Ep­pu Nuo­ti­on (62) en­sim­mäi­sen kir­jan jul­kai­sus­ta tu­lee tänä vuon­na ku­lu­neek­si 30 vuot­ta. Juh­la­vuo­den kun­ni­ak­si hä­nel­le oli tär­ke­ää saa­da jul­kais­ta kak­si kir­jaa; ai­kuis­ten ja las­ten kir­ja. Las­ten­kir­ja Sinä päi­vä­nä ker­too Bal­ti­an ket­jun muo­dos­ta­mi­ses­ta ja mie­hi­tys­val­lan vas­tus­ta­mi­ses­ta. Toi­nen on dek­ka­ri Pit­kä­soit­to, Raa­kel Ok­sa rat­kai­see. Se edus­taa niin kut­sut­tua ke­vyt­tä dek­ka­ria, eli cosy cri­meä.

– Sil­lä lail­la se on mää­ri­tel­ty. Se on vä­hän sem­moi­nen läm­min ke­sä­päi­vä. Mitä ta­han­sa ta­pah­tuu, niin mi­kään ei ole hir­ve­än ve­ris­tä, ei­kä si­sä­e­li­met ei­kä ai­von­kap­pa­leet len­te­le, Ep­pu Nuo­tio sa­noo.

Vaik­ka Ep­pu Nuo­ti­on tuo­tan­to on hur­jan laa­ja, ker­too hän kir­joit­ta­neen­sa sil­ti ai­na jol­lain lail­la per­hees­tä.

– Per­he ja nais­ten ta­ri­nat ovat eh­kä kaik­kein mer­kit­tä­vin asia mun tuo­tan­nos­sa. Ai­na per­he on jon­kin­lai­ses­sa kes­ki­ös­sä.

Pit­kä­soi­tos­sa per­he elää 1980-lu­kua. Kir­jan pää­hen­ki­lö on puu­sep­pä ja sik­si Nuo­ti­o­kin seu­raa sil­mä tark­ka­na eri paik­ka­kun­tien ra­ken­nusp­ro­jek­te­ja. Ken­ties Raa­kel nik­ka­roi joku päi­vä Ruo­ve­del­lä­kin.

Nuo­tio on tuot­te­li­as kir­joit­ta­ja. Vii­me ke­sä­nä hä­net näh­tiin pit­käs­tä ai­kaa myös te­at­te­rin la­val­la. Hän on niin mo­ni­puo­li­nen te­ke­mi­sis­sään ja tuo­tan­nos­saan, et­tä hän­tä on vai­kea mää­ri­tel­lä. Mi­ten sinä it­se­ä­si luon­neh­ti­sit?

– En mis­sään ni­mes­sä pidä it­se­ä­ni näyt­te­li­jä­nä. Sii­tä on vuo­si­kym­me­niä, kun olen ol­lut edel­li­sen ker­ran näyt­tä­möl­lä. Nyt Lyy­tis­sä.

Minä pi­dän it­se­ä­ni kir­joit­ta­ja­na. Olen it­se asi­as­sa kir­joit­ta­nut ihan val­ta­vas­ti kaik­kea mah­dol­lis­ta. Ja kir­jat on yk­si osa sitä.

Hän las­ki hil­jat­tain, et­tä kir­joit­ti en­sim­mäi­sen or­kes­te­ri­te­ok­sen­sa Tam­pe­re Fil­har­mo­ni­al­le ja Ta­pi­o­la Sin­fo­ne­tal­le 25 vuot­ta sit­ten. Se oli yh­den unel­man to­teu­tu­mi­nen.

– Ru­pe­sin it­ke­mään, kun sei­soin siel­lä eka ker­ran ja ne ru­pe­si­vat soit­ta­maan mun ym­pä­ril­lä­ni. Se on asia, jos­ta har­vat tie­tää. Ruo­ve­si­läi­set kyl­lä tie­tää, kos­ka olen sitä Mu­siik­kia! Ruo­ve­des­sä­kin teh­nyt.

