko 289, 3. Oliver Flikkilä 273, 4. Kasper Karpoff 236
P10 kuula: 1. Eero Hindberg 508, 2. Atte Kokko 490
T12 60m: 1. Sini Tasanen 10.16, 2. Hilma Peltomäki 10.99, 3. Iida Korpioja 11.31, 4. Greta Sarvana 11.32, 5. Varpu Halme 11.94
T12 pituus: 1. Sini Tasanen 349, 2. Greta Sarvana 267, 3. Varpu Halme 266, 4. Iida Korpioja 260
T12 kuula: 1. Sini Tasanen 560, 2. Greta Sarvana 364
P12 60m: 1. Vilho Niemi 9.90, Samuel Bister 10.00, 3. Vilho Vinnenmaa 12.10
P12 pituus: 1. Samuel Bister 320, 2. Vilho Niemi 319, 3. Vilho Vinnenmaa 264
P12 kuula: 1. Samuel Bister 688, 2. Vilho Vinnenmaa 616
T14 60m: 1. Saaga Bister 9.44, 2. Venla Kalliomäki 9.60
T14 pituus: 1. Saaga Bister 339, 2. Matilda Nätkin 299
T14 kuula 1. Venla Kalliomäki 685, 2. Saaga Bister 614, 3. Matilda Nätkin 572
P14 60m: 1. Juho Tasanen 9.19
P14 pituus: 1. Juho Tasanen 342
P14 kuula: 1. Juho Tasanen 773
Tulokset: Sanna Leponiemi.


