– Hyvä re­si­dens­si on sel­lai­nen, jo­hon voi ko­tiu­tua, sa­noo Tei­ja Alan­ko.

Alan­gol­la on ol­lut re­si­dens­sin toi­sen ker­rok­sen keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä oma paik­kan­sa vii­kon en­sim­mäi­ses­tä päi­väs­tä läh­tien.

Yk­si kri­tee­ri re­si­dens­sin va­lin­taan on se, et­tä sin­ne pää­see jul­ki­sil­la lii­ken­ne­vä­li­neil­lä. Täs­sä ta­pauk­ses­sa bus­si­py­säk­ki on so­pi­vas­ti Vin­han oven edes­sä.

Tei­ja Alan­ko on bi­o­lo­gi, kas­vi­tie­tei­li­jä ja kas­vi­ar­ke­o­lo­gi. Hän on eri­kois­tu­nut laa­jen­ta­nut kas­vi­his­to­ri­aan.

Hä­nen en­sim­mäi­nen tie­to­kir­jan­sa poh­jau­tui seit­se­män vuot­ta sit­ten val­mis­tu­nee­seen väi­tös­kir­jaan. Te­ok­ses­ta Mal­va ja mul­pe­ri – Poi­min­to­ja en­ti­sa­jan puu­tar­hois­ta Alan­ko sai tie­don­jul­kis­ta­mi­sen pal­kin­non 2019.

– Se tuli yl­lä­tyk­se­nä ja oli iso kun­nia. En­nen kaik­kea pal­kin­to kan­nus­ti jat­ka­maan kir­joit­ta­mis­ta.

Ai­noa, mikä ra­joit­taa, on ajan­käyt­tö. 

Pää­työk­seen Alan­ko kir­joit­taa tie­to­kir­jo­ja. Vä­lil­lä ai­hees­ta saat­taa in­nos­tua niin pal­jon, et­tä ha­lu­aa tie­tää sii­tä kai­ken.

– Ai­noa, mikä ra­joit­taa, on ajan­käyt­tö. Kir­jaa ei voi kir­joit­taa lii­an mon­taa vuot­ta ja se pi­tää mah­tua tiet­tyi­hin kan­siin.

Vä­lil­lä Alan­ko suh­tau­tuu läh­de­ma­te­ri­aa­liin lii­an­kin pe­rus­teel­li­ses­ti.

– Kun löy­tyy mie­len­kiin­toi­nen yk­si­tyis­koh­ta, läh­den sen pe­räs­sä koh­ti seu­raa­vaa mie­len­kiin­tois­ta yk­si­tyis­koh­taa.

Ny­ky­ään ko­ros­te­taan kou­lu­tus­ta, mut­ta Alan­ko muis­tut­taa, et­tä en­ti­sai­kaan mo­net pä­te­vät kas­vi­tie­tei­li­jät oli­vat it­se­op­pi­nei­ta.

Tär­kein­tä edel­leen on kiin­nos­tus ai­hee­seen, mikä se sit­ten lie­nee­kin. Kir­jai­li­jan tai tu­ki­jan pi­tää ol­la kär­si­väl­li­nen, tie­to ei vält­tä­mät­tä löy­dy heti.

Tällä hetkellä Alanko kirjoittaa teosta, jonka työnimi on Huonekasvien historiaa.

Jyrki Liikka

Juu­ri il­mes­ty­nyt teos on ni­mel­tään Nok­kos­vil­laa ja värt­ti­nän­keh­riä — Ta­ri­na teks­tii­li­kä­si­työn his­to­ri­as­ta.

Täl­lä het­kel­lä työn al­la on teos, jon­ka työ­ni­mi on Huo­ne­kas­vien his­to­ri­aa. Nyt su­kel­le­taan eri­lai­siin kas­vi­huo­nei­siin ja ta­lo­jen li­sä­sii­piin.

Kir­jan idea läh­ti liik­keel­le vii­me vuon­na Es­poon kau­pun­gin­mu­se­oon näyt­te­lys­tä, Hur­maa­vat huo­ne­kas­vit, jon­ne hän laa­ti näyt­te­ly­si­säl­töä.