Myös las­ten­kult­tuu­ril­la on Ep­pu Nuo­ti­on tuo­tan­non erit­täin mer­kit­tä­vä osa.

Muis­tan ta­san tark­kaan, mil­lais­ta oli tul­la Ruo­ve­del­le ekan ker­ran.

Ruo­ve­si tuli Ep­pu Nuo­ti­on elä­mään An­na Ami­nof­fin ja Mu­siik­kia! Ruo­ve­den kaut­ta. Ruo­ve­si oli paik­ka­kun­ta­na sitä en­nen täy­sin tun­te­ma­ton. Hän oli kas­va­nut Ii­sal­mes­sa ja viet­tä­nyt ke­sät Sai­maan ran­nal­la ja Sa­von sy­dä­mes­sä tai ul­ko­saa­ris­tos­sa.

– Muis­tan ta­san tark­kaan, mil­lais­ta oli tul­la Ruo­ve­del­le ekan ker­ran. Jo­ten­kin se kau­neus avau­tui Sy­dän-Suo­meen: laa­jat pel­lot, jär­viä ja iso­jen van­ho­jen met­sien rau­ha.

He ma­joit­tui­vat mie­hen­sä Kur­tin kans­sa en­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä vii­kok­si Ru­ha­lan kar­ta­non ve­ne­va­jaan. Sen jäl­keen he vuok­ra­si­vat ke­sä­pai­kan Te­rä­lah­des­ta, kun­nes kuu­li­vat, et­tä Ruo­ve­del­lä oli­si myyn­nis­sä met­sä­ti­la hy­väl­lä ton­til­la.

– Meil­lä ei ol­lut mi­tään tar­koi­tus­ta ru­ve­ta ra­ken­ta­maan, mut­ta se oli rak­kaut­ta en­si sil­mäyk­sel­lä. Ruo­ve­des­sä oli jo­tain sel­lais­ta, ai­ka har­vi­nais­ta­kin, mitä ei mo­nes­sa pai­kas­sa enää ole. En­sin­nä­kin se kir­kon­ky­län kau­neus. Ja sit­ten ihan kä­sit­tä­mät­tö­män hie­no luon­to.

Ep­pu Nuo­tio oli sil­loin au­tu­aan tie­tä­mä­tön kai­kis­ta tai­tei­li­jois­ta, joi­ta Ruo­ve­del­lä oli vii­pyil­lyt.

– Mul­la ei ol­lut sii­tä mi­tään ha­vain­toa, esi­mer­kik­si Ru­ne­ber­gin läh­tees­tä tai Ru­ne­ber­gis­tä yli­pää­tään siel­lä. Sit­ten koko his­to­ria ja kult­tuu­ri­his­to­ria ru­pe­si­vat avau­tu­maan niin kuin viuh­ka.

Sit­ten koko his­to­ria ja kult­tuu­ri­his­to­ria ru­pe­si­vat avau­tu­maan niin kuin viuh­ka.

Nuo­ti­ot ra­ken­si­vat ke­sä­pai­kan Ruo­ve­del­le vuon­na 2019. Kyse ei ole mis­tään upe­as­ta lu­kaa­lis­ta, vaan mök­ki­ky­läs­tä.

– Siel­lä on vaan pie­niä ta­lo­ja, mitä sak­sa­lai­set kut­su­vat sa­nal­la hyt­te, pik­ku mök­ki­set.

– Ei­kä meil­lä ole mi­tään suu­ria ylel­li­syyk­siä ei­kä mu­ka­vuuk­si­a­kaan siel­lä. Nyt jo kyl­lä suih­ku ja kai­vos­ta tu­le­va vesi, mikä on ihan ylel­lis­tä. Aluk­si kan­net­tiin jär­ves­tä vesi.