Läh­tei­nä Alan­ko käyt­tää uu­sia kas­vi­his­to­ri­an tut­ki­muk­sia sekä van­haa kir­jal­li­suut­ta. Nä­köis­pai­nok­sia ja di­gi­toi­tu­ja te­ok­sia löy­tyy ai­na 1600-lu­vul­ta saak­ka.

– Kas­vi­kir­jat si­säl­tä­vät myös pal­jon ih­mi­siä, jot­ka ovat ai­ka­naan teh­neet omia tut­ki­muk­si­aan.

Ra­jat­to­mas­ta mää­räs­tä kas­vi­la­je­ja kir­jaan va­li­koi­tuu muun mu­as­sa suo­ma­lai­sil­le tut­tu­ja huo­ne­kas­ve­ja.

Huo­ne­kas­veik­si va­lit­tiin joko help­po­hoi­toi­sia la­je­ja tai vai­kei­ta haas­tei­ta. Meil­lä vai­kut­ti­vat sa­mat tren­dit kuin muu­al­la Eu­roo­pas­sa.

– Suo­mes­sa oli ai­kai­sem­min puu­läm­mit­tei­set ta­lot, joi­den läm­pö­ti­la ja kos­teus oli­vat eri­lai­set kuin kes­kus­läm­mit­tei­sis­sä ta­lois­sa, mikä vai­kut­taa kas­vien viih­ty­vyy­teen.

Asun­not ovat myös pie­nen­ty­neet, en­nen asun­not oli­vat kor­keim­pia.

– Vii­da­koi­ta voi ra­ken­taa ko­tiin­sa nyt­kin. Kyse on enem­män asen­tees­ta ja mie­li­ku­vi­tuk­ses­ta.

Sel­vää lie­nee se, et­tä si­sä­kas­vi ei pär­jää, jos sitä ei kas­te­le.

Si­nul­la on täl­lai­nen bi­o­lo­gin puu­tar­ha. 

Alan­ko tun­nus­taa, et­tä hän ei ole ko­vin kak­si­nen puu­tar­hu­ri.

– Pi­dän puu­tar­hois­ta ja ihai­len nii­tä ja mi­nul­la on sel­lai­nen. Kyl­vän sie­me­niä ja is­tu­tan kai­ken­lais­ta, mut­ta an­nan enem­män­kin luon­non hoi­taa nii­tä. Ker­ran kol­le­ga­bi­o­lo­gi vie­rai­li luo­na­ni ja to­te­si, et­tä si­nul­la on täl­lai­nen bi­o­lo­gin puu­tar­ha.

Puu­tar­haan on le­vin­nyt pal­jon luon­non­kas­ve­ja, esi­mer­kik­si pal­jon haa­van tai­mia, joi­den Alan­ko an­taa kas­vaa.

- Residenssi on ainutlaatuinen tapa päästä sisälle uuteen paikkaan, sanoo Alanko.

Jyrki Liikka

Ruo­ve­si ja Vin­han kir­ja­kaup­pa ovat Alan­gol­le uu­si ko­ke­mus.

– Ajat­te­lin, et­tä tän­ne täy­tyy pääs­tä. Olen ol­lut pa­ris­sa re­si­dens­sis­sä ja tyk­kään niis­tä. Otan nyt ir­ti sen, mitä Ruo­ve­si tar­jo­aa.

Alan­gon mu­kaan re­si­dens­sis­sä saa ai­kaan oman kup­lan, voi kes­kit­tyä vain omaan te­ke­mi­seen­sä. Voi asua, työs­ken­nel­lä ja ol­la pik­kui­sen kiin­ni ar­kie­lä­mäs­sä.

– Re­si­dens­si on ai­nut­laa­tui­nen tapa pääs­tä si­säl­le uu­teen paik­kaan. Ta­val­laan teen tääl­lä sa­maa työ­tä kuin ko­to­na työ­huo­nees­sa­ni.

Yk­si vas­ta­pai­no kir­joit­ta­mi­sel­le ovat neu­lo­mi­nen ja kä­si­työt.

– Neu­lo­es­sa te­kee kä­sil­lä jo­tain konk­reet­tis­ta. Li­säk­si ul­koi­lu te­kee hy­vää is­tu­ma­työ­läi­sel­le.

Kas­vien ys­tä­väl­lä on jok­seen­kin yl­lät­tä­vä har­ras­tus.

– Olen ki­vi­hul­lu, ke­räi­len ki­viä, pal­jas­taa Alan­ko.