Jo­ta­kin ih­meel­lis­tä tai­kaa Ruo­ve­des­sä täy­tyy Ep­pu Nuo­ti­on mie­les­tä ol­la, jos Hel­sin­gin naa­pu­ri Pasi Vai­ni­o­kin päät­tää os­taa siel­tä kir­ja­kau­pan.

– Se­hän oli maa­il­man ou­doin yl­lä­ri. Koi­ra­len­kil­lä usein ta­vat­tiin ja ta­va­taan edel­leen.

– Siel­lä on sem­moi­nen Ruo­ve­den kut­su, jän­nä mag­neet­ti, joka ve­tää puo­leen­sa, Ep­pu poh­tii.

Kun Nuo­ti­on au­to start­taa Ruo­vet­tä koh­ti, ei se mon­taa ker­taa ke­säs­sä kur­vaa ta­kai­sin Hel­sin­kiin.

– Kun me sin­ne tul­laan, me ol­laan siel­lä sit­ten koko kesä. Minä saa­tan pii­pah­taa kuk­kia kas­te­le­mas­sa Hel­sin­gis­sä. Ja nyt kun Vin­hal­la voi pes­tä pyy­kin­kin, niin en enää rou­daa nii­tä­kään ko­tiin Hel­sin­kiin.

Kun me sin­ne tul­laan, me ol­laan siel­lä sit­ten koko kesä.

Ruo­ve­den kult­tuu­ri­tar­jon­nas­sa Ep­pu Nuo­tio on mu­ka­na taas tä­nä­kin ke­sä­nä. Hä­net näh­dään niin Mu­siik­kia! Ruo­ve­den las­ten­kon­ser­tis­sa kuin Vin­han kir­ja­juh­lil­la ja tie­tys­ti Lyy­ti­nä te­at­te­ris­sa It­ti­pääs­sä hei­nä-elo­kuun vaih­tees­sa.

– Te­ke­mis­tä riit­tää. Tyk­kään kyl­lä sii­tä. Se on niin toi­sen­lais­ta kuin kir­jan kir­joit­ta­mi­nen tai min­kä ta­han­sa teks­tin kir­joit­ta­mi­nen, mikä ta­pah­tuu suu­res­sa yk­si­näi­syy­des­sä.

Mitä muu­ta ke­sään kuu­luun, kir­joi­tat­ko?

– Kyl­lä minä vä­lil­lä kir­joi­tan­kin. Mul­la on tänä ke­sä­nä yk­si keik­ka Panu Sa­vo­lai­sen ja kol­men muu­si­kon kans­sa Jo­rois­ten jaz­z­fes­ti­vaa­leil­la. Olen kir­joit­ta­nut sin­ne Unes­ta uneen – ai­kuis­ten il­ta­sa­dun. Sii­nä on iha­nat ma­rim­ban­soit­ta­jat. Sit­ten olen kir­joit­ta­nut Si­be­lius-juh­laan Si­be­liuk­sen unes­ta kon­sert­ti­kä­si­kir­joi­tuk­sen. Se on elo­kuus­sa. Olen sii­tä hy­vin yl­peä.

Mikä on lem­pi­paik­ka­si ke­säl­lä?

– Kyl­lä se var­maan on mö­kin te­ras­si tai lai­tu­ri. Siel­lä mä kyl­lä is­tus­ke­len. Ja yli­pää­tään puu­has­te­len. Mi­nus­ta on iha­na kat­soa sitä jat­ku­vas­ti muut­tu­vaa jär­veä ja jär­ven­sel­kää ja sen eri­lai­sia va­lo­ja ja vä­re­jä. Olen myös kova ui­maan. Ui­mi­nen on tär­keä ja olen ko­vin kii­tol­li­nen, et­tä vesi on Ruo­ve­del­lä niin puh­das­ta.

Eppu ja Kurt Nuotiolla on ollut kesäpaikka Ruovedellä vuodesta 2019 asti. Eppu rakastaa uimista ja viettää paljon aikaa venelaiturilla ihaillen veden muutoksia.

Eeva Mäenluoma